OSA 3

Peruspelaamisen periaatteet

ja

Positional playn periaatteet

***

SISÄLLYSLUETTELO

***

***

***

1. PERUSPELAAMISEN PERIAATTEET

1.1. Mitä on peruspelaaminen?

Pelaajien kehittymisen tulisi olla juniorivalmennuksen peruslähtökohta. Tätä lausetta on toisteltu monissa eri yhteyksissä viime vuosina. Käytännön tasolla toimintamme ei kuitenkaan vielä tue pelaajien kehittymistä huipputasolle. Pelaamaan oppiminen ja kehittyminen jäävät harmittavan usein taustalle. Vika ei ole suinkaan pelaajien, vaan meidän valmentajien ja valmentajien koulutuksesta vastaavien henkilöiden. Emme pääse harjoitteissa kiinni pelin kannalta merkittävien asioiden havainnoimiseen tai peliä edistäviin valintoihin.

Amerikkalainen psykologi Daniel Kahneman puhuu kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti eksperttiydestä ja siitä, kuinka se on eri aloilla mahdollista saavuttaa.

Kahneman ottaa esimerkikseen shakin, jossa huippupelaaja ymmärtää monimutkaisen tilanteen vain vilkaisemalla laudalle, minkä jälkeen pelaaja osaa heti miettiä muutaman tilanteeseen sopivan siirron. Tällaisen taidon kehittyminen on hidas prosessi. Se vaatii päivittäin tuntien keskittynyttä työskentelyä, jotta pelaajan aivoihin tarttuu muistijälkiä eri nappuloiden mahdollisuuksista puolustaa tai hyökätä toisiaan vastaan.

Shakki ja kaikki pallopelit, jalkapallo mukaan luettuna, ovat riittävän säännönmukaisia siihen, että eksperttiys on mahdollista saavuttaa pitkäkestoisen harjoittelun avulla. Daniel Kahnemanin mukaan eksperttiyden saavuttaminen on hidas ja aikaa vievä prosessi millä tahansa alalla. Eksperttiyttä ei voi saavuttaa opettelemalla vain yhtä yksittäistä taitoa: Eksperttiys on pikemminkin minitaitojen kokoelma.

Jalkapallossa tarvittavat minitaidot voidaan jakaa peruspelaamiseen sekä pelipaikkakohtaiseen pelaamiseen. Peruspelaamisella tarkoitetaan pelaajan pelipaikasta riippumattomia taitoja kentällä toistuvissa tilanteissa. Tässä vaiheessa voimme valmentajina kysyä itseltämme: Onko ympäristömme sellainen, että pelaajiemme on mahdollista oppia näitä peruspelaamisen minitaitoja?

Voimme määritellä peruspelaamisen siis minitaidoiksi, joita tarvitaan jalkapallossa eri tilanteissa pelaajan pelipaikasta riippumatta.

Pelaamisen kehittäminen on ymmärretty meillä huomattavan pitkään niin, että pelaaja kehittyy tekemällä paljon teknisiä toistoja vailla pelin kontekstia ympärillään. Tähän liittyy tarina. Yhteen joukkueistamme liittyi taannoin useita pelaajia ympäristöstä, jossa tiesimme korostettavan paljon teknisten toistojen merkitystä harjoittelussa. Muutaman kuukauden jälkeen suuntasimme joukkueen kanssa Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seuranta -tapahtumaan Eerikkilään.

Tapahtuman jälkeen annetusta palautteesta kävi ilmi, että olimme olleet tapahtumassa tehdyissä lajitaitotesteissä toiseksi tai kolmanneksi paras kaikista SHA-joukkueista kyseisessä ikäluokassa. Kentällä peleissä tuo taito ei kuitenkaan näkynyt. Hävisimme jokaisen pelin useamman maalin erolla. Muiden joukkueiden tekeminen aidossa pelikontekstissa oli huomattavasti laadukkaampaa.

Tässä teoksessa lähestymme pelaamista hieman eri tavalla kuin mihin olemme aikaisemmin tottuneet. Tässä osassa esitettävä ajattelu jalkapallon peruspelaamisesta perustuu vahvasti toisessa osassa esitettyyn ekologiseen dynamiikkaan. Kuten todettua, ekologisessa dynamiikassa ajatellaan, että ihminen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Lähdemme tekstissä liikkeelle ajatuksesta, että yksilö pyrkii sopeuttamaan toimintansa muuttuvaan ympäristöön ja toimii tarkoituksenmukaisesti. Kun ihminen kulkee ruuhkaisen kaupungin keskusta-alueella pyörällä, hän joutuu koko ajan sopeuttamaan toimintaansa suhteessa autoihin, jalankulkijoihin, liikennevaloihin ja niin edelleen.

Ruuhkassa pyöräiltäessä havainnointi ja toiminta tapahtuvat käsi kädessä. Tämä prosessi on jatkuvaa. Samat periaatteet koskevat invaasiopallopelejä, joihin myös jalkapallo kuuluu. Kuten osassa 2 tuodaan esiin, invaasiopallopeleillä tarkoitetaan pelejä, joissa joukkueen täytyy ensin edetä vastustajan kenttäpuoliskolla riittävän hyvään asemaan, jotta maalinteon yrittäminen olisi realistista.

Kuljettaminen pelissä tarjoaa hyvän esimerkin sopeutuvuudesta, tarkoituksenmukaisuudesta sekä havainnoinnin ja toiminnan yhdistämisestä. Hyvä pelaaja pystyy palloa kuljettaessaan havainnoimaan muuttuvaa ympäristöä ja muokkaamaan tarvittaessa kuljetuksensa suuntaa, jos tyhjän tilan sijainti kentällä muuttuu. Pelaaja pystyy toimimaan myös tarkoituksenmukaisesti: Jos kuljetuksen aikana vastustajat liikkuvat kohti palloa ja kanssapelaaja on paremmassa asemassa, palloa kuljettavan pelaajan kannattaa syöttää.

"You play football with your head, and your legs are there to help you."

- Johan Cruyff

Sopeutuvuuden, tarkoituksenmukaisuuden sekä havainnoinnin ja toiminnan yhdistämisen lisäksi ekologisesta teoriasta on tärkeää ymmärtää osassa 2 esitelty käsite tarjouma. Voimme määritellä tarjoumat erilaisina mahdollisuuksina toimia pelissä. Mahdollisuuksia pelissä voivat olla esimerkiksi syöttöväli, tyhjä tila, johon voi kuljettaa, tai tila linjojen välissä pallon vastaanottoa varten. Tarjoumat ovat asioita, joita peli "kutsuu" tekemään. Voimme ajatella tällöin, että peruspelaaminen on pelaajan tarkoituksenmukaista toimintaa suhteessa tuohon pelin kutsuun. Mahdollisuudet toimia nopeatempoisessa invaasiopelissä, kuten jalkapallossa, tulevat ja katoavat nopeasti. Näin ollen voimme lähteä oletuksesta, että hyvän jalkapalloilijan tulisi huomata mahdollisuudet nopeasti ja toimia tehokkaasti.

Valmentaja voi vaikuttaa pelaamiseen monella eri tasolla. Valmentaja voi kohdistaa harjoittelun yksilöön, osajoukkueeseen tai joukkueeseen. Puhutaan niin sanotuista pelin eri skaaloista, joiden olemassaolo on tärkeää tiedostaa. Skaaloja käsiteltiin tarkemmin osassa 2.

Suomessa on viime vuosina käyty paljon väittelyä siitä, tulisiko joukkuelajeissa valmentaa yksilöä vai kollektiivin toimintaa. Tämä keskustelu on turhaa, jos ymmärrämme, että jalkapallossa jokaisen tason harjoittaminen vaikuttaa aina myös pelaamisen kokonaisuuteen. Harjoittelun kohdistaminen yksilöön vaikuttaa siihen, kuinka hyvin joukkue pelaa kollektiivisesti yhteen. Sama pätee myös toisinpäin. Kyse on siis siitä, millä tavalla valmentaja haluaa vaikuttaa pelaamisen kokonaisuuteen. Tämän voi tehdä harjoittamalla niin yksilöä, osajoukkuetta kuin joukkuettakin. Oli kyse sitten mistä tahansa tavasta, on tärkeää ymmärtää, että harjoittelun tulisi tapahtua yhteistyön kontekstissa, sillä pelaaja ei koskaan toimii irrallaan ympäristöstä.

Tässä osassa käsitellään yksilön peruspelaamisen taitoja. Pelin eri skaaloista peruspelaaminen liittyy yhden pelaajan toimintaan kentällä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että yhden pelaajan toimintaan pyritään vaikuttamaan aina yhteistyön kontekstissa ja suhteessa ympäristöön. Esimerkiksi syöttäessään pelaajan tulisi ottaa huomioon pallon vastaanottavan pelaajan asema: Onko syötön kohteena oleva pelaaja vapaana ja onko vastaanottajalla mahdollisuus edetä, jolloin syöttävän pelaajan pitäisi pystyä syötöllään säilyttämään tuo etu. Pelaaminen on aina vuorovaikutusta ympäristön kanssa, vaikka keskitymmekin tässä luvussa yksilön peruspelaamisen periaatteisiin.

Teoksessa on tehty tietoinen rajaus. Peruspelaamisen periaatteita käsitellään ainoastaan pallonhallintavaiheen kautta. On kuitenkin erittäin oleellista tiedostaa, että myös puolustusvaiheen pelaamisen voi jäsentää periaatteisiin vastaavalla tavalla.

***

1.2. Syöttämisen periaatteet

Jokaisella syötöllä tulisi olla tarkoitus. Argentiinalaisen huippuvalmentajan Marcelo Bielsan mukaan jalkapallossa syötöllä on ainakin 20 erilaista tarkoitusta. Tarkoituksena voi olla esimerkiksi vastustajan liikuttaminen, pallonhallinnan jatkaminen tai vastustajan linjojen ohittaminen.

Jos syötöillä on eri tarkoituksia, myös niiden toteutustavat vaihtelevat. Hyvä pelaaja ei syötä jatkuvasti samanlaisia syöttöjä. Erilaiset syötöt antavat koko ajan sanattomia viestejä siitä, kuinka vastaanottajan tulisi toimia pallon kanssa. Syötön tulisi kertoa sen vastaanottajalle, kuinka pallon kanssa pitäisi lähtökohtaisesti toimia. Vastaanottajan puolestaan on kyettävä havainnoimaan tilanteen muuttumista syötön rullaamisen aikana.

Laadukas, etenemiseen tarkoitettu syöttö ohittaa kentällä vastustajia. Syötön vastaanottajan tulisi olla kentällä tilanteessa, jossa hänellä on etu lähimpiin vastustajiin nähden. Etu tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että pelaaja pystyy ottamaan ensimmäisen kosketuksen joko vastustajan linjan tasalta tai linjojen välistä eteenpäin ilman välitöntä prässiä. Tällöin syötön tulee olla riittävän kova, rullata kenttää pitkin sekä suuntautua ylempään jalkaan tai liikkeessä olevalle pelaajalle etupuolelle. Tällainen syöttö kertoo vastaanottajalle, että seuraavan pelitoiminnon tarkoitus on ottaa ensimmäinen kosketus eteenpäin ja edetä.

Olisi kuitenkin järjetöntä ajatella, että jokaisen syötön tulisi suuntautua eteenpäin tai ohittaa vastustajia. Joskus tarkoituksenmukaisinta on liikuttaa vastustajia syötöillä. Tällöin puhutaan niin sanotuista houkuttelusyötöistä, joiden tarkoituksena on liikuttaa vastustajaa kohti palloa ja sen jälkeen hyödyntää tila, josta vastustajan pelaaja saatiin irrotettua. Jotta vastustaja ehtii reagoida tilanteeseen, vastustajaa liikuttavien syöttöjen tulee olla painoltaan hiljaisempia kuin etenemiseen tarkoitettujen syöttöjen.

Ylöspäin suuntautuvista houkuttelusyötöistä käytetään termiä käyttösyöttö. Tällöin pallo pelataan palloa vastaan tulevalle pelaajalle, joka pudottaa pallon takaisin syöttäjälle tai kolmannelle pelaajalle alaspäin. Tällaisten käyttösyöttöjen tavoitteena on saada esimerkiksi vastustajan keskikenttälinja nostamaan ylöspäin kohti palloa, jolloin vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan väliin (niin sanotulle kymppialueelle) voi jäädä tilaa, jota joukkueen kannattaa hyödyntää.

Ylöspäin suuntautuvien käyttösyöttöjen lisäksi vastustajaa voi liikuttaa irti muodosta poikittaissyötöillä, jolloin tarkoituksena on, että syötön aikana vastustaja irtoaisi seuraavasta linjasta prässäämään syötön vastaanottavaa pelaajaa, ja irtoavan vastustajan selustaan jäisi tilaa syöttää vapaalle pelaajalle. 

Lisäksi vastustajia voi liikuttaa alaspäin suuntautuvilla syötöillä, jolloin tarkoitus on saada vastustajan linjoja nostamaan ja samalla kasvattaa pelitilaa linjojen välissä. Houkuttelusyöttöjen määrän tulisi olla suuri varsinkin silloin, kun etua ei ole vielä muodostunut kentällä.

Houkuttelusyöttöjen kannattaa siis olla painoltaan usein hiljaisempia kuin etenemiseen tarkoitettujen syöttöjen. Houkuttelusyöttö kertoo, että syötön vastaanottaja voi tilanteen niin salliessa vielä pitää ylimääräisen sekunnin palloa ja houkutella vastustajan vielä lähemmäs. Tämän niin sanotun pausan avulla pelaajat voivat houkutella vastustajaa liikkumaan kohti palloa tai saada pelaajien väliset etäisyydet pidemmiksi. Tavoitteena on tällöin mahdollistaa pelaaminen vastustajan selustaan jäävään tilaan. Tällaisissa tilanteissa pelaajien täytyy olla hyviä ajoittamaan syöttönsä ja kyetä tekemään valintoja siitä, voivatko he palloa pitämällä houkutella prässin vielä lähemmäksi ja syöttää vasta sitten vapaaksi jääneelle pelaajalle.

Syöttäminen on myös tapa harhauttaa, vaikka meillä sitä hyödynnetäänkin vielä aivan liian vähän. Suomessa harhautukset nähdään usein isoina liikkeinä, joilla pyritään ohittamaan pelaajia. Askelharhautus tai vaikkapa "Zidane-käännös" voivat toki olla toimivia ratkaisuja, mutta ainakin osan harhautuksista tulisi olla pelissä niin sanottuja syöttöharhautuksia.

Pelaajan tulisi kyetä liikuttamaan vastustajaa pienillä, syöttämistä muistuttavilla jalan liikkeillä ja syöttää tällaisen harhautuksen jälkeen sitten eri suuntaan. Meillä on perinteisesti ollut ihanteena pallon syöttäminen mahdollisimman nopeasti pelaajalta toiselle. Pelaajan pitäisi kuitenkin pystyä pitämään palloa lähellä jalkaa (pelin sitä kutsuessa) sekä tekemään samalla syöttöharhautuksia, jotta parempia syöttömahdollisuuksia muodostuisi.

Parhaat syöttöharhauttajat pystyvät huijaamaan vastustajia myös lantion asennolla. Esimerkiksi FC Barcelonan keskikenttäpelaaja Sergio Busquetsin lantio osoittaa usein kohti laitaa, mutta Busquets kääntää silti syötön viime hetkellä kohti keskellä olevaa syöttöväliä.

Hyvä pelaaja pyrkii etsimään syöttömahdollisuutta vapaalle pelaajalle. Vapaa pelaaja on pelaaja, jolla on positionaalinen etu suhteessa lähimpiin vastustajiin. Vastustajan puolustaessa pelaajaorientoituneesti tai syöttöetäisyyden ollessa liian pitkä pallollinen pelaaja ei välttämättä pysty syöttämään suoraan tälle vapaalle pelaajalle. Tällöin voidaan pelata vartioidun pelaajan kautta vapaalle pelaajalle. Kyseessä on kolmas pelaaja -periaate (​the concept of the third man).

Kun tarkoituksena on löytää syötöllä kolmas pelaaja, on äärimmäisen tärkeää, ettei syöttäjän ja kolmannen pelaajan välissä linkkinä toimiva pelaaja lähde kääntymään negatiivisessa peliasennossa pallon kanssa. Syötön tulisikin olla sellainen, että se kertoo vastaanottajalle tarkoituksen. Syötön tulisi suuntautua alempaan, eli suojan puolen, jalkaan ja olla painoltaan sellainen, että peliä on helppo jatkaa yhdellä kosketuksella. Liian kova syöttö ei ole tällaisessa tilanteessa tarkoituksenmukainen.

Joukkueen toteuttaessa positional playn periaatteita on hyvin olennaista, että pelaajat ymmärtävät, että jokainen syöttö ei ole tarkoitettu heille itselleen. Pelaajat toimivat ikään kuin linkkinä syöttäjän ja positionaaliseen etuun sijoittuneen pelaajan välillä. Tavoitteena on siis syöttää toisen pelaajan kautta paremmassa asemassa olevalle kolmannelle pelaajalle. Positional playn periaatteisiin palataan hieman jäljempänä.

Periaatteet

1. Pyri syöttämään vapaalle pelaajalle.

2. Anna etu syötöllä, jos pallon vastaanottava pelaaja on vapaa pelaaja.

3. Liikuta vastustajaa houkuttelusyötöillä, jos vapaata pelaajaa ei löydy.

4. Jos prässi on kaukana, syötä vasta, kun vastustajia on houkuteltu kohti palloa.

5. Anna vastustajalle väärää informaatiota syötön suunnasta ja ajoituksesta syöttöharhautuksilla.

6. Jos syöttösuunnat on vartioitu, pyri pelaamaan vartioidun pelaajan kautta kolmannelle pelaajalle, joka on vapaana.

***

1.3. Ensimmäisen kosketuksen periaatteet

Kun pelaajasta tulee pallollinen pelaaja, ensimmäisen kosketuksen merkitys on erittäin suuri. Pystyykö pelaaja voittamaan tilaa tai ohittamaan pelaajia? Onko pelaajan ensimmäinen kosketus tarvittaessa riittävän pelinopea, jotta hän ehtii jatkamaan peliä ennen joutumista prässin alle? Ymmärtääkö pelaaja, milloin ensimmäisellä kosketuksella on tarkoitus houkutella vastustajaa lähemmäs kohti palloa ja syöttää vasta sen jälkeen syntyneeseen tilaan?

Näitä kysymyksiä pohdittaessa on tärkeää tiedostaa, että ensimmäinen kosketus ei ole pelkkä tekninen suoritus, joka paranee automaattisesti syöttöpenkkiin syöttämällä. Laadukas ensimmäinen kosketus vaatii teknisen suorituksen lisäksi paljon havainnointia. Pelkkä katseen nostaminen pois pallosta ei kuitenkaan vielä riitä, vaan pelaajan täytyy myös pystyä kohdentamaan katseensa päätöksenteon kannalta informatiivisiin kohteisiin. Näitä informatiivisia kohteita ovat ensimmäisen kosketuksen osalta esimerkiksi tyhjä tila sekä lähin tai lähimmät vastustajat.

Lähtökohtana voidaan pitää, että pelaajien tulisi olla valmennettuja havainnoimaan periaatteen toteuttamisen kannalta tärkeitä kohteita. Jos katse harhailee miljoonassa eri asiassa tai kohdistuu pelkästään palloon, peliä edistävien ratkaisujen toteuttaminen on huomattavan vaikeaa.

Peliä edistävän ensimmäisen kosketuksen toteutustavat vaihtelevat tilanteesta riippuen. Ehkä tyypillisin esimerkki peliä edistävästä ensimmäisestä kosketuksesta on tilanne, jossa ensimmäisellä kosketuksella ohitetaan vastustajan linja. Havainnointiin liittyvä ensimmäinen periaate on, että pelaajan täytyy tietää, onko hänen etupuolellaan tyhjää tilaa. Toisena periaatteena voidaan kysyä, onko pelaajan etäisyys lähimpään vastustajaan riittävän suuri, jotta pelaaja ei joudu heti ensimmäisen kosketuksen jälkeen prässin alle.

Vaikka mahdollisuus vastustajan linjan ohittamiseen olisi olemassa, varsinkin nuorimpien pelaajien kohdalla haasteeksi muodostuu se, että kosketus jää jalkoihin. Vastustajan linjan ohittavalle ensimmäiselle kosketukselle voidaan asettaa tällöin periaatteeksi, että pelaajan kosketus olisi hyvä saada irti jalasta, liikkeeseen. Pallon vastaanottavasta jalasta täytyisi tulla kosketuksen jälkeen ponnistava jalka.

Pelaajan ensimmäistä kosketusta helpottaa lisäksi se, että pelaaja ottaa juuri ennen syötön vastaanottoa muutaman askeleen suuntaan, johon hän on ottamassa kosketuksen. Tällöin pelaaja pääsee pallon vastaanottaessaan paremmin suoraan liikkeeseen, ja vastustajien ohittaminen ensimmäisellä kosketuksella on tehokkaampaa.

Valmentajina yksi velvollisuuksistamme on valmentaa pelaajiamme tilanteisiin, joissa pelin tila-aika- vaatimukset ovat todella korkeat. Meidän tulisi esimerkiksi vaatia pelaajiamme käyttämään linjan ohittavissa ensimmäisissä kosketuksissa ylempää jalkaa – riippumatta siitä, onko se pelaajan vahvempi vai heikompi jalka. Yksinkertainen esimerkki valaisee asiaa. Kun suuntaamme ensimmäisen kosketuksen alajalalla eteenpäin, huomaamme sen olevan ainakin sekunnin kymmenysten verran hitaampi tapa. Huipulla pienet marginaalit ratkaisevat.

Mihin laadukas vastustajan linjan ohittava ensimmäinen kosketus sitten suuntautuu? Itsestään selvänä asiana voimme todeta, että kosketuksella pitäisi pystyä ohittamaan vastustajan linja. Kosketuksen tulisi siis suuntautua eteenpäin. Tätä periaatetta voimme tarkentaa vielä siten, että kosketuksen olisi tilanteen niin salliessa hyvä suuntautua diagonaalisti kohti keskustaa. Tähän on kaksi perustelua. Ensinnäkin, ensimmäisen kosketuksen suuntautuessa kohti kentän keskustaa, pelaajalla on mahdollisuus jatkaa pelaamista eri suuntiin. Jos kosketus suuntautuu kohti laitaa, sivuraja vie helposti yhden syöttömahdollisuuden pois.

Toinen perustelu liittyy siihen, että varsinkin junioripeleissä peli ajautuu liian helposti laitakaistoille. Mikäli pelaajamme pyrkivät suuntaamaan ensimmäisen kosketuksensa diagonaalisti kohti keskustaa, pystymme joukkueena hallitsemaan peliä enemmän keskellä kenttää vastustajan linjojen väleissä. Nykyjalkapallossa ensimmäisen kosketuksen laatu pienissä tiloissa, taskuissa ja väleissä, korostuu huomattavasti. Syöttäjän täytyy pystyä luottamaan siihen, että syötön vastaanottava pelaaja saa otettua ensimmäisen kosketuksen peliä edistävällä tavalla.

Aina ensimmäistä kosketusta ei kuitenkaan kannata ottaa liikkeeseen irti jalasta. Joskus ensimmäisen kosketuksen tarkoituksena on irrottaa vastustaja kohti palloa ja hyödyntää vastustajan selustaan jäävä tila. Pelaaja, jolla on hyvät peruspelitaidot, ottaa ensimmäisen kosketuksen lyhyenä lähelle jalkaa, jos mahdollisuutta vastustajan linjan ohittamiseen ei ole. Ensimmäistä kosketusta voi seurata myös lyhyt hidasvauhtinen kuljetus tai pallon pitäminen hetken lähellä kroppaa, jolloin puhutaan niin sanotusta pausasta. Lyhyen ensimmäisen kosketuksen ja pallon pitämisen aikana vastustaja voi liikahtaa kohti palloa ja pyrkiä riistoon, jolloin palloa pitävälle pelaajalle syntyy usein, ei välttämättä aina, mahdollisuus syöttää paremmassa asemassa olevalle pelaajalle.

Monella pelaajalla on ensimmäiseen kosketukseen liittyen sama ongelma: kosketukset ovat keskenään liian samanlaisia. Jos pelaajalla on tilaa ja mahdollisuus ohittaa linja, kosketuksen pitäisi olla räjähtävä ja suuntautua eteenpäin. Toisinaan on taas tarkoituksenmukaisempaa ottaa ensimmäisellä kosketuksella vauhtia pois pelistä ja luoda tilaa. Näiden kahden tilanteen erottaminen toisistaan on olennaisen tärkeää.

Joskus ensimmäistä kosketusta ei kannata ottaa lainkaan, vaan pelaajan on järkevämpää antaa pallon tulla suoraan juoksuun. Tässäkin on kyse pelaajan sopeutuvuudesta ympäristöön. Yksi valmentamistamme pelaajista tuskaili ensimmäisen kosketuksensa kanssa. Pelaaja ei päässyt ohittamaan vastustajia, vaikka oli sijoittunut hyvin. Annoimme kyseiselle pelaajalle seuraavan ohjeen: Jos sinulla on suuri positionaalinen etu (vastustajat ovat kaukana, kun saat pallon linjojen väleissä), älä ota lainkaan ensimmäistä kosketusta, vaan anna pallon rullata, käännä peliasento positiiviseksi ja ota pallo suoraan juoksuun. Ohjeella oli iso vaikutus pelaajan pelaamiseen ja hän kykeni loppukauden aikana hyödyntämään paremmin positionaalista etua.

Laadukas ensimmäinen kosketus vaatii pelaajalta todella paljon havainnointikykyä. Liian usein esimerkiksi monen pelaajan prässin alla oleva keskikenttäpelaaja ottaa ensimmäisen kosketuksen juuri siihen suuntaan, jossa on eniten vastustajia. Tällaisissa tilanteissa pelaajan tulee ennakoivasti havainnoida vastustajien sijaintia ja tyhjää tilaa, johon ensimmäinen kosketus kannattaa ottaa. Näin pelaaja pystyy jatkamaan peliä niin, että hänellä on enemmän pelitilaa käytössä. Erinomainen keskikenttäpelaaja eroaa hyvästä siinä, että erinomainen pelaaja pystyy selviytymään ensimmäisellä kosketuksella paremmin ulos ahtaasta tilasta.

Lähellä vastustajan rangaistusaluetta ensimmäiseen kosketukseen liittyy samoja periaatteita kuin muualla kentällä. Lisäksi huomioon pitää ottaa tietyt erityispiirteet. Lähellä maalia, samoin kuin vastustajan linjan ohittavassa kosketuksessa, ensimmäinen kosketus tulisi ottaa räjähtävästi liikkeeseen irti jalasta. Ensimmäisen kosketuksen suuntaaminen kohti maalia parantaa maalinteon todennäköisyyttä. Pelaaja pääsee tällöin todennäköisemmin myös puolustajan juoksulinjalle, jolloin rangaistuspotkun arvoiset rikkeet ovat todennäköisempiä. Röyhkeät ja räjähtävät ensimmäiset kosketukset suoraan juoksuun kohti maalia ovat suomalaisissa junioripeleissä vielä harvinaisia. Lähellä maalia ensimmäisellä kosketuksella voi parantaa maalinteon todennäköisyyttä myös sen johdosta, että maalivahti joutuu sivuttaisliikkeeseen.

Edellä lausutusta voidaan johtaa seuraavaa periaate. Lähellä maalia, tilan niin salliessa, pelaajan tulisi ottaa ensimmäinen kosketus pidempänä diagonaalisti ja viimeistellä maalivahdin tulokulmaan maalivahdin ollessa sivuttaisliikkeessä ensimmäisen kosketuksen suuntaan.

Periaatteet

1. Pyri ohittamaan vastustajan linja ensimmäisellä kosketuksella, jos sinulla on etu.

2. Jos etua ei ole, ota ensimmäinen kosketus lyhyenä jalkaan ja houkuttele vastustajia kohti palloa.

3. Pyri tilanteen niin salliessa ottamaan ensimmäinen kosketus diagonaalisti kohti keskustaa, jos sinulla on etu.

4. Pyri ottamaan ensimmäinen kosketus ahtaassa tilassa kohti tyhjää tilaa ja jatka peliä siellä.

5. Lähellä maalia hyödynnä etu suuntaamalla ensimmäinen kosketus kohti vastustajan maalia.

***

1.4. Pallollisen tukemisen periaatteet

Jalkapallossa on kyse yhteistyöstä. Katsoimme eräänä iltana yhden joukkueemme peliä, joka oli pelattu aikaisemmin samana päivänä. Ensimmäisellä puoliajalla topparimme menetti kaksi kertaa pallon lähes identtisissä tilanteissa. Valmistauduimme ensin siihen, että olisimme kysyneet asiasta kyseiseltä pelaajalta seuraavan päivän videopalaverissa: Miksi näin tapahtui ja miten jatkossa on mahdollista havainnoida paremmin? Kun olimme katsoneet tilanteet videolta vielä muutaman kerran läpi, ymmärsimme, että menetykset olivat johtuneet lähes täysin siitä, että keskikenttäpelaajamme oli ollut noin 25 metriä kauempana siitä paikasta, jossa hänen olisi tullut olla.

Pelitilanteiden kulkuun vaikuttavat monet tekijät. Vain harvoin voidaan sanoa, että esimerkiksi pallonmenetys johtui vain yhden pelaajan heikosta päätöksenteosta tai toiminnasta. Jalkapallo on yhteistyölaji, jossa useamman pelaajan valinnat ja liikkuminen kentällä vaikuttavat siihen, miten tilanteet muodostuvat. Yksi yhteistyön muodoista on pallollisen pelaajan tukeminen.

Kuten käsitteestä tukeminen voidaan jo päätellä, pallottoman pelaajan pitäisi pystyä havainnoimaan kentällä pallollisen pelaajan tilannetta – ja erityisesti sitä, onko pallollinen pelaaja joutumassa prässin alle vai ei. Pallollisen pelaajan tilanteen havainnoinnin avulla palloton pelaaja pystyy ennakoimaan pelitilanteiden kulkua. Jos pelaaja alkaa toteuttamaan tukemisen periaatteita vasta pallon saapuessa toisen pelaajan jalkaan, hän on auttamattomasti myöhässä. Pelaajan pitää olla valmis havainnoimaan ympäristöä myös tukemisen periaatteen toteuttamisen aikana. Tilanne voi muuttua nopeasti ja pelaajan täytyy siirtyä periaatteen toteuttamisesta toiseen, jotta peliä pystyttäisiin jälleen edistämään.

Alun esimerkissä, jossa toppari menetti pallon vaarallisessa paikassa, keskikenttäpelaajamme olisi pitänyt pystyä toteuttamaan hätätuen periaatetta. Pelaajan pitäisi pystyä tekemään niin sanottu hätätukiliike ennakoivasti, kun pallollinen pelaaja on joutumassa prässin alle. Esimerkkitilanteessa keskikenttäpelaajan olisi pitänyt tulla täyden intensiteetin juoksulla alaspäin tukemaan säilyttäen diagonaalikulman palloon. Pallon saatuaan pelaajan olisi pitänyt pystyä pelaamaan pallo vähillä kosketuksilla nopeasti ei-vartioidulle pelaajalle, esimerkiksi pelaamalla seinän kolmannelle. Myös laitapuolustajien olisi pitänyt toteuttaa hätätuen periaatetta laadukkaammin liikkumalla alemmas pelaamaan, jotta pallonhallinnan jatkaminen ja prässin purkaminen olisi ollut helpompaa.

Pallollisen tukemisella voi olla jalkapallossa monia eri tarkoituksia. Yllä käsiteltiin tilannetta, jossa vastustaja prässäsi korkealta pallollista pelaajaa. Hätätuen periaatteen tarkoituksena on ensisijaisesti pitää pallo omalla joukkueella ja jatkaa pallonhallintaa.

Kun pallollisella pelaajalla on mahdollisuus syöttää eteenpäin ja etäisyys syötölle on sopiva (ei liian pitkä), tukiliikkeen tarkoituksena tulisi olla etenemisen mahdollistaminen. Tällöin tukemisen periaatetta toteuttavan pelaajan tulisi liikkua seuraavan linjan tasalle tai sen yläpuolelle, jotta syötön ja ensimmäisen kosketuksen avulla olisi mahdollista ohittaa linja. Tärkeää on myös pyrkiä säilyttämään diagonaalikulma suhteessa palloon ja sijoittua riittävän kauas lähimmästä vastustajasta, jotta pelaajalla ei ole välitöntä prässiä pallon saadessa. Positional playn teoriassa termi tällaiselle tuelle olisi sijoittuminen positionaaliseen etuun, katalonialaisen Ekkono -metodin jäsentelyssä termi on peliä edistävä tuki.

Kun pelaaja sijoittuu positionaaliseen etuun linjojen väliin, oleellista on sijoittua siten, että pelaaja optimoi oman pelitilansa. Tällöin pelaajan tulisi sijoittua linjojen välissä hieman lähemmäs alapuolella olevaa linjaa. Syynä tähän ratkaisuun on se, että yläpuolella olevan linjan vastustajien on helpompi irrota prässäämään rintamasuunnan ollessa kohti peliä. Alapuolella olevasta linjasta prässääminen on hitaampaa, sillä pelaajat joutuvat kääntämään rintamasuuntansa. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä. Sijoittumalla järkevästi linjojen väliin, pelaajalla on mahdollisimman paljon tilaa ja aikaa, eikä pelaaja joudu välittömästi prässin alle.

Junioripeleissä näkee usein tilanteita, joissa pallollisen pelaajan kuljettaessa eteenpäin muut pelaajat jähmettyvät ja jäävät paikalleen seuraamaan tilanteen kehittymistä. Kuljetuksen aikana palloa lähimpänä olevien pelaajien tulisi tehdä lisää tilaa kuljetukselle ja liikkua kuljetuksen aikana poispäin pallosta tai esimerkiksi seuraavaan linjaan tarjoamaan peliä edistävää tukea.

Pallollisen tukemista toteuttavan pelaajan tulee siis jatkuvasti kiinnittää katseensa pallollisen pelaajan tilanteeseen. Tämän lisäksi pelaajan pitäisi pyrkiä havainnoimaan syöttöetäisyyttä. On monia tilanteita, joissa pelaajan kannattaa seuraavan linjan yläpuolelle sijoittumisen sijaan sijoittua linjan alapuolelle, jotta syöttöetäisyys säilyy sellaisena, että syöttäminen tarkasti on ylipäänsä mahdollista. Toisinaan pelaajan on pudottava samaan linjaan pallollisen kanssa ja tarjottava mahdollisuutta poikittaissyötölle, jos eteneminen syöttämällä ei ole mahdollista. Tällöin puhutaan niin sanotusta jatkuvuuden tuesta. Parhaassa tilanteessa pallollisella topparilla on pelissä sekä pelin jatkuvuuden tuki että peliä edistävä tuki.

Pallollisen tukemiseen liittyy vahvasti yhteistyön pelaamisen ymmärtäminen. Jos esimerkiksi pallollisen pelaajan yläpuolella oleva pelaaja on tiukasti vartioitu, tämän pelaajan ei kannata pyytää palloa itselleen, vaan lähteä tekemään tilaa muille syöttövaihtoehdoille. Esimerkiksi keskikenttäpelaaja pystyy usein avaamaan syöttölinjan yläpuolella olevalle vapaalle pelaajalle (usein hyökkääjälle) viemällä vartioivaa vastustajaa kauemmas sivuun siitä välistä, josta syöttö olisi tarkoitus pelata.

Tämän osan alussa oli jo lyhyesti tarkastelussa niin sanottu kolmas pelaaja -periaate, joka on yksi positional playn kulmakivistä. Kyseinen periaate on myös pallollisen tukemisen kannalta olennainen. On vaikea syöttää, jos pelaajat eivät tee tukiliikkeitä laadukkaasti. Jos pallo syötetään vartioidulle pelaajalle tai pelaajalle, joka on välittömästi prässin alla, kyseiselle pelaajalle pitäisi tulla tukiliike kolmannelta pelaajalta, jotta peliä edistävä valinta olisi mahdollinen. Esimerkiksi kymppialueella olevalla pelaajalla, joka ei pääse etenemään itse, tulee olla mahdollisuus syöttää poikittain tai diagonaalisti ylöspäin yhdellä kosketuksella. Jos pelaaja on puolestaan negatiivisessa peliasennossa (rintamasuunta kohti omaa maalia), tukiliike pitäisi tehdä diagonaalisti alapuolelle ja riittävän lähelle.

Pallollisella pelaajalla pitäisi olla aina vähintään yksi helppo syöttövaihtoehto alapuolella. Tämä on tärkeää etenkin silloin, kun eteneminen ei ole mahdollista. Joukkueen on pystyttävä säilyttämään pallonhallinta. Pallollisen pelaajan alapuolella olevien pelaajien tulisi muovata sijoittumistaan jatkuvasti niin, että syöttösuunta säilyy auki ja syöttäminen myös alaspäin on tarvittaessa mahdollista. Tässä yhteydessä voimme puhua termistä tuki alle, joka on varsinkin portugalilaisessa pelin jäsentelyssä tärkeässä roolissa.

Kuten todettua, ennakointi on tukemisessa äärimmäisen tärkeää. Pelaajan pitää kyetä ennakoimaan seuraava tuki mahdollisimman hyvin ainakin yhden tai kahden pelitoiminnon päähän. Lisäksi pallollisen pelaajan tukemisen tulee olla jatkuvaa, eikä katkonaista suoritus-tauko-suoritus - tyyppistä pelaamista.

Periaatteet

1. Jos pallollisella pelaajalla on prässi, liiku nopeasti tukemaan alaspäin jo edeltävän syötön aikana.

2. Jos pallollisella on mahdollisuus syöttää eteenpäin, tarjoa peliä edistävä tuki seuraavan linjan tasalle tai sen yläpuolelle.

3. Pallollisen kuljettaessa sinua kohti liiku poispäin pallosta.

4. Jos syöttäminen seuraavaan linjaan ei ole mahdollista, tarjoa jatkuvuuden tuki putoamalla alempaan linjaan.

5. Jos sinua vartioidaan, pyri avaamaan syöttölinjoja ylempänä oleville pelaajille.

6. Jos pallo pelataan vartioidulle pelaajalle, ennakoi seuraava tuki ja liiku tukemaan alapuolelle.

7. Jos olet pallollisen alapuolella tämän välittömässä läheisyydessä, tarjoa tuki alapuolelle.

***

1.5. Kuljettamisen periaatteet

Yksi meistä oli aikaisemmassa seurassaan toteuttamassa, ja osin myös suunnittelemassa, valmennuslinjausta ja harjoittelun sisältöä. Kyseisen seuran eri joukkueiden pelaamisessa korostui todella paljon syöttäminen. Pelaajilla oli työkaluja ohittaa vastustajan linjoja kovilla, maata pitkin rullaavilla syötöillä ja ensimmäisillä kosketuksilla. Vaikka syöttäminen oli monella pelaajalla, kyseinen ikävaihe huomioon ottaen, hyvällä tasolla, pelaamisesta kuitenkin puuttui jotain.

Todennäköisesti juuri syöttämisen korostamisen takia pelaajiemme tekeminen näytti usein staattiselta: palloa siirreltiin omalla kenttäpuoliskolla puolustajalta toiselle vailla tarkoitusta. Jälkikäteen arvioituna yksi puuttuva palanen pelaamisesta oli kuljettaminen. Tämä oli loogista, sillä kyseistä periaatetta ei ollut juuri harjoiteltu.

Kuljettaminen voidaan jäsentää kahteen osaan. Ensimmäisessä vaiheessa pelaajan tulisi pystyä luomaan etu vastustajaan nähden joko harhauttamalla tai kuljettamalla. Toinen vaihe on edun hyödyntäminen.

Keskitytään aluksi siihen, miten saavutettu etu voidaan hyödyntää kuljettamalla. Kuten ensimmäinen kosketus, myös kuljettamisen toteuttaminen oikealla hetkellä vaatii ensin päätöksenteon kannalta informatiivisten kohteiden havainnointia. Hyviä kuljetusvalintoja kentällä tekevä pelaaja pyrkii havainnoimaan tyhjää tilaa kuljetukselle. Tyhjän tilan on hyvä olla sellaisessa paikassa, josta pystyy tekemään uusia peliä edistäviä ratkaisuja. Tämän perusteella voidaan todeta, että laitoja tai kentän nurkkia kohti suuntautuvat kuljetukset eivät yleensä ole pelin edistämisen näkökulmasta parhaita mahdollisia ratkaisuja.

Ennen kuljetusta koskevaa päätöstä pelaajan tulisi myös havainnoida ja kerätä tietoa ympäriltään, onko joku toinen pelaaja paremmassa asemassa, jolloin peliä edistäväksi ratkaisuksi muodostuu syöttäminen kuljettamisen sijasta. Periaate tiivistyy tällöin seuraavasti. Jos pelaajalla on tyhjää tilaa, eivätkä muut pelaajat ole paremmassa asemassa, peliä edistävin ratkaisu on kuljetus. Jos tilaa on vähän (paljon vastustajia pallon lähellä), pelaajan on tarkoituksenmukaisempaa etsiä mahdollisuuksia syöttää.

On tärkeää ymmärtää, että havainnointi ei tapahdu vain ennen suoritusta, vaan sen tulisi olla jatkuvaa. Kuljettaminen on tästä hyvä esimerkki. Kuljetuksen aikana pelaajan tulisi pitää katse ylhäällä ja havainnoida yhtäältä syöttömahdollisuuksia ja toisaalta tyhjää tilaa, johon jatkaa kuljetusta. Kuten osassa 2 jo todettiin, pelaaminen ei muodostu perinteisestä havainnointi-analyysi-päätöksenteko-suoritus -ketjusta, vaan kyse on pikemminkin siitä, että havainnointi ja toiminta tapahtuvat yhdessä samanaikaisesti, ja päätöksenteko tapahtuu niiden seassa.

Jalkapallossa on usein kyse tyhjän tilan luomisesta ja sen hyödyntämisestä. Tyhjän tilan hyödyntämiseen on useita tapoja. Seuraavaksi keskitytään siihen, mitä tyhjän tilan hyödyntäminen tarkoittaa kuljettamisen osalta. Tavoitteen pitäisi olla, että pelaaja pystyy kuljettamaan kohti tyhjää tilaa, josta hän pystyy tekemään peliä edistävän ratkaisun. Kuljetuksen aikana pelaajan tulisi jatkuvasti kyetä havainnoimaan, muuttuuko tilanne. Onko toinen pelaaja syöttöä ajatellen paremmassa asemassa kuin palloa kuljettava pelaaja?

Tyhjään tilaan suuntautuvissa kuljetuksissa olennaista on luonnollisesti se, minkälaisia kosketuksia pelaaja käyttää. Kosketusten pituuksien osalta perusperiaatteena voidaan todeta seuraavaa. Jos vastustajia ei ole lähellä, kosketukset voivat olla pidempiä ja pelaajan vauhdin pitäisi kiihtyä samalla. Jos vastustajia taas on lähellä palloa, kosketusten tulisi olla lyhyempiä, jotta suunnanmuutokset, tarvittaessa syöttäminen sekä pallon pitäminen oman joukkueen hallussa olisi todennäköisempää.

Jotta peruspelaaminen olisi laadukasta, pelaajan tulisi osata kuljettaa molemmilla jaloilla. Se, kummalla jalalla pelaajan kannattaa kuljettaa, riippuu keskeisesti lähimmän vastustajan sijainnista. Jos lähin vastustaja on palloa kuljettavan pelaajan oikealla puolella, pelaajan tulisi kuljettaa palloa kauemmalla jalallaan eli vasemmalla. Tämä mahdollistaa sen, että pelaaja saa kroppansa paremmin pallon ja vastustajan väliin, ja riistäminen on vastustajalle vaikeampaa.

Kuljettamisen tyhjään tilaan pitäisi olla luontevan näköistä – ikään kuin juoksua – mutta pallon kanssa. Tempokuljetuksissa, joissa kosketukset ovat pidempiä, kosketusten palloon pitäisi tulla joka toisella askeleella. Nopein tapa kuljettaa on tietysti yksilökohtaista ja luontevin tapa kuljettaa syntyy lukuisten kokeilujen kautta. Tämän voidaan katsoa olevan yksi ilmentymä non-lineaarisesta pedagogiikasta (tarkemmin osassa 2). Yleisperiaatteeksi voidaan kuitenkin asettaa se, että suurin osa kosketuksista tulisi ottaa jalan ulkosyrjillä.

Miten pelaajan tulee toimia, jos tyhjän tilan edessä onkin vastustajia? Hyvä pelaaja pystyy ohittamaan vastustajia kuljetuksen aikana. Usein ajatellaan, että ohittaakseen pelaajan täytyisi harhauttaa ensin. Aina tämä ei kuitenkaan ole tarpeellista. Yleensä, jos kuljetusvauhti on riittävä, pelaaja voi ohittaa leikkaavilla kosketuksilla ja kosketusten jälkeen tapahtuvalla kiihdyttämisellä. Juoksuaan ja kuljetustaan jatkamalla, ei niinkään harhauttamalla, pelaaja ohittaa vastustajan.

Edellä lausuttu ei tietenkään tarkoita, etteikö pelaaja voisi käyttää vastustajan ohittamisessa apunaan myös harhautuksia. Pelaaja voi antaa vastustajalle "väärää informaatiota" esimerkiksi ottamalla kosketusrytmin pitkä-pitkä-lyhyt-lyhyt-ohittava kosketus. Ohittamisen todennäköisyyksien kasvattamiseksi pelaajan olisi hyvä vaihdella kosketuspituuksiaan ennen ohitusta. Eripituisten kosketusten avulla, rytmiä vaihtamalla, pelaaja voi saada vastustajan luulemaan, että riistäminen on mahdollista. Tällöin vastustaja liikkuu kohti palloa ja tila selustassa suurenee. Kosketuspituuksiaan vaihtelemalla kuljettava pelaaja voi vaikeuttaa vastustajan ennakointia. Pelaajan seuraavaa ratkaisua on vaikeampi lukea.

Vastustajaa lähestyttäessä hyvä keino lisätilan luomiseen on suunnata kuljetusta hieman vastakkaiseen suuntaan kuin mihin aikoo ottaa ohittavan kosketuksen. Näin vastustaja joutuu sivuttaisliikkeeseen ja tilaa ohittavalle kosketukselle syntyy hieman enemmän.

Mitä harhauttaessa kannattaa havainnoida? Pelaajan tulisi ensisijaisesti havainnoida sitä, milloin ja mihin suuntaan vastustaja on lähdössä liikkumaan. Näin ollen katse kannattaa kiinnittää lähimmän puolustajan jalkoihin. Esimerkiksi Lionel Messi on useissa haastatteluissa kertonut loistavan ohittamistaitonsa "salaisuudeksi" sen, että hän katsoo vastustajan jaloista, milloin vastustaja kurottaa kohti palloa. Tämän jälkeen Messi ohittaa vastustajan ei-kurottavan jalan puolelta.

Harhauttavan pelaajan on tärkeää antaa vastustajalle väärää informaatiota ohittavan kosketuksen suunnasta. Harhautusten tulisi olla esimerkiksi yläkroppaa hyväksi käyttäen sellaisia, että vastustaja ehtii reagoida niihin. Suppeita ja liian nopeita liikkeitä tulisi välttää. Harhautuksen jälkeen ohittavan kosketuksen tulisi jälleen olla leikkaava, minkä jälkeen pelaajan tulisi pystyä kiihdyttämään vauhtiaan.

Pelaajien ohittaminen kuljettamalla on olennainen osa peruspelaamista. Voi olla, että olemme aikaisemmin keskittyneet liikaa vain 1vs1 -tilanteiden ja harhauttamisen opettamiseen ja jättäneet perustavaa laatua olevan kuljettamisen vähemmälle. Kuljettavalla pelaajalla pitäisi olla jatkuva mahdollisuus ja kyky valita kuljetuksen jatkamisen ja syötön väliltä. Lisäksi pelaajan on pystyttävä havainnoimaan, minne on järkevintä kuljettaa pelin edistämisen kannalta. Puhtaiden 1vs1- tilanteiden harjoittelussa nämä periaatteet monesti puuttuvat.

Tilan hyödyntämisen lisäksi kuljettamalla on myös mahdollista luoda tilaa kentälle. Esimerkiksi hitaampivauhtisella kuljetuksella kohti vastustajan linjaa voi saada vastustajan pelaajan irtoamaan puolustusmuodosta, mikä avaa kuljettavalle pelaajalle mahdollisuuden syöttää muodostuneeseen tilaan.

Periaatteet

1. Kuljeta, jos sinulla on etu, eikä muita pelaajia ole paremmassa asemassa.

2. Pyri hyödyntämään etu kuljettamalla kohti tyhjää tilaa.

3. Havainnoi ympäristöä kuljetuksen aikana.

4. Vaihtele kosketuspituuksia tilan mukaan.

5. Luo etu antamalla väärää informaatiota vastustajalle.

6. Houkuttele vastustajia irtoamaan muodosta kuljettamalla, jos eteneminen ei ole muuten mahdollista.

***

1.6. Tiloihin hyökkäämisen periaatteet

Jalkapallo on, esimerkiksi koripallon ja salibandyn tapaan, invaasiopeli, jossa joukkueen täytyy ensin edetä vastustajan kenttäpuoliskolla riittävän hyvään asemaan, jotta maalinteon yrittäminen olisi realistista. Yksi tärkeimmistä peruspelaamisen keinoista maalipaikkaan etenemisessä on niin sanottu tiloihin hyökkääminen, jolla tarkoitetaan tilan hyödyntämistä vastustajan puolustuslinjan selustassa. 

Tiloihin hyökkääminen ei ole pelipaikkasidonnainen asia. Esimerkiksi Real Madridin laitapuolustaja Marcelo hakee usein syöttöä vastustajan puolustuslinjan selustaan. Tiloihin hyökkäämisen kohdalla voimme puhua myös pystyliikkeistä tai aloitteista syvyyteen. Tiloihin hyökkääminen on kuitenkin terminä osuvampi, sillä se antaa osviittaa siitä, että invaasiopeleissä täytyy ensin luoda tilaa, jotta tiloihin hyökkääminen ylipäänsä olisi mahdollista.

Jalkapallossa maali on keskellä, joten voimme lähteä liikkeelle periaatteesta, että aloitteen syvyyteen tulisi tapahtua kohti maalia. Varsinkin junioripeleissä on yleistä, että palloa pyydetään kulmaan tai aloite syvyyteen tehdään kohti nurkkaa. Pelin edistäminen kentän nurkasta on todella vaikeaa, joten aloitteita sinne tulisi välttää. Jotta liike voidaan tehdä kohti maalia, aloitteen tulisi yleensä lähteä liikkeelle diagonaalikulmasta suhteessa palloon. 

Jos pallo on esimerkiksi välikaistalla, hyökkääjän liikkeen syvyyteen tulisi tapahtua keskikaistalta tai toisen puolen välikaistalta. Liike on tällöin helpompi suunnata kohti maalia ja vastustajan on vaikeampi puolustaa. Liikkeen pitäisi tällaisissa tilanteissa lähteä vastustajan näkökentän "pimeästä kulmasta". Mikäli liike ja syöttö lähtevät samalta kaistalta, vastustaja näkee molemmat – sekä pallon että liikkeen tehneen pelaajan – ja tilannetta on näin ollen helpompi puolustaa.

Aloitteiden syvyyteen tulisi olla aina täysvauhtisia, siis täydellä juoksuvauhdilla suoritettuja toimintoja. Jos pelaaja on tiukasti vartioitu, hän voi tehdä niin sanotun vartioinnista irtaantumisen, jossa hyökkäävä pelaaja vie puolustajaa ensin hitaampivauhtisella liikkeellä eri suuntaan ja sitten hyökkää räjähtävästi tyhjään tilaan.

Milloin aloite syvyyteen sitten kannattaa tehdä? On muutamia asioita, joita pelaajan tulisi havainnoida. Ensimmäinen on tietenkin mahdollisuus syöttää vastustajan puolustuslinjan selustaan. Pelaajien tulisi pystyä hyödyntämään joukkueen kentällä saavuttama etu. Jos pallollisella pelaajalla on positiivinen peliasento ja jalka auki esimerkiksi kymppialueella, pallottoman hyökkääjän kannattaa hyvin usein tehdä aloite syvyyteen.

Toinen havainnoitava asia on epätasapaino vastustajan puolustuksessa. Jos puolustajat ovat liian korkealla tai liian etäällä toisistaan, ja kentälle muodostuu tyhjää tilaa, tilaan kannattaa pyrkiä hyökkäämään. Olemme ohjeistaneet omia pelaajiamme seuraamaan, irtoaako vastustajan puolustaja omalta paikaltaan. Jos puolustaja irtoaa, liike kannattaa yrittää tehdä tämän selustaan. 

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi pelaajien kannattaa havainnoida omien pelaajien liikkumista ja pyrkiä hyökkäämään eri tilaan kuin kanssapelaajat. Jos aloitteet tapahtuvat samaa tilaa kohti, pelaajat vievät toisiltaan tilaa ja vastustajan puolustaminen on jälleen helpompaa.

Toisinaan pystyliike kannattaa tehdä ainoastaan sen takia, että se luo tilaa kentälle jollekin kanssapelaajista. Pystyliikkeet puolustuslinjan selustaan luovat peliin syvyyttä ja voivat repiä kentälle lisää tilaa esimerkiksi kymppialueelle vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan väliin. Lisäksi pelaaja voi esimerkiksi irrottaa puolustajan seuraamaan pystyliikettä kohti nurkkaa, jolloin keskelle avautuu tilaa jollekin toiselle pelaajalle. Tällaista tilannetta voidaan kutsua toiseen liikkeeseen syöttämiseksi, ja se on onnistuessaan vastustajalle todella vaikea puolustaa.

Kuten alussa todettiin, tiloihin hyökkääminen ei ole pelipaikkasidonnainen asia. On hyvä huomioida, että esimerkiksi syvältä keskialueelta tapahtuvat aloitteet syvyyteen ovat vaikeita puolustaa. Tiloihin hyökättäessä on tärkeää, että aloitteita tulee paljon ja pelaajat pyrkivät havainnoimaan edellä esitettyjä asioita, jotka auttavat ajoittamaan liikkeet oikein.

Periaatteet

1. Tee aloite syvyyteen kohti maalia, kun oma joukkue pyrkii hyödyntämään saavutettua etua.

2. Jos sinua vartioidaan viimeisessä linjassa, pyri viemään puolustaja eri suuntaan ja hyökkää sen jälkeen muodostuneeseen tilaan (vartioinnista irtaantuminen).

3. Hyökkää eri tilaan kuin kanssapelaajat.

4. Luo aloitteilla syvyyteen tilaa muille pelaajille, jos nämä ovat paremmassa asemassa.

***

1.7. Maalinteon periaatteet

Maalintekovaiheessa jokaisella pelaajalla tulisi olla muutama periaate, jota pelaaja pyrkii toteuttamaan. Suomessa maalinteosta on puhuttu liian pitkään sattumaan perustuvana asiana. "Pelaaja x sattuu olemaan aina oikeassa paikassa". "Pelaajalla y on maalintekijän vaisto". Ei, ei ja ei. 

Kuten muihin peruspelaamisen taitoihin, myös maalintekoon pätee sama fakta: maalinteon periaatteet ovat harjoiteltavia taitoja, jotka vaativat taustalle laadukkaan valmennusprosessin. Suomen A-maajoukkueen ja Kuopion Palloseuran hyökkääjä Rasmus Karjalainen on todennut, että hänelle ratkaiseva käänne hyökkääjänä kehittymisessä oli se, kun hän kävi maalinteon periaatteita yksityiskohtaisesti läpi Seinäjoen Jalkapallokerhon harjoituksissa silloisen valmentajansa Ossi Virran kanssa.

Maalintekovaihe voidaan jakaa toimintaan juuri ennen maalintekoyritystä ja itse viimeistelysuoritukseen. Tässä alaluvussa maalintekoa käydään läpi jälkimmäisen vaiheen näkökulmasta.

Itse viimeistelysuoritus voidaan jakaa eri periaatteisiin sen mukaan, millaisesta tilanteesta viimeistely-yritys tapahtuu ja ehtiikö pelaaja havainnoida ennen yritystä. Jos pelaaja ehtii havainnoida esimerkiksi 1vs1 -tilanteessa maalivahtia vastaan, on muutaman periaatteen tiedostaminen todella tärkeää. Jos maalivahti pysyy paikallaan, pelaajan kannattaa sijoittaa sisäsyrjällä ja matalalla laukauksella pallo maalivahdin jalan vierestä. Jos maalivahti tulee vastaan, pelaajan kannattaa yrittää nostaa pallo tämän yli tai kiertää maalivahti.

Kun syöttö tulee sivulta, pelaajalla on harvoin aikaa havainnoida ennen suoritusta tila-aika -paineen johdosta. Jos pelaaja ei ehdi tällaisessa tilanteessa havainnoimaan, pallo tulisi pyrkiä laukomaan matalalla vedolla maalivahdin tulokulmaan. Tulokulmalla tarkoitetaan sitä kulmaa, josta syöttö tulee ja josta maalivahti todennäköisesti liikkuu poispäin sivuttaissyötön aikana.

Jos pelaaja ehtii havainnoida ennen laukausta, katse kannattaa kiinnittää sivusilmällä maalin tyhjään tilaan. Lisäksi pelaajan kannattaa pyrkiä löytämään se kulma, johon maalivahti on jättänyt enemmän tilaa. Koska maalintekoyritys on verrattain haastava suoritus, katse pitäisi pystyä nostamaan ennen laukaussuoritusta (jos siihen on aikaa), ja itse suorituksen aikana pelaajan katse voi olla pallossa helpottamassa teknistä suoritusta.

Useimmissa maalintekotilanteissa tehokkainta on kuitenkin pyrkiä pitämään katse pallossa ja laukoa niin, että laukaus on mahdollisimman haastava torjuttava. Matalat, juuri ennen maalivahtia pomppaavat laukaukset ovat usein haastavia, samoin takakulmaan kierteisinä suuntautuvat laukaukset. Maalivahdin jalan vierestä menevät matalat sijoitukset, joissa pallo ikään kuin syötetään maaliin, ovat myös vaikeita. Tämä lista ei ole suinkaan tyhjentävä.

Maalintekotaidon harjoitteluun voidaan antaa seuraavat kolme ohjetta.

1. Treenaa yhden kosketuksen laukaukset sellaisiksi, että pystyt pitämään ne matalana kohti maalia täydestä juoksuvauhdista, kurottaen, huonosta tasapainosta ja silloinkin, kun syöttö on pomppiva tai tulee ilmassa. 

2. Harjoittele terävästi lähteviä lyhyen latauksen laukauksia eri asennoista sekä pyri pitämään laukaukset matalina ja sellaisina, että ne ottaisivat pompun juuri ennen maalivahdin torjuntayritystä.

3. Kun harjoittelet viimeistelyä puskemalla, kiinnitä huomiota seuraaviin periaatteisiin. Pidä niska jäykkänä, pyri pitämään puskuliike terävänä "kobraniskuna" ja yritä puskea pallo maan kautta maaliin. Jos maalin edessä on ruuhkaa, kannattaa suosia ylemmäs suuntautuvia puskuja.

Maalinteko tapahtuu yleensä vähillä kosketuksilla ja maalin läheltä niin sanotulta kultaiselta alueelta (alueesta tarkemmin jäljempänä). Huomionarvoista tässä yhteydessä on se, että Suomessa viimeistelyharjoitukset ovat usein kuljetuksen jälkeisiä laukauksia todella kaukaa maalista. Maalinteko ei ole pelissä useinkaan kontrolloitu suoritus, vaan yritykset tapahtuvat huonosta tasapainosta, lyhyillä latauksilla, vähillä kosketuksilla ja välillä myös epäpuhtailla osumilla. Maalinteossa on olennaisen tärkeää harjoitella muutamia periaatteita, joita on järkevää jalostaa 14. ikävuodesta eteenpäin, jos pelaajan pelipaikaksi valikoituu hyökkääjä.

Periaatteet

1. Sijoita pallo maalivahdin jalan vierestä, jos maalivahti pysyy paikallaan.

2. Nosta pallo maalivahdin yli tai kierrä kuljettamalla, jos maalivahti tulee vastaan.

3. Sivuttaissyötöistä lauo pallo maalivahdin tulokulmaan, jos et tiedä, kumpi kulma on tyhjempi.

4. Jos ehdit havainnoida, sijoita tyhjempään kulmaan.

***

1.8. Suojaamisen periaatteet

Pallon suojaamisella tarkoitetaan kykyä pitää vastustaja irti pallosta ahtaassa tilassa. Brasilialainen Neymar on monella peruspelaamisen osa-alueella hyvä. Kuljettamistaidon lisäksi huomio kiinnittyy erityisesti Neymarin kykyyn suojata palloa. Vaikka brassihyökkääjä ei varmastikaan ole penkkipunnerrustulokseltaan vahvin pelaaja jalkapallomaailmassa, hän on erittäin hyvä suojaustilanteissa, ja palloa on lähes mahdotonta riistää häneltä sääntöjen sallimin keinoin.

Miksi Neymar ja suomalaispelaajista esimerkiksi Mostagh Yaghoubi ovat niin hyviä suojaamaan palloa? Mitä periaatteita pelaajan tulee pyrkiä toteuttamaan suojaamisessa? Hyvänä lähtökohtana voidaan pitää sitä, että pelaaja tunnistaa tilanteen, jolloin palloa kannattaa suojata. Jos pallo syötetään pelaajalle ahtaaseen tilaan, pelaajan kannattaa ensimmäiseksi hakea kontakti vastustajaan. Yleensä kontakti tapahtuu kääntämällä kroppa pallon ja vastustajan väliin. Lisäksi pelaajan on tärkeää pysyä matalassa painopisteessä, jotta tasapaino on helpompi säilyttää ja pelaajaa on vaikeampi horjuttaa. 

Suomalaisilla pelaajilla on usein isoja ongelmia juuri tämänkaltaisissa tilanteissa: halu ja kyky huolehtia pallosta ahtaassa tilassa ei ole ominaista suomalaisille pelaajille. Omien joukkueiden pelaajille annamme usein seuraavan ohjeen: Jos vastustaja on pääsemässä palloon, käännä kroppa matalassa painopisteessä pallon ja vastustajan väliin, niin saat pidettyä pallon hallussasi tai vaihtoehtoisesti vastustaja joutuu rikkomaan sinua.

Suojaaminen korostuu myös kuljetustilanteissa, mikäli ympärillä oleva tila on ahdas. Kuten aikaisemmin on todettu, pelaajan tulisi kuljettaa palloa vastustajaan nähden ulommalla jalalla ja käyttää käsivarsiaan kuljetuksen aikana. Näiden periaatteiden avulla pelaajan on mahdollista pitää vastustaja irti pallosta.

Jos pallo syötetään tarkoituksellisesti suojaukseen, voimme tarkastella muutamaa lisäperiaatetta. Ensimmäinen on futsalista tuttu periaate, jonka mukaan pallon suojaukseen ottavan pelaajan kannattaa pysäyttää vauhti juuri ennen pallon vastaanottamista. Näin pelaaja saa paremman tasapainon, ja pallon kontrollointi helpottuu. Toinen periaate on käsivarsien käyttö: pelaaja tietää käsivarsiaan käyttämällä vastustajan sijainnin ja pystyy pitämään vastustajan kauempana pallosta. 

Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon näköaistin hyödyntämisestä pelaamisessa, mutta olennainen osa informaation keräämistä on myös tuntoaisti, johon juuri käsien käyttäminen suojaustilanteessa liittyy.

Palloa suojattaessa vastustaja kannattaa siis pitää mahdollisimman kaukana pallosta. Käsien käytön lisäksi pallon kontrolloiminen vastustajaan nähden ulommalla jalalla helpottaa pelivälineen hallinnan säilyttämistä.

Havainnoinnin osalta korostuu lähimmän vastustajan sijainnin tiedostaminen sekä se, että pelaaja pyrkii suojaamisen aikana löytämään vapaita pelaajia, joille pallon voi syöttää. Pallon suojaamisella on yleensä pausamainen tarkoitus. Pelaaja voittaa suojaamisella aikaa omalle joukkueelle ja kanssapelaajilla on parempi mahdollisuus antaa tuki pallolliselle pelaajalle.

Periaatteet

1. Jos vastaanotat pallon ahtaassa tilassa, hae kontakti vastustajaan ja pyri suojaamalla säilyttämään pallonhallinta.

2. Pidä pallo mahdollisimman kaukana vastustajasta.

3. Käytä käsivarsia, jotta tiedät, missä lähimmät vastustajat liikkuvat.

4. Pyri saamaan kroppasi pallon ja vastustajan väliin.

***

2. POSITIONAL PLAYN PERIAATTEET

2.1. Mitä on positional play?

Maalivahtivalmentaja Tuomas Peltonen työskentelee toiminnan tasoltaan huippuluokkaa edustavassa Qatarin Aspire Academyssa. Akatemian tarkoituksena on tuottaa joukkuepelaajia, jotka pystyvät toimimaan osana joukkuetta ja tekemään kentällä päätöksiä, jotka tukevat kollektiivin etua sekä pelin virtaa. Sooloilua tai pelin virran vastaisia ratkaisuja ei katsota hyvällä. Akatemiassa kollektiivin etu tulee aina ennen yksilöä.

Moni asia on kehittynyt jalkapallossa viimeisen viiden vuoden aikana – myös Suomessa. Yhteistyön pelaamisen ymmärtämisessä meillä on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Huipputasolla ei enää pärjää, jos pelaaja ei osaa toimia osana joukkuetta esimerkiksi pitkän hyökkäyksen aikana. Ympäristön luominen on suurelta osin juuri valmentajan vastuulla: joukkue, jolla on vahva pelikulttuuri, tuottaa parempia jalkapalloilijoita. Jos joukkue pelaa vahvasti organisoitua positional playta, pelaajat oppivat ymmärtämään peliä paremmin. Löyhän pelikulttuurin ympäristössä asiat opitaan tekemään vähän sinnepäin, välinpitämättömästi.

Juego de Posición, positional play, on pelifilosofia, jota muun muassa Pep Guardiola on soveltanut menestyksekkäästi omissa joukkueissaan. Yksi filosofian kehittäjistä on Juan Manuel Lillo. Toinen tärkeä hahmo on Paco Seirul•lo, joka on ollut kehittämässä FC Barcelonan metodologiaa. Positional playihin liittyy vahvasti edun käsite. Edulla tarkoitetaan tilannetta, jossa pelaajalla on suuri todennäköisyys onnistua seuraavassa pelitoiminnossaan vastustajaan nähden. Osassa 2 todetulla tavalla edut pelissä voidaan jakaa laadulliseen, numeraaliseen (tai määrälliseen) ja positionaaliseen etuun.

Tässä kirjan osiossa tavoitteena on avata, millaisia positional playn elementtejä joukkue pystyy organisoimaan pelaamiseensa valmentajan johdolla. Aluksi on kuitenkin syytä lähteä liikkeelle yksinkertaisesta kysymyksestä. Miksi vahvan pelikulttuurin luominen positional playn periaatteiden avulla on tärkeää?

Pitkän hyökkäyksen organisointi tai sen organisoimattomuus tarjoaa hyvän esimerkin. Pitkällä hyökkäyksellä tarkoitetaan sitä, että joukkue pyrkii tai joutuu ennen tilan hyödyntämistä luomaan tilaa esimerkiksi syöttämällä tai kuljetuksilla. Monella joukkueella pitkän hyökkäyksen organisoinnin puute näkyy siinä, että syöttöjä pyritään pelaamaan tiloihin, joissa ei ole etua. Nämä tilanteet ovat vastustajalle helppoja puolustaa.

Edellä esitettyyn viitaten voidaan todeta, että yksi pitkän hyökkäyksen organisoinnin tarkoituksista on eteneminen ja maalipaikan luominen. Samalla se luo kontrollia joukkueen pelaamiseen.

Pelaamiseen voi luoda kontrollia esimerkiksi organisoimalla joukkueen pelaaminen niin, että pallon ympärillä on tukiliikkeiden myötä aina vähintään kolme lyhyttä syöttövaihtoehtoa. Kun joukkueen pelaamisessa on kontrollia, syntyy yksi merkittävä etu: pelaajat ehtivät havainnoida ympärilleen. Miten voimme olettaa, että pelaajat osaavat havainnoida, jos pelistä puuttuu kontrolli ja pelaaminen on lähinnä vain jatkuvia tilanteenvaihtoja?

Tämän tekstin alkupuolella käsiteltiin peruspelaamisen periaatteita. Kuinka joukkuepelaamisen organisointi linkittyy peruspelaamisen periaatteisiin? Ovatko nämä kokonaisuudet täysin erillisiä asioita? 

Voimme ottaa lähtökohdaksi, että joukkuepelaamisen rakenne parantaa pelaajien mahdollisuuksia toteuttaa peruspelaamisen periaatteita. Otetaan esimerkki. Kun joukkue luo systemaattisesti määrällisen edun (ylivoiman) vastustajan ensimmäistä prässilinjaa vastaan esimerkiksi tuomalla yhden keskikenttäpelaajan toppareiden väliin, pelaajat voivat toteuttaa paremmin syöttämisen periaatteita (löydä vapaa pelaaja, anna etu syöttämällä, jne.). Ilman systemaattista ylivoiman luontia pelaamisessa korostuisivat jatkuvat 1vs1 -kamppailut.

Positional playn filosofiassa pelitilanteet pyritään ratkaisemaan pelaajien välisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen avulla. Osassa 2 esittelimme käsitteen tarjouma, mahdollisuus toimia. Positional playssa useamman pelaajan tulee tiedostaa sama mahdollisuus toimia. Tällöin voimme puhua jaetuista tarjoumista (engl. shared affordance), joilla tarkoitetaan sitä, että useampi kuin yksi pelaaja huomaa saman mahdollisuuden toimia. Positional playssa jaetut tarjoumat ilmenevät etenkin siinä, että pelaaja pyrkii etenemään kentällä joko kuljettamalla tai syöttämällä, mutta vasta, kun etu on saavutettu. Positional playn pelaaminen vaatii siis pelaajien välistä yhteisymmärrystä siitä, milloin eteneminen seuraavaan linjaan tapahtuu.

Kun peruspelaaminen keskittyy pelin skaaloista yhden pelaajan toimintaan, positional play sijoittuu joukkueen ja osajoukkueen tasolle. Valmentaja pyrkii näihin skaalan eri tasoihin keskittymällä vaikuttamaan pelin kokonaisuuteen. Pelin skaaloja käytiin tarkemmin läpi teoksen toisessa osassa.

Aikaisemmin esitelty peruspelaaminen linkittyy hyvin vahvasti joukkuepelaamisen rakenteeseen ja positional playihin. Mitä parempi rakenne joukkueen pelaamisessa on, sitä enemmän pelaajilla on mahdollisuuksia toteuttaa peruspelaamisen periaatteita. Huippujalkapallossa pienten yksityiskohtien laadukas toteuttaminen tilanteesta toiseen on ratkaisevaa. 

Jos joukkueen pelin rakenne on organisoitu ja sitä on harjoiteltu kentällä, pelaajat voivat keskittyä pienempiin yksityiskohtiin. Otetaan jälleen esimerkki. Jos joukkueen pelaajalla on tiedossa oma vastuukaista, jota hänen pitää lähtökohtaisesti täyttää, pelaaja voi keskittyä sijoittumisensa sijaan pienempiin yksityiskohtiin, kuten oikeaan peliasentoon ja siihen, millaisia tukiliikkeitä ympärillä olevat kanssapelaajat tarvitsevat.

Jalkapallo on joukkuelaji. Pelaajien on tärkeää oppia toimimaan osana joukkuetta jo nuoresta pitäen. Pelaajien ajatusmaailman tulee olla sellainen, että he miettivät, mikä on paras syöttö joukkueen kannalta. Jos pelaaja ihmettelee usein tilanteiden jälkeen, miksei hänelle syötetty, tai pelaaja pyrkii toistuvasti etenemään kentällä itse, vaikka etua ei ole yhteistyön pelaamisella muodostettu, olemme hyvin kaukana laadukkaasta jalkapallon pelaamisesta.

***

2.2. Kaistojen täyttäminen

Positional playstä ei voida puhua ilman, että joukkueen pelaamiseen on organisoitu kentän täyttäminen kaistojen avulla. Kaistat helpottavat joukkuetta täyttämään kentän tarkoituksenmukaisesti ja toteuttamaan pelin peruslainalaisuuksia, kuten leveyden ylläpitämistä vastustajan jokaista linjaa vastaan tai syvyyden säilyttämistä pallonhallintavaiheessa. Kun pelaajat täyttävät kentän siten, että he liikkuvat eri kaistoilla, kentälle muodostuu jo lähtökohtaisesti erilaisia muotoja (varsinkin kolmioita ja timantteja). Nämä muodot helpottavat edun luomista vastustajaan nähden ja vapaan pelaajan löytämistä linjojen välistä.

Kaista-ajattelussa keskikaistojen merkitys korostuu. Jos kontrolloit keskikaistoja, kontrolloit myös peliä.  Keskikaistojen täyttämisen lisäksi joukkue tarvitsee luonnollisesti myös leveyttä vastustajan ohitettavaa linjaa vastaan sekä syvyyttä kentän molempiin suuntiin. Leveyden periaatetta toteuttamalla joukkue saa tehtyä tilaa keskikaistoille, sillä vastustaja joutuu tällöin usein venyttämään pelaajiensa välisiä etäisyyksiä poikittaissuunnassa. 

Toteuttamalla syvyyden periaatetta joukkue saa venytettyä vastustajan etäisyyksiä kentän pystysuunnassa. On tärkeää huomata, että syvyyttä tarvitaan molempiin suuntiin – sekä ylöspäin että alaspäin. Kun pallo on esimerkiksi laitapuolustajalla, saman puolen topparin kannattaa liikkua alaspäin, jotta vastustajan etäisyys prässäämään pitenisi.

Positional playssa keskikaistoista korostuvat erityisesti niin sanotut taskut. On suuri ero, vastaanottaako pelaaja pallon keskikaistalla vai taskussa. Vastaanottaessaan pallon taskussa pelaaja on suhteessa maaliin diagonaalikulmassa. Lisäksi syöttökulmat eteenpäin säilyvät parempina. Jalkapallossa pienet asiat ratkaisevat. Pelissä onnistumisen kannalta on olennaisen tärkeää, että joukkue täyttää pallonhallintavaiheessa taskut systemaattisesti.

Se, kuinka moneen alueeseen kenttä on jaettu, vaihtelee valmentajasta riippuen. Jotkut käyttävät 18 suorakulmiota, osa jakaa kentän 15 alueeseen, ja niin edelleen. Selvyyden vuoksi alla on oma ehdotuksemme kentän jakamisesta kaistoihin. Kyseistä mallia käytetään myös myöhemmin tässä osassa.

Kun jokaisella pelaajalla on tiedossa vastuukaista, jota kyseinen pelaaja ensisijaisesti täyttää, joukkue voi keskittyä yksityiskohtiin. Millaisissa peliasennoissa kaistalla kannattaa pelata missäkin tilanteessa? Milloin pelaajan täytyy irrota omalta kaistaltaan pois esimerkiksi luomaan ylivoimatilanteita? Kaistat auttavat myös niissä tilanteissa, joissa pelaaja ei tiedä, miten kannattaa sijoittua. Hyvä ohjenuora on tällöin seuraava. Pelaajan tulee palata omalle vastuukaistalleen, jos hän ei ole varma, miten pitää sijoittua.

***

2.3. Ylivoima ensimmäiseen linjaan

Kuinka monella pelaajalla vastustaja prässää pelinavaamista? Tämä on kysymys, jota toistamme usein omille pelaajillemme. Se, kuinka monta pelaajaa vastustaja nostaa ylös prässiin, vaikuttaa olennaisesti pallollisen joukkueen toimintoihin kentällä.

Jos vastustaja prässää kahdella hyökkääjällä, positional playn periaatteita toteuttavan joukkueen on olennaisen tärkeää luoda määrällinen etu ensimmäiseen linjaan.

"Positional Play consists of generating superiorities out of the defensive line against those who are pressing you. Everything is much easier when the first progression of the ball is clean."

- Juan Manuel Lillo

Jos joukkue pelaa neljän pelaajan puolustuslinjalla, yksi keskikenttäpelaajista voi pudota alaspäin toppareiden väliin, jolloin topparit voivat siirtyä hieman leveämmälle. Tällaisilla sijoittumisilla pyritään ehkäisemään se, että pelinavaaminen olisi liian riippuvaista pelaajien yksilötaidoista. Jos määrällistä etua ei muodosteta, avaamisesta tulee helposti toppareiden selviytymistä ja yrityksiä kuljettaa palloa eteenpäin. Kun joukkueella on 4vs2 -ylivoima (maalivahti mukaan luettuna) ensimmäisessä linjassa, pallon liikuttaminen ja vapaan pelaajan löytäminen helpottuu. Yleensä vapaaksi pelaajaksi jää jompikumpi toppareista, jolla on pallon liikuttamisen jälkeen usein tilaa ja aikaa edetä syöttämällä tai kuljettamalla seuraavaan linjaan.

Ylivoima voidaan muodostaa ensimmäiseen linjaan myös siten, että keskikenttäpelaaja sijoittuu positionaaliseen etuun kahden hyökkääjän yläpuolelle. Tällaisessa tilanteessa vapaa pelaaja voidaan löytää esimerkiksi maalivahdin pienellä kuljetuksella kohti prässilinjaa, jolloin toppareiden pelitila voi kasvaa. Yksi vaihtoehto on myös kolmas pelaaja -periaate, jossa keskikenttäpelaaja toimii niin sanottuna palloseinänä, ja syöttö pelataan keskikenttäpelaajan kautta vapaaksi jäävälle topparille. Avaamisvaiheessa ei useinkaan kannata syöttää jokaista syöttöä kovalla tempolla, vaan olennaista on monesti kyky pitää palloa hetki ja houkutella vastustajan prässiä lähemmäs. Jos esimerkiksi keskikenttäpelaaja pystyy pitämään palloa muutaman ylimääräisen sekunnin, toppareille jää todennäköisesti enemmän tilaa.

***

2.4. Positionaalinen etu

Jos vastustaja prässää ensimmäistä linjaa kahden hyökkääjän sijasta vain yhdellä, periaatteet muuttuvat hieman edellä esitetystä. Mikäli toppareita on prässäämässä ainoastaan yksi pelaaja, eikä vastustaja nosta muita pelaajia kovinkaan ylös, ensimmäisen prässilinjan taakse jää usein tilaa, jota on mahdollista hyödyntää. Kyseinen tila täytyy kuitenkin ensin luoda.

Jos avaamisvaiheessa on 3vs1 -tilanne, toppareilla ja maalivahdilla tulisi olla kollektiivinen ymmärrys, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Yleensä prässäävä hyökkääjä kannattaa houkutella käyttösyötöillä jommallekummalle puolelle, minkä jälkeen vapaaksi jäävälle topparille on annettava riittävän kova syöttö yläjalkaan tai hieman etupuolelle liikkeeseen. Kova syöttö yläjalkaan tai etupuolelle auttaa siinä, että edessä olevan tilan hyödyntäminen esimerkiksi kuljettamalla on paremmin mahdollista.

Toppareiden kuljetusten olisi hyvä suuntautua kohti keskustaa, jotta mahdollisimman monta syöttölinjaa jäisi auki. Topparin kuljetus voi toimia myös "triggerinä" ylemmäs sijoittuneille pelaajille tehdä eri toimintoja, esimerkiksi liikkua seuraavaan linjaan kylkipeliasentoon. Tällöin puhutaan niin sanotusta positionaalisesta edusta. 

Kuten aikaisemmin on moneen otteeseen todettu, jalkapallo on invaasiopeli, jossa eteneminen vastustajan kenttäpuolella on välttämätöntä maalinteon todennäköisyyden nostamiseksi. Positionaalisella edulla tarkoitetaan tilannetta, jossa pallollisen joukkueen pelaajat ovat sijoittuneet kentän tietyllä osa-alueella paremmin kuin vastustajan pelaajat. "Paremmin sijoittuminen" tarkoittaa pelissä useimmiten sitä, että pelaaja sijoittuu lähimpien vastustajien yläpuolelle seuraavaan linjaan. 

Se, miten pelaaja toimii positionaalisessa edussa, vaikuttaa tietysti keskeisesti myös seuraavan pelitoiminnon onnistumistodennäköisyyteen. Pelaajan pitäisi koko ajan muokata pienillä liikkeillä sijoittumistaan niin, että syöttölinja pysyisi auki. Lisäksi pelaajan tulisi sijoittua positionaalisessa edussa kylkipeliasentoon ja havainnoida vilkaisuilla yläpuolella olevaa tilaa. Jos yläpuolella on riittävästi tilaa, vastustajan linja voidaan ohittaa yläjalkaan suuntautuvan syötön ja ensimmäisen kosketuksen avulla.

Positional playn perusajatuksena on vapaan pelaajan löytäminen vastustajan linjojen välistä. Linjojen väliin sijoittumisessa on tärkeää, että pelaajat ovat sijoittuneet eri väleihin. Esimerkiksi kymppialueella molempien taskujen tulisi olla täytetty, jos pallo on alemassa linjassa. Muutoin eteneminen on vaikeaa. Jos useampi pelaaja tarjoaa syöttösuunnan samaan väliin, myös vastustajia liikkuu alueelle enemmän ja pelaajien pelitila vähenee huomattavasti. Vastustajan on helpompi puolustaa tilannetta.

Toisena tärkeänä ohjenuorana voidaan pitää sitä, että pelaajat sijoittuvat niin, että pelitila on optimoitu. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pelaajan tulisi sijoittua hieman lähemmäs alempaa linjaa ja kauemmas ylemmästä linjasta. Tähän valintaan on yksinkertainen syy. Alemmassa linjassa olevien vastustajien on käännettävä rintamasuuntansa, jolloin prässääminen on hitaampaa kuin ylempänä olevasta linjasta.

***

2.5. Kolmas pelaaja -periaate

Nykyjalkapallossa joukkueet kohtaavat monesti tilanteita, joissa vastustajan prässitaso on korkeahko ja puolustaminen on pelaajaorientoitunutta. Tällaisessa tilanteessa pallollisen lähimmät syöttösuunnat seuraavassa linjassa eivät yleensä ole vapaina.

Mikäli vastustaja prässää avaamisvaihetta ylhäältä, eikä vapaita pelaajia löydy seuraavasta linjasta, joukkueen tulisi etsiä vaihtoehtoja hieman kauempaa, ylemmistä linjoista. Syöttömatkan etäisyyden takia ylemmistä linjoista on kuitenkin vaikea löytää pelaajaa, joka pääsee itse etenemään. 

Kun joukkue kohtaa korkean prässitason vastustajan, joukkueen pelaamisen organisointiin tarjoaa apua edellä jo mainittu kolmas pelaaja -periaate. Kyseisen periaatteen elementeistä on iso hyöty etenkin pelaajaorientoituneesti puolustavia joukkueita vastaan. Tällaisen vastustajan pelaajien väliset etäisyydet ovat yleensä pitkät ja pelaajien on vaikea kontrolloida samaan aikaan sekä vartioitavaa pelaajaa että palloa. Kolmas pelaaja -periaatteen hyödyntäminen perustuukin siihen, että vastustaja menettää hetkellisesti kontrollin vartioitavaan pelaajaan, joka jää ainakin hetkeksi vapaaksi.

Kolmas pelaaja -periaatetta toteutettaessa pallo syötetään usein ylempään linjaan vartioidulle pelaajalle, jonka kautta pallo voidaan useimmiten pelata alapuolelta löytyvälle vapaalle pelaajalle. Vartioidun pelaajan on tällöin syytä ymmärtää, ettei syöttöä ole tarkoitettu hänelle itselleen, vaan pelaaja toimii ainoastaan eräänlaisena linkkinä syöttäjän ja vapaan pelaajan välissä. 

Kolmas pelaaja -periaate toteutuu myös silloin, jos pallo pelataan alaspäin ei-vartioidulle pelaajalle, joka jatkaa pallon vähillä kosketuksilla vapaalle pelaajalle seuraavan linjaan. FC Barcelonan entinen keskikenttäpelaaja Xavi on osuvasti todennut, että parhaimmillaan kolmatta pelaajaa on mahdotonta puolustaa. Periaatteen toteuttaminen vaatii joukkueelta kuitenkin korkealaatuista täsmätoimintaa.

"The third man is impossible to defend. Impossible."

- Xavi Hernández

Kolmas pelaaja -periaatteen toteuttamisessa pelaajien liikkeiden ajoitukset korostuvat. Pelaaja, joka tulee ylemmästä linjasta vastaan, ei saa olla liian aikaisin tyhjässä tilassa. Kyseisen vastaantulevan pelaajan tulisi olla pallon saadessaan vielä liikkeessä, jolloin riistäminen etupuolelta on vastustajalle haastavampaa. Myös alemmasta linjasta alapuolelle tukemaan liikkuvan pelaajan tulisi olla liikkeessä pallon saadessaan. Alemmasta linjasta liikkuvan pelaajan tulisi lisäksi liikkua tilanteen mukaan kaarijuoksun kautta, jotta pelaaja saisi avattua positiivisen peliasennon mahdollisimman hyvin. Positiivisen peliasennon ja liikkeen säilyttämisen lisäksi kolmannen pelaajan tulisi ehtiä riittävän lähelle pallollista diagonaalikulmassa, jotta syötön onnistumistodennäköisyys kasvaa. 

***

2.6. Määrällinen etu

Positionaalinen etu on yleensä tarkoitus luoda kentän keskikaistalle vastustajan keskikenttälinjaa vastaan sijoittumalla linjojen väleihin. Toinen positional playn elementti, jota joukkueen tulisi systemaattisesti hyödyntää, on niin sanottu määrällinen eli numeraalinen etu. Numeraalisella edulla tarkoitetaan hetkeä, jolloin joukkueella on tietyllä kentän osa-alueella enemmän pelaajia kuin vastustajalla.

Määrällinen etu on usein ainoastaan hetkellinen. Olemme luoneet omissa joukkueissamme periaatteen, että haluamme esimerkiksi laitapuolustajien osallistuvan enemmän peliin nousemalla hyökkäyksiin mukaan ja muodostamalla hetkellisiä määrällisiä etuja.

Laitapuolustajilla on yleensä halu osallistua hyökkäyksiin kuljettamalla palloa ylöspäin. Pelin edistämisen kannalta se ei ole kuitenkaan paras vaihtoehto, sillä syöttösuunnat ovat laitakaistoilla usein vähäisiä.

Omassa joukkueympäristössämme olemme ottaneet tavoitteeksi, että laitapuolustajat tunnistaisivat kyseiset tilanteet paremmin ja nousisivat luomaan määrällisiä etuja ilman palloa. Lisäksi olemme painottaneet, että laitapuolustajat eivät nousisi vain laitakaistaa pitkin, vaan myös sisäkaistaa pitkin, jos pallo on leveydessä laitapelaajan hallussa. Näiden periaatteiden avulla laitapuolustajat pääsevät tilanteisiin, joissa he saavat syötön liikkeeseen sellaiselle alueelle, josta peliä edistävän ratkaisun tekeminen on mahdollista. Näillä valinnoilla olemme systemaattisesti luoneet peliimme hetkellisiä määrällisiä etuja. Samalla olemme pystyneet myös hyödyntämään näitä etuja paremmin.

Kun laitapuolustaja nousee esimerkiksi sisäkaistaa pitkin, kentälle muodostuu usein hetkellinen 2vs1 -tilanne. Laitakaistalle on mahdollista luoda myös 3vs2 -tilanteita. Pelissä tulisi pyrkiä tekemään pelitoimintoja myös vastustajaa varten ja kokeilla, miten vastustaja reagoi esimerkiksi siihen, että kymppipaikan pelaaja irtoaa eri kaistalle. Jos kymppipaikan pelaaja irtoaa laitakaistalle tekemään määrällisen edun laitapuolustajan ja laitapelaajan kanssa, joukkue saa informaatiota siitä, miten vastustaja reagoi tilanteeseen, Jos vastustaja ei irrota omaa pelaajaansa laitakaistalle tekemään tasavoimaa, hyökkäävän joukkueen kannattaa edetä laitakaistaa pitkin esimerkiksi kombinaatiopelaamista hyödyntäen. Jos vastustaja taas irrottaa pelaajan tekemään laitaan 3vs3 -tilanteen, etu löytyy joltain muulta kaistalta. Tällöin peliä edistävä ratkaisu on pallon liikuttaminen kaistalle, josta etu löytyy. Pallon liikuttamisen periaatteita tarkastellaan jäljempänä tässä osassa.

Jos joukkueella on määrällinen etu kentän tietyllä osa-alueella, kyseistä aluetta voi hyödyntää myös vastustajan väsyttämiseen. Positional playn määrällisellä edulla on tarkoitus luoda "rondoja" pallon ympärille, jotta vapaan pelaajan löytäminen syöttämällä on mahdollista. Rondojen tarkoituksena on myös juoksuttaa vastustajaa. Jos selkeää vapaata pelaajaa ei heti löydy, joukkueen kannattaa pelata muutama käyttösyöttö ja väsyttää vastustajaa. Rondojen käyttösyötöt ovat usein vaikeita suomalaispelaajille, ja pelaajilla tulee monesti kiire heti, kun tila muuttuu hiemankaan ahtaammaksi. 

Suomalaiset joukkueet ovat olleet kansainvälisissä peleissä usein juoksutettavana osapuolena. Parhaat positional play -joukkueet toteuttavat usein seuraavaa periaatetta: Luo määrällinen etu, liikuta palloa nopeilla käyttösyötöillä muutaman kerran ja pelaa pallo vapaalle pelaajalle, joka pääsee etenemään. Pallo liikkuu nopeasti, mutta tilanteesta ei ole kiire nopeasti pois. Ja vastustaja juoksee.

Vastustajan juoksuttaminen käyttösyötöillä numeraalisen edun tilanteissa korostuu erityisesti johtoasemassa, kun joukkue haluaa estää vastustajan maalintekoyritykset. Tällaisessa tilanteessa ei ole kyse hyökkäämisestä, vaan pikemminkin pallonhallinnan kautta tapahtuvasta puolustamisesta positional playn periaatteiden avulla. On tärkeää huomioida, että positional playn elementtejä voi käyttää myös puolustamiseen ja tilanteenvaihtoihin valmistautumiseen. 

Jos joukkueella on pallonmenetyksen hetkellä määrällinen ylivoima kentän tietyllä osa-alueella, välitön prässi palloon on mahdollista. Riisto on tällöin todennäköisempää, kun pelaajat ovat jo valmiiksi lähellä toisiaan. Jos pelaajat lähtevät prässäämään pitkillä etäisyyksillä toisiinsa nähden, pelaaminen prässäävien pelaajien ohi on usein helppoa ja riistäminen on vaikeampaa. 

***

2.7. Etene, kun on saavutettu etu

Yksi positional playn johtoajatus on, että joukkue pyrkii etenemään vasta, kun etu on muodostettu. Positional play vaatii pelaajilta kollektiivista ymmärrystä siitä, onko etu muodostunut etenemistä varten ja kannattaako tuo etu hyödyntää. Jos etua ei vielä ole, se pitäisi pyrkiä muodostamaan esimerkiksi säilyttämällä pallonhallinta ja liikuttamalla palloa poikittain eri kaistalle.

Edun muodostamisen lisäksi voimme nimetä etenemiseen muutaman periaatteen lisää. Ensinnäkin, joukkueen kannattaa edetä sellaisille alueille, joista maalipaikan luominen on todennäköisempää. Tämä tavoite edellyttää, että linjojen välissä olevalla pelaajalla on paljon mahdollisuuksia jatkaa peliä.

Voimme lähteä siitä ajatuksesta, että suoraan maalintekopaikkaan pääseminen on todennäköisempää luomalla se tietyltä alueelta. On eri asia keskittää pallo maalille kaukaa laitakaistalta kuin syöttää keskemmältä. Jalkapallossa parhaat alueet syöttää maali ovat niin sanotut syöttöalueet 16-alueen molemmilla reunoilla. Kun joukkue pääsee yrittämään syöttöä maalintekopaikkaan näiltä alueilta, on laukaisupaikkaan pääseminen niin sanotulta kultaiselta alueelta todennäköisempää.

Joukkueella tulisi olla pelissä kollektiivinen ymmärrys siitä, että maalipaikat pyritään säännönmukaisesti luomaan syöttöalueilta tai niiden välittömästä läheisyydestä. Tästä lähtökohdasta herää luonnollinen jatkokysymys. Mistä syöttöalueille sitten kannattaa edetä?

Tämän osan kohdassa 2.2. esitettiin periaatteena, että joukkueen on tärkeää täyttää pallonhallintavaiheessa kentän taskut. Kuten todettua, taskuihin edettäessä syötön vastaanottavalla pelaajalla on hyvä mahdollisuus jatkaa peliä edistävästi, sillä syöttökulmat eteenpäin säilyvät hyvinä ja pelaaja näkee suuremman osan kenttää kuin esimerkiksi kentän keskikaistalta.

Syöttöalueille eteneminen on taskuista todennäköisempää kuin esimerkiksi laitakaistalta ilman numeraalista ylivoimaa. Syöttäminen laitakaistaa pitkin samalla kaistalla olevalle pelaajalle on sinänsä tietysti mahdollista, mutta pelin jatkaminen peliä edistävästi syöttöalueille on tällaisessa tilanteessa usein haastavaa ja pallonmenetyksen todennäköisyys kasvaa. Omassa joukkueympäristössämme olemme käyttäneet seuraavaa periaatetta. Laitakaistalta edetään ainoastaan numeraalisen ylivoiman avulla kombinaatioita hyödyntäen tai silloin, kun pelaajalla on selvä laadullinen etu esimerkiksi ohittamiseen. Aiheeseen palataan vielä tarkemmin tässä osassa.

Valmentaja joutuu jatkuvasti tekemään valintoja sen suhteen, minne alueille joukkue haluaa edetä ja miten pelaajien kollektiivista ymmärrystä näistä valinnoista voidaan kehittää. Itse pelissä joukkue joutuu tekemään valintoja riskien ja varmuuden väliltä. Aihetta käsiteltiin tarkemmin pelin teorian yhteydessä osassa 2. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että joukkue, joka siirtää pelaajia eteenpäin seuraavaan linjaan, ottaa enemmän riskiä, kun taas suuremman varmuuden valinnut joukkue tarjoaa syöttösuuntia myös poikittain, jolloin pallonhallinta voidaan tarvittaessa säilyttää, jos eteneminen ei onnistukaan.

Positional playssa korostuu kontrolli – joukkueen tulisi pyrkiä etenemään menettämättä palloa, kontrolloidusti. Avataan aihetta jälleen esimerkin kautta. Esimerkiksi keskikenttäpelaajista toinen voi sijoittua etenemistilanteessa positionaaliseen etuun seuraavaan linjaan, mutta toisen keskikenttäpelaajista tulisi tarjota pallonhallinnan jatkuvuuden tuki sijoittumalla seuraavan linjan alapuolelle. Näin pallonhallintaa ja edun etsimistä voidaan tarvittaessa jatkaa, jos tilanne muuttuu siten, että eteneminen seuraavaan linjaan on mahdotonta.

Positional playta toteuttavan joukkueen eteneminen voidaan tiivistää kolmeen periaatteeseen. 

1. Etene, kun on saavutettu etu. 

2. Etene alueille, joista maalipaikkaan pääsy on todennäköisempää 

3. Etene menettämättä palloa. 

Mikäli joukkue saavuttaa edun, on etenemisen kannalta luonnollisesti tärkeää, että etu myös pyritään hyödyntämään ja säilyttämään.

Tässä yhteydessä voidaan nostaa esimerkkinä kirjoittajien juniorivuosilta eräs pelaaja, jolla oli vahvat johtajaominaisuudet ja joka oli hyvin tarkka juuri siitä, että joukkue tekee oikeita valintoja etenemisen suhteen. Jos joukkue eteni liian nopeasti ilman etua, kyseinen pelaaja antoi palautetta. Palautetta tuli myös aina silloin, jos joukkue ei hyödyntänyt etua.

Hyvä jalkapalloilija ja laadukas joukkue osaa lukea pelin virtaa ja tehdä päätöksiä etenemisestä pelin muuttuvien tilanteiden mukaan.

***

2.8. Pallon liikuttaminen

Joukkueella ei voi lähtökohtaisesti olla jokaisella kaistalla etua, vaan vapaa pelaaja täytyy usein pystyä löytämään liikuttamalla palloa kaistalta toiselle.

Positional playn keskeinen ajatus on, että jokaisella pelitoiminnolla on oltava tarkoitus. Palloa ei koskaan liikuteta vain pallon liikuttamisen vuoksi, vaan poikittaissyötöillä kaistalta toiselle tulisi pyrkiä manipuloimaan vastustajaa. Voidaan ajatella, että pallo on työkalu vastustajan liikuttamiseen ja vapaan pelaajan löytämiseen.

The objective is to move the opponent, not the ball."

- Pep Guardiola

Pallon liikuttaminen voi tapahtua laitakaistalta toisen puolen laitakaistalle tai taskuun. Liikuttaminen voi tietysti tapahtua myös esimerkiksi taskusta toiseen taskuun. Pelaajien on tärkeää ymmärtää, että eteneminen on tarkoituksenmukaisinta silloin, kun etu on muodostettu. Kun joukkue syöttää pallon laitakaistalle, vastustaja liikkuu yleensä samaan suuntaan pallon kanssa. Syötettäessä esimerkiksi laitapuolustajalle eteneminen on vaikeaa, vaikka pelaaja olisi sijoittunut positionaaliseen etuun. Tämä johtuu siitä, että laitakaistalla syöttökulmat ovat heikot ja usein kaistalle on liikkunut lukumääräisesti monta vastustajaa. Tällaisessa tilanteessa peliä edistävin ratkaisu on todennäköisesti pallon liikuttaminen poikittain sekä edun (vapaa pelaaja) etsiminen ja löytäminen joltain muulta kaistalta.

Ylläkuvatun kaltaisessa tilanteessa etu voi löytyä joko toisen puolen laitakaistalta, jossa laituri on vapaana, tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi painottoman puolen taskusta, jonne kymppipaikan pelaaja on liikkunut linjojen väliin. Pelaajien sijoittuminen mahdollistaa pallon liikuttamisen. Jos pallo on esimerkiksi laitapuolustajalla, toisen keskikenttäpelaajan on tultava riittävän lähelle tukemaan, jotta pallon liikuttaminen olisi mahdollista. Tukiliikkeen tekevän pelaajan olisi myös säilytettävä positiivinen peliasento. Toisen keskikenttäpelaajan tulisi puolestaan sijoittua niin, että tälle syötettäessä päästään ohittamaan vastustajia poikittaissuunnassa. Painottoman puolen keskikenttäpelaajan tulisi sijoittua kentän poikittaissuunnassa kauemmas vastustajan keskikenttälinjasta. Syötön tapahtuessa vastustajan keskikenttäpelaajat joutuvat näin olleen liikkumaan nopeasti poikittaissuunnassa, mikä voi avata syöttövälejä esimerkiksi taskuihin.

Vastustajaa on mahdollista manipuloida myös syöttämällä esimerkiksi toppari-toppari -syöttö alataskusta toiseen alataskuun. Keskikaistojen poikittaissyötöillä voidaan saada vastustaja irtoamaan kohti palloa, jolloin prässäävän pelaajan taakse voi jäädä vapaa pelaaja, jolla on etu.

Pallon liikuttamisen ja poikittaissyöttöjen lisäksi etua on mahdollista etsiä myös syöttämällä palloa alaspäin. Tämä toki vaatii sen, että pallollisen pelaajan alapuolella olevat pelaajat liikkuvat siten, että heille on mahdollista syöttää. Kun palloa liikutetaan kentällä alaspäin, vastustaja yleensä nostaa prässitasoaan ja linjojen väliin voi jäädä tilaa, johon etu kannattaa muodostaa. 

***

2.9. Edun hyödyntäminen ja laadullinen etu

Tässä osassa on esitetty positional playn teorian osalta kaksi tärkeää periaatetta: 1) etene, kun on saavutettu etu ja 2) pyri löytämään vapaa pelaaja linjojen välistä. Kun etu on saavutettu ja vapaalle pelaajalle on pystytty syöttämään, on tärkeää pyrkiä hyödyntämään ja säilyttämään saavutettu etu. Jos etua ei pysty nopeasti hyödyntämään, se katoaa vastustajan liikkuessa puolustamaan kohti omaa maaliaan.

Jos joukkue on pystynyt esimerkiksi syöttämään pallon laitapelaajalle, jolla on paljon tilaa ja joka on vapaa pelaaja, pelaamisen intensiteetin tulisi tällaisessa tilanteessa muuttua ja laitapelaajan tulisi hyökätä nopeasti eteenpäin hyödyntäen saavutettua etua. Intensiteetin muutoksen pitäisi näkyä laitapelaajan kuljetuksen nopeudessa ja tiloihin hyökkäämisen liikkeiden intensiteetissä.

Viimeistä linjaa vastaan pelattaessa on tärkeää, että myös tässä vaiheessa joku pelaajista ylläpitää pelin leveyttä ja venyttää vastustajan välisiä etäisyyksiä. Pelissä menestymisen kannalta on tärkeää, että leveys on olemassa jokaista ohitettavaa linjaa vastaan.

Leveyden ylläpitämisen lisäksi on tärkeää, että viimeisessä linjassa vastustajan selustaan tapahtuisi vähintään kaksi syvyyteen suuntautuvaa aloitetta. Liikkeiden tulisi lähteä eri kaistoilta ja suuntautua eri tiloihin, jotta puolustaminen olisi vastustajalle mahdollisimman vaikeaa. Tiloihin hyökkäämistä käsiteltäessä esitettiin syöttäminen toiseen liikkeeseen -periaate. Kyseistä periaatetta on tärkeää hyödyntää ohitettaessa viimeistä linjaa. Hyvä perusajatus on se, että ensimmäisen pelaajan liike tyhjentää tilan ja toisen pelaajan pystyliike täyttää muodostuneen tilan. 

Joukkueen kannattaa pyrkiä hyödyntämään saavutettu etu siten, että joukkue pääsee suoraan maalipaikkaan tai niin sanotuille syöttöalueille, jotka esiteltiin tässä osassa aikaisemmin. Syöttöalueille on mahdollista päästä joko aloitteilla kyseisille alueille tai laadullisen edun ja ohittamisen avulla.

"There's numerical, positional, and qualitative superiority. Not all 1 vs. 1's are a situation of equality"

- Paco Seirul•lo

Joskus aloite syvyyteen kannattaa jättää tekemättä ja jättää tilaa esimerkiksi 1vs1 -haastamiselle. Tällaisia ovat varsinkin sellaiset tilanteet, joissa pallollinen pelaaja on vahvempi ohittamisessa kuin lähin puolustaja on 1vs1 -puolustamisessa. Tällöin kyseessä on niin sanottu laadullinen etu eli pallon vastaanottava pelaaja on parempi tietyssä osaamisessa kuin lähin puolustaja. Jos pallollisella pelaajalla on selkeä laadullinen etu, kannattaa puolustajan selusta jättää yleensä tyhjäksi ohittamista varten ja samalla jättää aloitteet syvyyteen siis tekemättä. Esimerkiksi vuoden 2018 MM-kisoissa Brasilia käytti niin sanottua eristämistä, jossa muut pelaajat jäivät tarkoituksella kauas hyvänä ohittajana tunnetusta Neymarista jättäen tälle tilaa kuljettamisen ja ohittamisen periaatteiden toteuttamiseen.

***

2.10. Positional playn sanastoa

Ei-vartioitu pelaaja = Pelaaja, joka ei ole vartioitu, mutta jolla ei ole myöskään etua. 

Eristäminen = Joukkueen pelaajat sijoittuvat kauas tietystä pelaajasta ja jättävät tälle tilaa, jotta tämä pystyy hyödyntämään laadullista etua. 

Invaasiopeli = Pelit, kuten koripallo ja jalkapallo, joissa täytyy edetä ensin vastustajan kenttäpuoliskolla riittävän hyvään asemaan, jotta maalinteon yrittäminen olisi realistista. 

Kaistat = Kentän jakaminen horisontaalisesti ja vertikaalisesti tiettyihin alueisiin, esimerkiksi laitakaistat ja sisäkaistat. 

Kolmas pelaaja = Vapaa pelaaja, jolle pallo pelataan toisen pelaajan kautta. 

Kultainen alue = Alue rangaistusalueen keskellä, josta maalinteko on todennäköisintä.

Kylkipeliasento = Pelaajan rintamasuunta, jossa toinen kylki on kohti pallollista pelaajaa, toinen kohti vastustajan maalia. 

Kymppialue = Vastustajan puolustuslinjan ja keskikenttälinjan väliin jäävä alue.

Laadullinen etu = Pelaaja on parempi tietyssä osaamisessa kuin lähin vastustaja.

Linja = Vastustajan prässilinja, esimerkiksi ensimmäinen linja, keskikenttälinja ja viimeinen linja. 

Negatiivinen peliasento = Pelaajan rintamasuunta on kokonaan kohti omaa maalia.

Määrällinen/Numeraalinen etu = Joukkueella on tietyllä kentän osa-alueella, usein vain hetkellisesti, enemmän pelaajia kuin vastustajalla.

Positiivinen peliasento = Pelaajan rintamasuunta on kokonaan kohti vastustajan maalia. 

Positionaalinen etu = Pallollisen joukkueen pelaajat ovat sijoittuneet paremmin kuin vastustaja tietyllä kentän osa-alueella.

Syöttöalue = Rangaistusalueen reunoilla sijaitsevat alueet, joista maalintekopaikkaan syöttäminen on todennäköisintä. 

Syöttökulma = Pallollisen pelaajan ja pallon vastaanottavan pelaaja välinen kulma, esim. diagonaalinen syöttökulma. 

Tasku = Kymppialueella laitakaistan ja keskikaistan välissä sijaitseva alue, joka riippuu aina myös vastustajan sijoittumisesta.

Vapaa pelaaja = Pelaaja, jolla on positionaalinen etu, eli hän on paremmassa asemassa suhteessa lähimpiin vastustajiin.

Vartioitu pelaaja = Pelaaja, joka on vastustajan pelaajan toimesta vartioitu. Tällaisella pelaajalla ei ole etua.

***

Lähteet

***

JÄLKISANAT

Valmennuskirjan kirjoittaminen on ollut meille unohtumaton kokemus. Vuoteen mahtui sekä hyviä että vaikeita hetkiä. Välillä kirjoittaminen ei edennyt lainkaan. Joinakin iltoina tekstiä syntyi enemmän kuin olisimme voineet aavistaakaan. Kirjoitustyö on opettanut valtavasti muun muassa pitkäjänteisyyden merkityksestä, sinnikkyydestä ja omaan asiaan uskomisesta.

Teos ei syntynyt hetkessä. Takana on pitkiä päiviä, paljon hylättyjä ajatuksia, useita tärkeitä keskusteluja, valmentamista, pelin tutkimista ja tiedon etsimistä. Viikko ennen kirjan ilmestymistä vietimme 13 tuntia neljän seinän sisällä ja kävimme kriittisesti läpi teoksen jokaisen lauseen.

Ehkä tärkein periaatteemme koko kirjoitusprosessin ajan on ollut nöyryys pelille. Tätä teosta ei olisi syntynyt ilman rakasta peliä. Pyrimme kirjoittamaan teoksen, jossa ei tyydytä helppoihin ja yksinkertaisiin vastauksiin. Laji on antanut meille paljon. Nyt oli meidän vuoromme antaa pieni osa takaisin pelille.

Istuimme marraskuussa 2016 harjoitusten jälkeen Käpylän ABC -huoltoasemalla. Olimme tunteneet toisemme vain muutaman kuukauden ajan. Mutta meitä yhdisti yksi tärkeä asia: olimme turhautuneita suomalaisen jalkapallon nykytilaan. Halusimme tehdä jotakin toisin. Haaveilimme ja visioimme. On pakko kääriä hihat, ajattelimme.

Tämän teoksen ensimmäiset siemenet kylvettiin tuona pimeänä marraskuisena iltana. 

***

Ensimmäiseen osaan

Toiseen osaan