Valmennuskirja

OSA 1 


Seurakulttuurin kehittäminen


(c) Erkko Meri, Aleksi Piirainen & Jussi-Pekka Savolainen 2018. 

Kaikki oikeudet pidätetään, jollei teoksessa ole erikseen toisin todettu.


***

SISÄLLYSLUETTELO


***

***

ESIPUHE


Suunnanmuutos-jalkapalloblogin ensimmäinen kirjoitus julkaistiin 30. tammikuuta 2017. Viimeisen kahden vuoden ajan olemme julkaisseet lähes viikoittain juniorijalkapalloa, valmennusta ja seurakulttuuria käsitteleviä blogitekstejä. Palaute, jota olemme saaneet, on ylittänyt odotuksemme ja kannustanut kirjoittamaan lisää. Tekstit ovat herättäneet keskustelua, mikä on ollut yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. 

Keväällä 2017 saimme ajatuksen. Haluamme joskus kirjoittaa laajemman juniorijalkapalloa käsittelevän tekstin. Sellaisen, jollaista Suomessa ei ole aikaisemmin ollut. Sellaisen, jossa päästään myös pintaa syvemmälle. Noin vuoden ajan kirjoitimme, keskustelimme, haastoimme toinen toisiamme ja ajattelimme. Prosessin lopputuloksena syntyi tämä edessäsi oleva teos.

Juniorijalkapallo on meille rakas asia, johon suhtaudumme suurella tärkeydellä. Rakkaus lajia kohtaan on antanut intoa kirjoittaa, tutkia ja selvittää. Olemme keskustelleet lähes päivittäin muiden juniorivalmentajien kanssa. Säännöllinen vuorovaikutus on ollut teoksen syntymisen kannalta elintärkeää. Monet valmentajat ovat haastaneet ajatteluamme, mistä olemme hyvin kiitollisia. Useat tekstissä esiin tuodut seikat, tilanteet ja pohdinnat ovat sellaisia, joita juniorivalmentajat kohtaavat valmennustoiminnassaan jatkuvasti. On tärkeää, että keskustelu jatkuu myös tulevaisuudessa. Mikään ei muutu, jos olemme vain hiljaa.

Uskomme, että kehitys muodostuu sekä yhteistyöstä että kriittisestä ajattelusta. Tässä teoksessa on muun muassa nostettu esiin hyviä seuraesimerkkejä, haastettu tiettyjä vallitsevia ajattelutapoja sekä esitetty pohdintoja tärkeistä kehityskohteista. Suomalaisessa juniorijalkapallossa on samaan aikaan sekä paljon hyvää että valtavasti kehitettävää. Toivomme, että tämä käy ilmi myös teosta lukiessa.

Valmennuskirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa käsitellään seurakulttuuria valmentajan näkökulmasta. Osio pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi seurakulttuuri on tärkeää ja miten sitä on mahdollista kehittää. Huomiota kiinnitetään myös siihen, miksi kentän ulkopuolisilla asioilla on vaikutusta myös pelaamiseen. Mukana on esimerkkejä siitä, millaisin yksittäisin toimin valmentaja voi edistää pelaajan kiinnittymistä seuraan. Lisäksi olemme nostaneet esille tapoja, miten eri seuroissa kulttuuria on pyritty vahvistamaan. Mukana on myös laajempia case-esimerkkejä. Kysymys ei ole vähäpätöisistä asioista: se, millainen suhde pelaajalla on seuraan, vaikuttaa moneen asiaan. Rakkaus lajiin ei synny tyhjiössä.

Kirjan toinen osa keskittyy pelin teoriaan ja non-lineaariseen pedagogiikkaan. Teksti etsii vastauksia muun muassa siihen, millainen peli jalkapallo on ja miten sitä on mahdollista tarkastella. Olennaiseen asemaan nousevat tällöin pelin eri skaalat ja vaiheet. Käsite kompleksisuus liittyy kiinteästi myös jalkapalloon. Toisessa osassa pohditaan muun muassa sitä, millainen systeemi jalkapallopeli on. 

Toisessa osassa käsitellään lisäksi non-lineaarista pedagogiikkaa, josta on kirjoitettu suomalaisessa jalkapallokirjallisuudessa vielä varsin vähän. Tarkastelussa ovat muun muassa erilaiset rajoitteet, jotka vaikuttavat oppimiseen. Lisäksi osiossa keskitytään kysymyksiin siitä, mitä taito on jalkapallossa ja mistä yksilö-ympäristö -vuorovaikutussuhteessa on kyse. Edelleen, toisessa osa käsitellään oppimisympäristön luomista sekä esitellään seikkaperäisesti eri harjoitetyypit.

Teoksen kolmannessa ja viimeisessä osassa päähuomion kohteena ovat peruspelaamisen periaatteet. Osion alussa tarkastellaan kysymystä siitä, mitä peruspelaaminen tarkoittaa. Aiheeseen syvennytään sen jälkeen muun muassa syöttämisen, kuljettamisen, maalinteon, tukemisen ja suojaamisen periaatteiden kautta. Valmentajan on olennaista ymmärtää, miten pelaajan peruspelaamisen taitoja voidaan kehittää. Kantavana ajatuksena on läpi tekstin se, miten valmentaja voi omalla toiminnallaan helpottaa pelaajia nimenomaan pelaamaan paremmin. 

Peruspelaamisen lisäksi teoksen kolmannessa osassa annetaan perusteellinen katsaus positional playn periaatteisiin. Teksti pyrkii tältä osin vastaamaan esimerkiksi kysymyksiin siitä, mitä numeraalinen ja positionaalinen etu käytännössä tarkoittavat. Mukana on myös sanastoa koskien positional playn olennaista sisältöä.

Teoksen tarkoituksena on ennen kaikkea herättää lukijassa ajatuksia ja palvella juniorijalkapalloa koskevaa tiedon tarvetta. Suomalainen juniorijalkapallo on laajan teoksen arvoinen. Uskomme, että käsillä oleva kirja on yksi mahdollinen työkalu valmentajan osaamisen kehittämisessä ja ammattitaidon syventämisessä. Vaikka teos on ensisijaisesti tarkoitettu valmentajille, uskallamme luvata, että myös muut jalkapallotoimijat, kuten vanhemmat, pelaajat, seurojen toimistotyöntekijät ja monet muut tahot saavat tekstistä uusia ajatuksia. Teokseen sisältyvien kaavioiden, case-esimerkkien, kuvien ja yhteenvetojen tarkoituksena on havainnollistaa keskeisiä teemoja.

Teoksen kirjoittajina vastaamme yhdessä kirjan jokaisesta yksityiskohdasta ja kaikista siinä esitetyistä huomioista. Haluamme erityisesti kiittää Erkki Alajaa, Rauno Karjalaista, Aleksi Lallia, Teemu Lukkaria, Jesse Martinia, Riku Paularinnettä, Tuomas Peltosta, Gert Remmeliä, Jani Sarajärveä sekä Juha Vallaa kaikista näkemyksistä, huomioista, mielipiteistä ja kommenteista, joita olemme saaneet viimeisten vuosien aikana eri yhteyksissä jalkapalloon liittyen.

Lisäksi haluamme kiittää läheisiämme jatkuvasta tuesta kirjoitusprosessin eri vaiheiden aikana.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin itse pelille. 


Helsingissä, 20.12.2018

***

Erkko Meri

Aleksi Piirainen

Jussi-Pekka Savolainen


***

1. SEURAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN



1.1. Yleistä


" Jalkapallo-olennon elämän ydin on oma seura ja oma joukkue, muu on marginaalista ja perifeeristä."

- Jukka Pakkanen, kirjailija ja jalkapalloajattelija


Juniorijalkapallo herättää Suomessa runsaasti keskustelua ja paljon tunteita. Monella jalkapallotoimijalla on vahva ajatus siitä, mitkä ovat suomalaisen juniorijalkapallon haasteet ja mahdollisuudet. Keskustelu juniorijalkapallon eri teemojen, kuten tasoryhmien, monilajisuuden ja omatoimisen harjoittelun, ympärillä on usein kiihkeää ja monisäikeistä. Juniorijalkapallo koskettaa päivittäin tuhansia ja tuhansia suomalaisia.

Seurakulttuurista ja sen merkityksestä on puhuttu Suomessa varsin vähän. Syy on arvatenkin selkeä: edes jalkapallotoimijoiden keskuudessa ei ole täysin ymmärretty seuran roolia ja merkitystä juniorijalkapallon kokonaisuudessa. Suomalainen seurakulttuuri on vielä pitkälti vasta muotoutumassa. Tärkeää kuitenkin on, että otamme koko ajan maltillisia askeleita eteenpäin. Tämä teos ja erityisesti sen ensimmäinen osa pyrkii lähestymään seurakulttuuria kokonaisuutena, joka on jatkuvassa liikkeessä ja johon lukuisat eri tekijät vaikuttavat samanaikaisesti.

Kulttuuri on sana, joka toistuu jalkapallon yhteydessä usein: puhutaan seurakulttuurista, fanikulttuurista, jalkapallokulttuurista, katsomokulttuurista ja niin edelleen. Mitä kulttuuri on? Kotimaisten kielten keskus, Kotus, määrittää kulttuurin muun muassa seuraavasti:

Yksilön tai yhteisön henkisten tai ruumiillisten kykyjen kehittäminen tai kehittyneisyys, ajattelu- tai toimintatapojen kehittyneisyys, vakiintuneet toimintatavat.

Määritelmä viittaa ensinnäkin siihen, että kulttuurissa on kyse jonkinlaisesta tavasta tai kyvystä toimia ja ajatella. Toiseksi, tapa kehittyy ja sitä on mahdollista kehittää. Kolmanneksi, kulttuuri ilmenee joko yksilön tai laajemman joukon, yhteisön, tapana toimia tai ajatella. Myös seurakulttuuri sisältää nämä elementit. Miten toimimme seurassa ja mitä ajattelemme siitä? Kuinka tärkeä seura on meille? Miten ajattelumme tai tapamme toimia osana seuraa kehittyvät? Millainen yhteisö seura on?

Usein sanotaan, että suomalaisesta juniorijalkapallosta puuttuu vielä vahva seurakulttuuri, vaikka tässä suhteessa onkin tapahtunut maltillista kehitystä 2000-luvulla. Yksi ulkoisesti havaittava osoitus tästä on se, että monelta seuralta puuttuu vielä oma harjoituskeskus tai -alue toimistorakennuksineen ja muine yhteisine tiloineen. Vaikka jalkapallon olosuhdekehitys on viimeisten vuosikymmenten aikana ollut Suomessa lähes räjähdysmäistä, joidenkin seurojen juniorijoukkueet harjoittelevat yhä useammalla eri kentällä kaupungin eri osissa. Seurakulttuuri kehittyy paitsi ajassa myös paikassa. Mitä tiiviimmin ja säännöllisemmin seuratoimijat, valmentajat ja pelaajat ovat keskinäisessä kanssakäymisessä, sitä todennäköisemmin yhtenäiset ajattelu- ja toimintatavat kehittyvät ja syventyvät.

Selvää on, että seurakulttuuri ei kehity vain teknistä infrastruktuuria rakentamalla. Ratkaisevaa on seurojen ja jalkapallotoimijoiden arjessa toistuvat pienet, säännölliset asiat, joiden varaan koko toiminta voidaan perustaa. Esimerkkejä on helppo keksiä. Kaikille jalkapallotoimijoille ei ole vieläkään selvää, että seuran vaatteisiin pukeutuminen ottelu- ja harjoitustapahtumissa tulisi olla itsestäänselvyys. Monen seuran Internet -sivuilta ei löydy mainintaa seuran nuorten maajoukkuepelaajista tai maailmalla pelaavista omista kasvateista. Seuran logo tai värit eivät välttämättä näy mitenkään harjoituskenttien yhteydessä. Moni junioripelaaja ei tunnista yhden yhtä seuran naisten tai miesten edustusjoukkueen pelaajaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Positiivista on, että monessa seurassa on havahduttu näiden "pienten" asioiden tärkeyteen, kuten jäljempänä esitettävät esimerkit osoittavat.

Kehittymätön seurakulttuuri tarjoaa toisaalta valtavasti mahdollisuuksia – sekä valmentajille että muille seuratoimijoille (toiminnanjohtaja, valmennuspäällikkö, junioripäällikkö ja niin edelleen). Pienilläkin toimenpiteillä on mahdollista saada aikaan näkyviä muutoksia. Tästä kehityksestä on useita hyviä seuraesimerkkejä, joita esitellään myöhemmin tässä osassa. Joukko intohimoisia jalkapalloihmisiä voi saada yhdessä paljon aikaan! 

Seurakulttuurilla on aina yhteys kentällä tapahtuviin asioihin, peliin. Kyse on vuorovaikutussuhteesta, jossa pelaajan kokema merkityksellisyys omaa joukkuetta ja seuraa kohtaan heijastuu hyvin usein kenttätason toimintaan. Kun pelaaja kokee ylpeyttä omaa seuraansa ja joukkuettaan kohtaan, on todennäköisempää, että pelaajan rakkaus ja kiintymys myös itse lajia, peliä ja harjoittelua kohtaan vahvistuu. Vuorovaikutussuhde pätee tietysti myös toiseen suuntaan. On merkittävä asia tuntea kuuluvansa tiettyyn seuraan, yhteisöön. Jalkapallon pelaaminen ja valmentaminen eivät tapahdu tyhjiössä. Ympäristö ja muut ihmiset muovaavat aina pelaajaa ja valmentajaa.

Kuva 1: Kulttuuri on sana, joka toistuu usein myös jalkapallon yhteydessä. Voimme puhua esimerkiksi seura-, kannattaja- ja toimintakulttuurista. Yhteisöt ja niihin kuuluvat ihmiset ovat kulttuurin välittäjiä. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.
Kuva 1: Kulttuuri on sana, joka toistuu usein myös jalkapallon yhteydessä. Voimme puhua esimerkiksi seura-, kannattaja- ja toimintakulttuurista. Yhteisöt ja niihin kuuluvat ihmiset ovat kulttuurin välittäjiä. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.

Seurakulttuuri on osa laajempaa jalkapallokulttuuria. On tunnistettava tosiasiat. Suomi eroaa monesta muusta maasta siinä, että meillä jalkapallo ei ole, ainakaan vielä, niin syvällisesti osa päivittäistä arkiympäristöä. Ero on näin ollen juuri kulttuurisella tasolla: jalkapallo on päivittäin merkittävä asia vielä vain suhteellisen pienelle osalle lapsista ja nuorista. Tämä ei ole lasten, eikä oikeastaan kenenkään, vika. Pelaajakehityksen näkökulmasta on kuitenkin olennaista ymmärtää, kuinka tärkeää ympäristön vaikutus on. Tähän ympäristöön puolestaan jokainen meistä jalkapallotoimijoista voi omalla esimerkillään ja valinnoillaan vaikuttaa.

Kulttuuria ei voi muuttaa lyhyessä ajassa kuin vain tietyillä tasoilla. Kiinnittämällä huomiota arjen yksittäisiin asioihin voimme lisätä todennäköisyyksiä sille, että myös Suomessa kasvaa entistä enemmän lajiin intohimoisesti suhtautuvia tyttöjä ja poikia. Kulttuuri on pitkälti juuri opittuja tapoja. Millaisessa ympäristössä suomalaiset juniorijalkapalloiijat kasvavat ja millaisia jalkapalloilullisia tapoja he omaksuvat? Kuinka hienona asiana jalkapallo näyttäytyy ympärillä?

Jalkapallokulttuuri yläkäsitteenä voidaan jakaa pintatason ja syvärakenteen kulttuuriin. Jaottelu on paremmin tunnettu esimerkiksi oikeustieteessä ja -filosofiassa, mutta sen käyttö on perusteltua ja havainnollistavaa myös jalkapallokontekstissa. Jaottelu ilmentää ajatusta, jonka mukaan kulttuuri muuttuu sekä nopeasti että hitaasti. Kahden eri kategorian avulla voimme tunnistaa, kuinka eri tavoin ajattelu- ja toimintatavat voivat kehittyä. Kyse on kahdesta erilaisesta ja eri tavalla ilmenevästä tasosta, jotka kuitenkin usein vaikuttavat päällekkäin ja samanaikaisesti. Aina näiden eri tason ilmiöiden erottaminen toisistaan ei ole helppoa, mutta kategorinen jaottelu pyrkii havainnollistamaan asiaa.

Pintatason jalkapallokulttuuri 

    • Muuttuu ja kehittyy suhteellisen nopeasti 
    • Helposti havaittavaa 
    • Sidoksissa usein ryhmään tai muuhun joukkoon yksilöitä 
    • Parantunut Suomessa merkittävästi viime vuosina
    • Tapahtumat, rakennukset, kannattajajoukot, blogit, podcastit, jne.

Syvärakenteen jalkapallokulttuuri

    • Muuttuu ja kehittyy usein hitaasti
    • Vaikeammin havaittavaa kuin pintatason kulttuuri
    • Vaikuttaa usein laajemmin kuin ryhmätasolla
    • Suomessa vielä vasta kehittymässä
    • Arvot ja ajattelu, identiteetti, käsitys pelistä, lajin asema yhteiskunnassa, jne.


Seurakulttuuri sisältää ainesosia, joiden voidaan katsoa kuuluvan joko pintatason tai syvärakenteen kulttuuriin. Lisäksi on monia toimintoja, jotka leikkaavat molempia tasoja. Erityisen mielenkiintoinen on syvärakenteen jalkapallokulttuuri. Miten se ilmenee ja vaikuttaa? Tärkeä kysymys on, millaisin toimin voimme kehittää seurakulttuuria ja syventää pelaajien rakkautta peliä kohtaan. Mitä tarkemmin ja syvällisemmin asiaa ajattelee, sitä korostetumpaan asemaan juuri valmentajan rooli nousee.

Valmentaja voi monin eri tavoin vaikuttaa siihen, mitä pelaaja ajattelee lajista nimeltä jalkapallo. Usein pintatason osa-alueiden kehittäminen vaikuttaa lopulta syvärakenteen tasoon. Kiintymys seuraan ja lajiin syvenee, kun jalkapallo näyttäytyy arjessa hienona elämänalueena, jota edistetään eri tavoin.


***

1.2. Valmentajan rooli ja merkitys



"Rakastan arkea. Mietin joka päivä ja jokaisessa harjoituksessa, voinko antaa pelaajille jotakin. Oliko harjoituksilla yhteyttä peliin? Saivatko pelaajat harjoituksista jotain lisäarvoa? Näistä asioista saan valmentajana tyydytyksen, mutta koen myös painetta. Jos minulla ei ole mitään annettavaa pelaajille, heillä ei ole järkeä tulla harjoituksiin."

- Mika Lehkosuo, jalkapallovalmentaja


Valmentaminen on paitsi pelin myös kulttuurin opettamista. Voidaan sanoa, että valmentaminen on kulttuurinsiirtoprosessia. Se, miten valmentaja toimii, käyttäytyy ja puhuu, vaikuttaa vääjäämättä ja merkittävästi pelaajan lajista saamaan kokemukseen. Pelaajat oppivat ja omaksuvat toiminta- ja ajattelutapoja, siis kulttuuria, paljon myös valmentajalta. Valmentaja näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä, kuinka hieno asia seura ja jalkapallo on. Toki muillakin tahoilla on suuri merkitys; valmentajan roolin korostaminen ei suinkaan tarkoita, etteikö esimerkiksi vanhemmilla tai ystävillä olisi suurta vaikutusta lapsen lajiin rakastumiseen. Voidaan helposti sanoa, että perheen merkitys on jopa tärkein. Toisaalta mitä vähemmän lapsen vanhemmilla on lajitaustaa, sitä suurempi valmentajien ja pelikavereiden merkitys pääsääntöisesti on.

Nuoren urheilijan polulla monet henkilöt yhdessä vaikuttavat pelaajaan ja tämän lajiin kiinnittymiseen. Tässä yhteydessä voidaan katsoa, että valmentaja on seurakulttuurin välittäjä. Valmentaja ilmentää niitä tapoja, jotka saattavat olla tunnusomaisia juuri kyseiselle seuralle. Kuten todettua, yksi seurakulttuurin funktioista on lisätä pelaajan rakkautta lajia ja omaa yhteisöä kohtaan.

Valmentajaa kykenee syventämään seurakulttuuria monella tavalla. Osa toimenpiteistä on yksittäisiä pieniä asioita, jotkut puolestaan vaikuttavat säännöllisesti, esimerkiksi läpi kauden. On tärkeää tunnistaa, että seurakulttuuri ei kehity hetkessä, vaan se vie aikaa – vuosia, jopa vuosikymmeniä. Pitkäjänteisyys ja toisteisuus korostuvat. Pikavoitot ovat juniorijalkapallossa harvassa. Siksi on tärkeää olla kärsivällinen, vaikka tavoitellut muutokset eivät näkyisi heti. 

Kuva 2: Suomalaisesta juniorijalkapallosta puuttuu vielä vahva seurakulttuuri, vaikka moni seura onkin ottanut merkittäviä kehitysaskeleita. Kulttuurin kehittymisen kannalta olennaisessa asemassa ovat seurojen arjessa säännöllisesti toistuvat toimintatavat ja ratkaisut. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.
Kuva 2: Suomalaisesta juniorijalkapallosta puuttuu vielä vahva seurakulttuuri, vaikka moni seura onkin ottanut merkittäviä kehitysaskeleita. Kulttuurin kehittymisen kannalta olennaisessa asemassa ovat seurojen arjessa säännöllisesti toistuvat toimintatavat ja ratkaisut. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.

Toinen tärkeä reunahuomautus, pitkäjänteisyyden lisäksi, on se, että seurojen näkökulmasta seurakulttuurin kehittäminen ei saa henkilöityä liialti vain yksittäisiin toimijoihin. Vaikka tietty valmentaja tai muu merkittävä toimija vaihtaisi jossain vaiheessa seuraa, kuten juniorijalkapallossa usein tapahtuu, seurakulttuurin kehittämisen ja sen tavoitteiden on oltava niin syvällä yhteisössä, että seurakulttuuri elää ja voi hyvin henkilöstövaihdosten jälkeenkin. Moni seura on kiinnittänyt huomiota erilaisiin toimintaprosesseihin ja -linjauksiin, jotka palvelevat jatkuvuutta mahdollisissa muutostilanteissa. Ne eivät koske vain yksittäisiä joukkueita, vaan laajemmin koko seuraa lapsista aikuisiin. Jäljempänä tässä teoksessa esiteltävä esimerkkilista avaa asiaa tarkemmin.

Edellä esitetty ei tietenkään tarkoita, etteikö yksittäinen toimija, kuten vaikkapa juniorivalmentaja, voisi omalla esimerkillään ja toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi seurakulttuurin kehittymiseen. Tilanne voi olla esimerkiksi se, että yksittäisen valmentajan aktiivisuuden johdosta seuran edustusjoukkueen pelaajat vierailevat usein kyseisen valmentajan joukkueen harjoituksissa. Seuran näkökulmasta on kuitenkin olennaista, että tällaiset toimet ja ratkaisut ulotettaisiin koskemaan myös muita joukkueita. Vaikuttavauus paranee ja hyvät toimintamallit koskettavat laajemmin koko yhteisöä. Parhaimmillaan yksi joukkue voi olla kuin testilaboratorio, jossa kokeillaan erilaisia asioita, jotka myöhemmin otetaan osaksi koko yhteisön arkea.

On usein suositeltavaa, että valmentaja pyrkii valitsemaan aina vain muutaman seurakulttuurin osatekijän, joita hän pyrkii edistämään omassa toiminnassaan. Liian moneen asiaan keskittyminen johtaa helposti "keskinkertaisuuden ansaan": on parempi tehdä muutama asia hyvin kuin monta asiaa keskinkertaisesti. Valmentajan päätyönä on usein joukkueen tai joukkueiden valmentaminen. Seurakulttuurin kehittämisen tulee tukea tätä prosessia, ei viedä valmentajan huomioita pois kenttätyöstä. Parhaimmillaan seurakulttuurin kehittäminen ja pelaajien kehittäminen kulkevat käsi kädessä. Toinen vaikuttaa toiseen. Lisäksi on tärkeää huomioida, että seurakulttuurilla on välitön yhteys myös yksittäisen joukkueen toimintakulttuuriin ja toisinpäin.

Jalkapallon aloittavalle lapselle valmentaja on usein ensimmäinen henkilö, joka luo kuvaa lajista. Monesti sanotaan, että kipinä lajiin syttyy tai jää syttymättä ensimmäisessä seurassa. Vastaavasti monelle vanhemmallekin pelaajalle jalkapalloon liittyvät tapahtumat ovat luonnollisesti viikon kohokohtia. Seura on yhteisö, joka kokoaa ihmiset yhteen toteuttamaan itseään. Valmentajan tehtävänä on edistää pelaajien välistä koheesiota. Seura- ja toimintakulttuurin merkitystä tämän tehtävän onnistumisen kannalta ei voi liikaa korostaa. 


***

1.3. Seurakulttuuri ja joukkueen toiminta


Harjoitusten aloittaminen ja lopettaminen pukukopissa

Suomalaisessa juniorijalkapallossa on yleistä, että vanhemmat tuovat lapset suoraan kentälle. Usein käy niin, että auto kaartaa parkkipaikalle, kun harjoitusten alkuun on vain muutama minuutti aikaa. Kiireen tuntu on monesti käsin kosketeltavissa. Monien kenttien yhteydessä on kohtuulliset, jopa hyvät, pukukoppitilat. Niiden käyttöä tulisi merkittävästi lisätä. Pukukopit ja niihin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa lapsen sosiaalistumista joukkueeseen ja välillisesti myös seuraan. Pukukoppi on pelaajien "oma alue", paikka, johon ulkopuolisilla ei ole asiaa.

Harjoitusten organisoinnin kannalta on tärkeää, että yksittäisillä harjoituksilla on selkeä alku ja loppu. Ennen harjoitusten alkua voidaan keskustella esimerkiksi oppimistavoitteista, vaihdetaan kuulumisia ja jutellaan esimerkiksi menneestä turnauksesta ja edellisestä pelistä.  Treenien päätyttyä on yhteenvedon aika: Mitä harjoiteltiin ja miten onnistuttiin? Mitä tuntemuksia harjoituksista jäi? Mitä halutaan parantaa seuraavaan tapahtumaan?

Pukukoppi tarjoaa usein rauhallisen, häiriötekijöistä vapaan alueen, jossa valmentaja voi tehokkaasti antaa palautetta pelaajille. Pukuhuoneessa jokaiselle pelaajalle muodostuu – tarkoituksella tai tahattomasti - oma roolinsa. Pukuhuoneessa yhteenkuuluvuus ja kollektiivin tärkeys usein korostuvat, kun pelaajat ovat pienessä tilassa keskenään ja pukukoppi on suljettu muilta tahoilta. Omistajuus omaa harrastusta kohtaan voi kasvaa.

Jotta pukuhuoneen merkitys ja arvo olisivat mahdollisimman korkealla, on tiettyjen edellytysten täytyttävä. Ensinnäkin, valmentajan on varmistettava, että pukuhuone on tarkoitettu vain joukkueelle. Jo 9-vuotiaiden pelaajien kohdalla voidaan edellyttää, että pelaaja kykenee vaihtamaan varusteensa itse niin, että vanhemman ei tarvitse olla paikalla. Vanhempien tehtävänä on korkeintaan seurata harjoituksia kentän laidalla tai katsomossa. Ulkopuolisilla henkilöillä ei pitäisi olla mitään asiaa pukuhuoneeseen. Toinen tärkeä periaate on, että pukukoppikulttuurista muodostuu säännöllinen osa harjoituksia. Omassa joukkueessamme aloitamme harjoitukset aina pukuhuoneesta ja käytämme yhdessä muutaman minuutin harjoituksiin valmistautumiseen.

Pukukoppi ei ole hollitupa, johon tullaan ja mennään, miten sattuu. Joukkuepelien kollektiivisuus tarkoittaa muun ohella sitä, että pelaajat huolehtivat yhteisten tilojen siisteydestä. Sukkateipit heitetään roskiin, oma paikka jätetään puhtaaksi, eikä varusteita jätetä lojumaan minne tahansa. Jokaisen pelaajan tulee kantaa vastuuta asiasta. Viime kädessä valmentajan tehtävänä on huolehtia näiden perusasioiden toteutumisesta. Valmentaminen on myös tärkeiden arvojen, kuten reippauden, kohteliaisuuden ja vastuullisuuden, opettamista. Toimintakulttuuri on osa seurakulttuuria, seurassa toimimisen tapaa.

Pukukoppi on itsessään tärkeä paikka. Sellaiset seikat, kuten entisten pelaajien kuvat pukukoppikäytävällä tai tilojen maalaaminen seuran väreillä, vahvistavat tätä tärkeyttä. Mitä enemmän harjoitteluympäristön pienet yksityiskohdat henkivät seuran läsnäoloa, historiaa ja nykyisyyttä, sitä todennäköisemmin lapsi ja nuori samaistuu ympäröivään yhteisöönsä ja kokee sen merkittäväksi. Jokainen pelaaja on oman ympäristönsä tuote. Välinpitämätön suhtautuminen näihin arjen pieniin asioihin paljastaa usein kulttuurisen juurettomuutemme. Esimerkiksi seuran logo harjoituskentän portissa tai kenttää ympäröivien aitojen maalaaminen seuran väreillä vahvistaa "Tämä on meidän kenttä, meidän juttu" -tunnetta.

Myös esimerkiksi Ruotsin jalkapalloliiton henkisen valmennuksen kouluttaja Rasmus Wallin-Tornberg on korostanut pukukoppikulttuurin merkitystä. Wallin-Tornbergin mukaan (lähde: liiton julkaisu Fotboll Magasinet 1/2018) yhteenkuuluvuuden tunne on monelle yksi jalkapallon tärkeimmistä asioista, joillekin jopa tärkein asia. Pukukopissa tapahtuu monia tärkeitä prosesseja, jotka liittyvät sekä pelaajakehitykseen että hyvinvointiin. Pukukoppi luo edellytyksiä ihmissuhteiden rakentamiselle. Wallin-Tornberg on katsonut, että kyse on ympäristöstä, jossa valmentaja ei kohtaa lasta tai nuorta vain pelaajana, vaan myös ihmisenä. Pukukoppikulttuurilla on kaiken kaikkiaan tärkeä merkitys juniorijalkapallossa.

Kuva 3: Seurakulttuurin kehittämisen kannalta valmentajan merkitys on aivan olennainen. Valmentaja on tärkeä esimerkki ja yhteisten arvojen vaalija niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.
Kuva 3: Seurakulttuurin kehittämisen kannalta valmentajan merkitys on aivan olennainen. Valmentaja on tärkeä esimerkki ja yhteisten arvojen vaalija niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.

Valmentajan pukeutuminen

Valmentaja viestii omalla pukeutumisellaan arvostusta joukkuettaan, seuraansa ja peliä kohtaan. Vaikka räikeitä yksittäistapauksia, kuten ulkomaisen seurajoukkueen paidan pitäminen junioriturnauksessa, esiintyy koko ajan vähemmän, on suomalaisvalmentajilla parannettavaa pukeutumisen suhteen. Monissa turnauksissa näkyy yhä valmentajia, jotka ovat pukeutuneet siviilivaatteisiin. Vaikka asia voi monelle tuntua pieneltä ja vähämerkityksiseltä, on siihen kuitenkin suhtauduttava riittävän vakavasti. Valmentaja näyttää omalla olemuksellaan esimerkkiä pelaajille ja muille lajitoimijoille. Oman seuran vaatteita on osattava kantaa ylpeydellä. Pienet asiat luovat merkitystä. Kotimaan ja ulkomaan turnauksissa eri joukkueiden valmentajien ryhdikäs olemus on usein ensimmäinen asia, johon huomio kiinnittyy.

Valmentajan tulee pukeutua seuransa vaatteisiin. Tämän periaatteen tulisi olla itsestäänselvä. Seuran tehtävänä on huolehtia, että aloittava uusi valmentaja saa mahdollisimman pian seuransa varusteet ja vaatteet käyttöönsä. Oikeat jalkineet viestivät arvostuksesta omaa toimintaa kohtaan. Valmentajan tulee katsoa peliaika rannekellosta, ei kännykästä. Joukkueen valmentajien tulisi pukeutua mahdollisimman yhtenäisesti. Mikäli ottelutapahtumissa vaihtopenkillä ovat myös huoltaja, joukkueenjohtaja tai muu toimihenkilö, näiltäkin henkilöiltä tulee edellyttää pukeutumista seuran väreihin. 

Pukeutumisen lisäksi on tärkeää huomioida myös muut valmentajan olemukseen liittyvät seikat, kuten esimerkiksi muiden valmentajien tervehtiminen.

Valmentajan on tärkeää vaatia yhtenäistä pukeutumista myös pelaajilta. Tämäkin seikka tuntuu usein olevan kaikkea muuta kuin selvä asia. Esimerkiksi syksyllä 2018 B -junioreiden SM -sarjaottelussa erään joukkueen vaihtopenkillä näkyi mitä erilaisimpia asusteyhdistelmiä: erilaisia verkkaritakkeja, loukkaantuneilla pelaajilla värikkäitä siviilivaatteita, joillakin shortsit, osalla pitkät housut, ja niin edelleen. Yhtenäinen pukeutuminen on osa yhteisiä toimintatapoja, joihin kaikkien joukkueen jäsenten on sitouduttava. Valmentaja voi toimia pukeutumisen suhteen tärkeänä esimerkkinä ja roolimallina.

Valmentaja ei toimi esimerkkinä vain pelaajilleen, vaan samalla myös seuransa käyntikorttina – niin hyvässä kuin pahassa. Valmentajan ryhdikäs olemus ja oikeanlainen pukeutuminen antavat ulkopuolisella kuvaa myös valmentajan edustamasta seurasta. Isoissa turnauksissa nämä seikat korostuvat. On positiivista, että esimerkiksi Helsinki Cupin kaltaisissa laajoissa turnauksissa monen seuran valmentajat tunnistaa jo kaukaa – ikäluokasta riippumatta. HJK:n valmentajilla on siniset takit tai paidat, Ilveksen valmentajille keltaiset tai vihreät, ja niin edelleen. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, ja tähän vaikutelmaan valmentajan pukeutumisella, varusteilla ja olemuksella on suuri merkitys. Arvostus lähtee aina omasta suhtautumisesta toimintaan.


Huomioita harjoitusympäristöstä


Merkittävä osa valmentajan työstä tapahtuu harjoituskentällä pelaajia kehittäen. Mikä merkitys seurakulttuurilla sitten on arjen harjoittelussa? Merkittävään rooliin nousee tässä tapauksessa joukkueen toimintakulttuuri, jolla on välitön yhteys seurakulttuuriin. Aina näitä kahta kokonaisuutta ei ole edes tarkoituksenmukaista erottaa toisistaan, sillä niiden välinen vuorovaikutussuhde on erittäin kiinteä. Toimintakulttuuria on se, miten harjoituksissa ja otteluissa päivittäin toimitaan. Tämä puolestaan vaikuttaa seurakulttuuriin. Miten seurassa yleisesti toimitaan ja millainen seuran identiteetti on? Kuten teoksen alussa tuotiin esiin, kulttuuri on muun muassa ajattelu- ja toimintatapojen kehittämistä.

Edellä todetulla tavalla harjoitukset on suositeltavaa aloittaa pukukopista, jonne pelaajat ja valmentajat ovat yhdessä kokoontuneet. Pelaajien harjoitteluvaatteiden tulee olla yhdenmukaiset. Varusteiden osalta on tärkeää, että pallot on pumpattu, tötsät, liivit ja muut varusteet ovat mahdollisuuksien mukaan kentällä jo valmiina ennen harjoituksia, alueet on tehty valmiiksi ja maalit ovat oikeilla paikoilla. Valmentajien ei tarvitse käyttää aikaa ylimääräiseen organisointiin, vaan he voivat harjoitusten ajan keskittyä kaikkein olennaisimpaan, eli pelaajien opettamiseen ja auttamiseen. Harjoitusympäristön optimaalinen organisointi tukee merkittävästi varsinaista valmennustyötä.

Monessa joukkueessa valmentajat kättelevät pelaajat ennen harjoitusten alkua ja kyselevät heidän kuulumisiaan. Tämä on tärkeä rituaali, säännönmukainen tapa kohdata pelaaja. Myös yksittäiset tutkimukset (mm. Minnesotan yliopisto, helmikuu 2018) ovat osoittaneet, että lasten tervehtiminen ja heidän kanssa keskustelu ennen oppimistapahtumaa parantaa lasten keskittymiskykyä.  Valmentajien on syytä kannustaa pelaajia 'heittämään yläfemmat' myös keskenään. Vanhemmissa junioreissa valmentaja voi ohjeistaa pelaajia kyselemään myös toisiltaan kuulumisia harjoitusten aluksi ja antamaan palautetta harjoitusten aikana. Joissakin C- ja B -juniorijoukkueissa yksittäiset valmentajat ovatkin ottaneet tämän yhdeksi painopistealueeksi. Pienetkin seikat vaikuttavat joukkueen koheesioon ja ilmapiiriin. Jokainen pelaaja on tärkeä. 

Harjoitusten aikana on tärkeää, että harjoitteluympäristö on varattu vain pelaajille ja valmentajille. Harjoituksia seuraavien vanhempien paikka ei ole kentällä, vaan riittävän etäisyyden päässä kentän laidalla tai katsomossa. Pelaajien reppujen ja muiden harjoituksiin liittymättömien tavaroiden tulee olla kootusti yhdessä paikassa, esimerkiksi rivissä kentän laidalla. Omista varusteista ja joukkueen yhteisistä tavaroista huolehtiminen on tärkeä osa joukkueen toimintakulttuuria. Harjoitusten päätyttyä valmentajan on usein järkevää ohjeistaa pelaajia kantamaan tötsät ja liivit joukkueen varastoon, jos sellainen on käytössä. Kaikki tämä voi lisätä pelaajien omistajuutta omaa harrastusta kohtaan.

Reipas ja ryhdikäs toiminta luo edellytyksiä pelaajien kehittymiselle. Kun harjoitusympäristö on rauhallinen, valmentajat ovat hyvin valmistautuneita ja kaikki tarvittavat välineet ja varusteet ovat oikeilla paikoilla, harjoittelun johtaminen on helpompaa ja valmentaja voi keskittyä opettamiseen. Vakiintuneista toimintatavoista tulee rutiininomainen osa arkea, ja pelaajat voivat kokea turvallisuuden tunnetta, kun kaikki järjestelyt ovat kunnossa. Kun yhtenäiset toimintatavat läpäisevät koko seuran, valmentajien on helppo keskittyä yhdessä kehittämään arjen toimintaa. Valmentajat puhuvat samaa kieltä. 



Edustusjoukkueen pelaajien osallistaminen

Yksi keskeinen osa seurakulttuuria on seuran juniori- ja edustusjoukkueiden välinen yhteistyö. Monessa suomalaisessa jalkapalloseurassa on kiinnitetty viime vuosina huomiota siihen, että edustusjoukkueen ja juniorijoukkueiden välillä on säännöllistä yhteistoimintaa ja vuoropuhelua sekä erilaisia yhteisiä tapahtumia. Varsinkin aikaisemmin tilanne on usein ollut se, että vuorovaikutus seuran sisällä on ollut vähäistä, jopa olematonta. Tähänkin seikkaan on kuitenkin hiljalleen havahduttu.

Seura on yhteisö, joka kokoaa eri joukkueet ja eri-ikäiset pelaajat yhteen. Jäljempänä tässä osassa on esimerkkejä toimista, joilla seurakulttuuria voi kehittää: mukana on nostoja myös edustus- ja juniorijoukkueiden yhteistyöstä.

Edustusjoukkueen sarjatasolla ei ole ratkaisevaa merkitystä, mikäli seurassa halutaan aidosti rakentaa säännöllisiä yhteistyön malleja junioripuolen ja edustusjoukkueen välille. Seurakulttuuria voidaan lähteä rakentamaan maltillisin askelein. Monesti yksinkertaiset ratkaisut ovat toimivimpia. Ensinnäkin jokaisen seuran juniorijoukkueiden kalentereissa tulisi näkyä edustusjoukkueen kotipelit. Junioreiden ja heidän vanhempiensa on helpompi löytää edustusjoukkueen peleihin, jos tarkat päivämäärät löytyvät helposti yhdestä paikasta. Monessa seurassa on voimassa käytäntö, että junioripelaajat pääsevät pelipaita päällä ilmaiseksi otteluun. Tämä on hyvä asia. Yhteisten tapahtumien suhteen taas vain mielikuvitus on rajana, kuten myöhemmät esimerkit osoittavat.

Havaintojemme mukaan erittäin toimiva tapa on myös se, että edustusjoukkueen kotipeli on säännöllisin väliajoin pakollinen tapahtuma juniorijoukkueille. Tällöin jokaisen ikäluokan vastuuvalmentaja huolehtii siitä, että joukkue osallistuu yhdessä edustusjoukkueen kotipeleihin esimerkiksi omien harjoitusten jälkeen. Näin edustusjoukkueen kotipeleistä muodostuu kiinteä osa juniorijoukkueiden toimintaa.

Monessa seurassa on kokeiltu myös erilaisia kummipelaajatapahtumia. Tärkeintä tällaisissa konsepteissa on säännöllisyys, molempia osapuolia palveleva suunnitelmallisuus sekä aito vuorovaikutus. Joissakin seuroissa kummipelaaja on mukana harjoituksissa esimerkiksi kerran kuukaudessa. Mahdollista on myös se, että kummipelaaja kutsuu juniorit katsomaan edustusjoukkueen peliä ja kertoo ennen ottelua edustusjoukkueen kuulumisista. 

On tärkeää, että junioripelaajat oppivat tuntemaan oman seuran aikuispelaajia. Seuran sisältä löytyy esikuvia ja malleja, joita juniorit voivat seurata. Tavoitteena on vahvempi seurakulttuuri ja pelaajien tuntema yhteisöllisyys ja kiinnittyminen omaa seuraa kohtaan. Usein pelaajan on helpompi samaistua sellaiseen pelaajaan, joka pelaa viikoittain samoilla kentillä, joilla juniori itse harjoittelee, kuin pelaajaan, joka on ainoastaan joskus näkynyt television välityksellä. Esimerkiksi VPS-juniorille Sebastian Strandvall voi olla pelaajaesikuvana helpommin samaistuttava kuin esimerkiksi hienon uran maailmalla tehnyt Niklas Moisander, joka puolestaan voi olla TPS-juniorille tärkeä pelaaja.

Uskomme siihen, että mitä tärkeämpi oma ympäröivä jalkapalloyhteisö on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saamme peliin rakkaudella suhtautuvia lapsia ja nuoria. Ympäristön merkitys on valtava. Pelaajan kiinnostusta seuran edustusjoukkuetta kohtaan ei sovi aliarvioida. Omassa seuraympäristössämme olemme useasti kertoneet junioripelaajille Kakkosessa pelaavan edustusjoukkueen nuorista pelaajista, jotka ovat kulkeneet samoja reittejä kuin nykyjuniorit. Monella edustusjoukkueen pelaajalla voi olla mielenkiintoinen tausta, joka herättää kiinnostusta. Yksi on pelannut seurassa 6-vuotiaasta asti, toinen on pelannut poikien maajoukkueessa ja kolmas on siirtymässä eurooppalaiseen akatemiaseuraan. Joissakin seuroissa edustusjoukkueen pelaajat ovat mukana juniorivalmennuksessa. Tämäkin on erittäin arvokasta.



Eri ikäluokkien välinen yhteistoiminta

Jalkapalloseura koostuu eri-ikäisistä pelaajista. Yksittäisen pelaajan suhde seuraan voi olla ja usein onkin hyvin välillistä. Harrastamisen pääyksikkönä on oma joukkue, mikä on täysin luonnollista. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää tai korjattavaa. Voisiko pelaajan rakkaus jalkapalloa kohtaa kuitenkin syventyä, mikäli pelaaja kiinnittyisi joukkueen lisäksi laajemmin myös koko seuraan? Mitä jos seuran eri ikäluokkien välillä olisi enemmän yhteistyötä ja kanssakäymistä, esimerkiksi yhteisharjoituksia tai yhteisiä kauden aloitustapahtumia?

Yksittäisissä seuroissa on havahduttu siihen tosiasiaan, että seurakulttuurin kehittämisen kannalta olennaisessa asemassa on eri-ikäisten pelaajien yhteenkuuluvuus. Esimerkiksi HJK:n juniorivalmentajat ovat kertoneet, kuinka seurassa on muutaman vuoden ajan pyritty siihen, että seuran akatemiajoukkueet 12-vuotiaista ylöspäin harjoittelisivat samoina päivinä samoilla kentillä. Eri-ikäiset pelaajat oppivat näin tuntemaan toisiaan ja kohtaavat toisiaan luonnollisesti. Joissakin seuroissa on järjestetty myös erilaisia kauden aloitustapahtumia, joihin ovat osallistuneet seuran eri-ikäiset pelaajat nappulapelaajista aikuisiän kynnyksellä oleviin nuoriin.

Seuran vanhemmat juniorit voivat toimia esikuvina ja roolimalleina nuoremmille pelaajille. Varsinkin suurimmissa, kilpaorientoituneissa seuroissa päämääränä tulisi olla seuran vanhimpien junioreiden saavutusten näkyvämpi esiin nostaminen joukkueiden arjessa. Omakohtaisena kokemuksena voimme tuoda esille, että esimerkiksi Käpylän Pallossa vain harva seuran 9-vuotiaista pelaajista tiesi seuran B- junioreiden voittaneen Suomen mestaruuden kaudella 2016. Työtä siis riittää.

Olemme itse ottaneet rutiiniksi kertoa harjoitusten alussa kaikista seuran kannalta merkittävistä hetkistä silloin, kun se on ollut ajankohtaista. Millainen harjoittelija ulkomaiseen akatemiaan juuri siirtynyt pelaaja on? Miten 14-vuotiaiden epävirallisen Suomen mestaruuden voittanut joukkue harjoittelee? Kuka tietää, ketkä seuran pelaajat valittiin juuri U17-maajoukkueeseen? Tarinoissa piilee suuri voima – varsinkin, jos niiden päähenkilöt ovat samasta seurasta kuin juniorit itse. Jokaisella seuralla on oma historiansa, josta voi löytyä hienoja tarinoita ja mielenkiintoisia pelaajia.

Eri ikäluokkien välisten yhteistapahtumien yksi merkitys on siinä, että pelaajat voivat oppia toisiltaan. Pelaaja löytää läheltään samaistumiskohteen, joka voi näyttää esimerkkisuorituksia ja jolta pelaaja voi oppia uutta. Kuten todettua, nuoret pelaajat tarvitsevat esikuvia myös seuran sisältä. On ollut hienoa nähdä esimerkiksi, kuinka useassa seurassa vanhemmat junioripelaajat ovat ohjaajina erilaisilla seuraleireillä. Toisinaan vanhemmat juniorit myös vierailevat nuorempien joukkueharjoituksissa.

Vuorovaikutuksen kannalta on olennaista, että eri-ikäiset pelaajat kohtaavat toisiaan säännöllisesti. Ajateltavissa olevia vaihtoehtoja voisivat olla yhteiset kauden aloitustapahtumat, yhteisharjoitukset, yhteiset seuraleirit sekä panostaminen joukkueiden käytettävissä oleviin yhteisiin tiloihin. Kuten todettua, seura on parhaimmillaan eri-ikäiset pelaajat yhteen kokoava yhteisö. Yhteinen paikka tarjoaa luonnollisen alustan kohtaamisille. Tässä suhteessa oiva esimerkki on turkulaisen FC Interin Junior Lounge -oleskelutila, jossa eri-ikäiset pelaajat voivat viettää aikaa ennen harjoituksia ja niiden jälkeen. Päivittäinen kohtaaminen on tärkeää. Monella seuralla on myös harjoitusleirejä, joihin eri-ikäiset joukkueet osallistuvat.

Kuva 4: Tärkeä osa seurakulttuurin vahvistamista ovat yhteiset tapahtumat, joihin seuran eri joukkueet osallistuvat. Perinteinen HJK Cup -rangaistuspotkukilpailu on kerännyt vuosien ajan Klubin juniori- ja edustusjoukkueet viettämään yhteistä aikaa Töölön jalkapallostadionille. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.
Kuva 4: Tärkeä osa seurakulttuurin vahvistamista ovat yhteiset tapahtumat, joihin seuran eri joukkueet osallistuvat. Perinteinen HJK Cup -rangaistuspotkukilpailu on kerännyt vuosien ajan Klubin juniori- ja edustusjoukkueet viettämään yhteistä aikaa Töölön jalkapallostadionille. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.


Joukkueeseen liittyminen – avoimet harjoitukset

"Järjestämme try outit viikolla 41!" Tämäntapaisiin ilmoituksiin törmää lähes poikkeuksetta joka syksy useiden seurojen sivuilla. Jo pelkästään "try out" -käsitettä on mahdollista tarkastella eri näkökulmista – myös kriittiseen sävyyn. Mistä tässä ilmiössä oikein on kyse? Teema on myös seurakulttuurin kannalta tärkeä.

Objektiivinen tarkastelu on välttämätöntä; sekä "värväyspuhe" että liian ruusuisen kuvan maalailu johtavat väärään suuntaan. Avointen harjoitusten tarkoitus on usein perusteltu, mutta tapaan, jolla niistä tiedotetaan ja miten ne järjestetään, on usein tärkeää kiinnittää erityistä huomiota. On selvää, että seuran vaihtaminen ei sinänsä vielä takaa mitään, mutta se voi mahdollistaa paljon. Avoimet harjoitukset ovat seurakulttuurin näkökulmasta siitä olennaisia, että uusille pelaajille ne ovat ensikosketus mahdolliseen uuteen seuraan ja toimintaympäristöön.

Jotta avoimet harjoitukset palvelisivat niiden tarkoitusta – ennen kaikkea mahdollisuuden tarjoamista uusille pelaajille sekä uuden kauden aloittamista siten, että uudetkin pelaajat ovat mukana – on tiettyihin seikkoihin syytä kiinnittää huomiota. Kyseisillä seikoilla on välittömästi vaikutusta seuran imagoon ja siten myös seurakulttuuriin.

1) Seuran eri joukkueiden avointen harjoitusten aikataulujen sovittaminen yhteen. Niin valmentajien, pelaajien kuin vanhempienkin näkökulmasta on usein järkevintä, että avoimet harjoitukset osuvat eri seuroissa ja joukkueissa suurin piirtein samaan aikahaarukkaan. Seuroissa tämä mahdollistaa sen, että avointen harjoitusten koordinointi esimerkiksi tiedottamisen näkökulmasta on helpompi toteuttaa. Toisaalta yhdenmukainen aikataulu helpottaa myös valmentajien ja pelaajien tilannetta. Kaikissa joukkueissa harjoittelu jatkuu normaalisti jakson päätyttyä ja vain tietyt viikot on tarkoitettu avointen harjoitusten toteuttamiseen.

2) Seuran ja joukkueen toimintatavat selkeästi esiin. Millaiseen joukkueeseen pelaaja liittyy, jos hän päätyy vaihtamaan seuraa? Millaisia odotuksia joukkueella ja valmentajalla on pelaajaa kohtaan? Millaisia pelaajia seura haluaa kasvattaa? Millainen seura ylipäätään on? Nämä ovat peruslähtökohtia, joita ei kuitenkaan juuri tuoda esiin niissä ilmoituksissa, jotka koskevat avoimia harjoituksia. Kun seuran eri joukkueet järjestävät avoimia harjoituksia uuden kauden alla, tulisi toiminnan perusteet ja tavoitteet tuoda mahdollisimman selkeästi ilmi. Millaista toimintaa seura tarjoaa ja mitä pelaajalta odotetaan? Näin uuden pelaajan vanhemmat tietävät, millaisten arvojen ja toimintakulttuurin seuraan pelaaja on mahdollisesti liittymässä. Aihe liittyy myös seurojen profilointiin ja identiteettiin. Avoimuutta on tässä suhteessa mahdollista lisätä huomattavasti.

3) Ei katteettomia lupauksia. Kun uusi pelaaja osallistuu avoimiin harjoituksiin, taustalla on monessa tapauksessa lähinnä halu päästä tavoitteellisempaan ympäristöön. Toisinaan kyse voi olla myös siitä, että pelaaja ei ole aikaisemmassa seurassa päässyt pelaamaan esimerkiksi mieluisalla pelipaikalla, tai peliaika on syystä tai toisesta jäänyt vähiin. Yhtä kaikki, syitä voi olla monia, ja uuden joukkueen valmentajien on tärkeää antaa pelaajalle ja tämän vanhemmille realistinen kuva joukkueen tavoitteista ja toiminnasta. Aihe liittyy edellä esitettyyn kohtaan 2. Ylimääräisten lupausten antamista on syytä välttää, mikäli valmentaja ei voi seisoa niiden takana. Jalkapallo on joukkuepeli, jossa pelaajan oma toiminta, sitoutuminen ja aktiivisuus ratkaisevat, minkälaiseen rooliin hän voi päästä. Voimakkaat "myyntipuheet" eivät kuulu luontevasti juniorijalkapalloon. Pelaajia ei myöskään tule haalia sillä tarkoituksella, että pelaaja menisi muuten toiseen seuraan. Tällaisiakin tapauksia on aina toisinaan ollut juniorijalkapallossa.

4) Joukkueiden julkistaminen. Kun avoimille harjoituksille tarkoitettu jakso on päättynyt ja lopulliset joukkueet ovat selvillä, on aika aloittaa valmistautuminen uuteen kauteen. Jotta toiminnasta jäisi mahdollisimman organisoitu kuva kaikille toimijoille, on seuran syytä johtaa viestintää. Yksi vaihtoehto on, että kaikki joukkueet julkaistaan samanaikaisesti seuran nettisivuilla sen jälkeen, kun pelaajiin ja vanhempiin on ensin otettu henkilökohtaisesti yhteyttä. Tällöin tiedottaminen tapahtuu koordinoidusti ja mahdollisimman selkeästi. Oli tiedottamisen tapa mikä tahansa, keskeistä on, etteivät yksittäiset joukkueet toimi miten sattuu, vaan langat ovat seuran käsissä. Tavoitteena tulisi olla, että viestintä on avointa ja johdonmukaista ja turhat epäselvyydet loistavat poissaolollaan. Hyvä tapa on myös kertoa, mistä seuroista uudet pelaajat ovat siirtyneet. Tämä viestii arvostuksesta muiden seurojen tekemää tärkeää työtä kohtaan. Ei-päätösten sanominen pelaajalle koko joukkueen edessä ei, tietenkään, ole asiallista.


Case-esimerkki: Espoon Palloseuran lähestymistapa seura- ja toimintakulttuuriin

Espoon Palloseura on panostanut viime vuosina voimakkaasti seuran valmennuslinjan rakentamiseen. Syyskuussa 2018 seura julkaisi kaksiosaisen valmennuslinjan, jonka jälkimmäinen osa oli erityisen mielenkiintoista luettavaa juuri seura- ja toimintakulttuurin näkökulmasta. Dokumentti on monessa suhteessa merkittävä. Kuten tämän luvun alussa todettiin, suomalaisessa juniorijalkapallossa seurakulttuuri on aiheena jäänyt varsin vähäiselle huomiolle. Vain harva seura on ottanut asiakirjoissaan aiheeseen kantaa. Toinen tärkeä seikka on se, että EPS:n laatima dokumentti on julkinen. Se on kaikkien jalkapallotoimijoiden luettavissa, mikä on tietenkin merkittävä asia.

EPS:n lähestymistapa toimintakulttuuriin edustaa kaikki vaikuttaa kaikkeen -ajattelua. Valmennuslinjassa on otettu perusteellisesti kantaa erilaisiin kentällä ja sen ulkopuolella ilmeneviin kysymyksiin, kännyköiden käytöstä pukeutumiseen ja ulkomaan turnauksissa toimimisesta vanhempien rooliin. Teemat ovat jatkuvasti läsnä jokaisen seuran ja joukkueen arjessa. Dokumentti luo pohjaa yhtenäisille toimintatavoille, ja seuratoimijoiden on mahdollista tukeutua siihen päivittäisessä arjessa esiin tulevien tilanteiden yhteydessä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen -ajattelun lisäksi valmennuslinjan perusasetelmana on se, että kentällä ja sen ulkopuolella tapahtuvia toimintoja ei voi erottaa toisistaan. Se, miten joukkue toimii kentän ulkopuolella, vaikuttaa pelaamiseen kalkkiviivojen sisällä.

Valmennuslinjassa nostetaan toimintakulttuurisina osa-alueina esiin muun muassa seuraavia toimintatapoja. Kyseiset nostot toimivat esimerkkeinä siitä, miten perusteellisesti toimintakulttuuriin on kiinnitetty linjauksessa huomiota. 

Ottelutapahtumat: Joukkueen välittömässä läheisyydessä ovat vain valmentajat sekä joukkueen huoltajat. Pelaajat saapuvat tapahtumiin lenkkareilla sekä lämmittelypaidassa.

Harjoitukset: Huoltovarusteet, harjoitusvälineet sekä pullot tulee sijoittaa yhtenäisesti kenttäalueen ulkopuolelle. Harjoituskenttä siivotaan poikkeuksetta täysin tyhjäksi harjoitusten jälkeen.

Matkat: Matkapuhelimet kerätään yöksi pois huoltajien toimesta ja palautetaan aamulla. Asusteiden tulee olla yhtenäiset ja ehjät sekä ulkonäön siisti.

Urheilussa kaikella on merkitystä. Seuran pelaajat, valmentajat ja muut toimihenkilöt sekä vapaaehtoiset muodostavat yhteisön, joka toimii yhdessä. Kun yhteisön jäsenet ovat sitoutuneet samoihin toimintatapoihin ja käyttäytymisnormeihin, on yhdessä sovittujen asioiden toteuttamista helpompi vaatia. Toiminta- ja seurakulttuuri perustuu aina viime kädessä arvoihin, arvostuksiin ja kokemuksiin. Yhteisö tarvitsee sekä kirjattuja että kirjoittamattomia sääntöjä ja periaatteita. Aika näyttää, millaiseksi yhteisöksi Espoon Palloseura kehittyy vuosien kuluessa. Tuore valmennuslinja ja siinä esiin nostettu toimintakulttuuri luovat vahvan perustan myös seurakulttuurin kehittämiselle.


***

1.4. Identiteetti - kentällä ja sen ulkopuolella


Yhtenäiset toimintatavat (ruokailu, pukeutuminen, liikkuminen yhdessä)

Joukkueena toimiminen ei ole tärkeää vain kentällä. Kollektiivinen onnistuminen pelissä edellyttää yhteisiä sääntöjä ja toimintaperiaatteita myös kentän ulkopuolella. Identiteetin voidaan katsoa muotoutuvan joukkueen päivittäisen toiminnan ja vuorovaikutuksen seurauksena. Millainen yhteisö olemme? Mikä on oma käsityksemme ryhmästämme? Yhtenäiset toimintatavat edistävät joukkueen koheesiota ja vaikuttavat siten myös kentällä tapahtuviin seikkoihin. 

Menestynyt suomalainen koripallovalmentaja Pieti Poikola on tiivistänyt hienosti yhtenäisten toimintatapojen arvon (Helsingin Sanomat 3.9.2017).

"Se, miten pelaajat käyttäytyvät, vaikuttaa suoraan peliin. Sillä, tervehtivätkö he tullessaan pukukoppiin, on suora korrelaatio tulokseen. Mitä paremmin ihmiset joukkueessa kohtelevat toisiaan, sitä paremmin he toimivat yhdessä kentällä."

Poikolan näkemys pätee kiistatta myös juniorijalkapalloon. Yhtenäiset toimintatavat sitouttavat pelaajia yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Pelaajien keskinäinen kunnioitus ja sitoutuminen yhdessä määriteltyihin arvoihin on usein välttämätön peruslähtökohta mielekkäälle tekemiselle. Vääränlainen individualismi ja eritasoinen sitoutuminen hajottavat joukkueen yhtenäisyyttä. Yksilö on aina osa suurempaa, kollektiivia.

Yhteiset, koko joukkuetta koskevat säännöt ja toimintatavat luovat pohjaa kollektiiviselle toiminnalle – ja samalle identiteetin muotoutumiselle. Koripallon maajoukkuetoimintaa varten luotu Meidän tapa -dokumentti tarjoaa monia hyödyllisiä ohjeita ja vinkkejä myös juniorijalkapallojoukkueille. Ohjeistus sisältää muun muassa seuraavat kohdat.

1. Joukkueemme ruokailevat aina yhdessä samassa pöydässä istuen. Ruokailun jälkeen kaikki nousevat pöydästä yhtä aikaa. Joukkuekaveria ei jätetä yksin pöytään syömään. Ruokailussa pukeudumme yhtenäisesti aina, kun se on mahdollista.

2. Koripalloliitto suosittelee, että pelaajat käyttävät julkisia kulkuneuvoja tai yhteiskuljetuksia maajoukkuetapahtumiin matkustettaessa. Pelaajat voivat kysyä valmentajalta samalla paikkakunnalla asuvien pelaajien yhteystietoja.

3. Matkapuhelimen tulee olla äänettömällä tai pois päältä ja siihen vastaaminen tai viestien lähettäminen on kiellettyä joukkueen yhteisissä tapahtumissa (mukaan lukien joukkueruokailut).

4. Pelaajat kokoontuvat pelin jälkeen keskiympyrään ja kiittävät yleisöä.

5. Maajoukkuepelaajan tulee tiedostaa oma erityisasemansa nuorena urheilijana ja muiden pelaajien esikuvana. Tämän mukana tuleva vastuu edellyttää asianmukaista käyttäytymistä kaikissa tilanteissa.

Yhtenäiset toimintatavat tähtäävät juniorijalkapallossa siihen, että pelaaja sosiaalistuu omaan joukkueeseen ja välillisesti myös seuraan. Suomalaisen urheilun perusta on ollut vahvasti yksilölajeissa. Historiallisesta perspektiivistä tarkasteltuna tämä on yhdessä monen muun syyn kanssa vaikuttanut siihen, että monessa joukkuepalloilulajissa seurakulttuuri on kypsynyt myöhään. Yhtenäiset toimintatavat ovat jo tästä syystä tärkeässä asemassa.

Yhtenäiset toimintatavat ovat yksi keino vahventaa yhdessä toimimisen kulttuuria. Miten joukkue toimii? Mitä sääntöjä ja tavoitteita sillä on? Millaisia pelaajia seura ja joukkue haluaa kasvattaa? On tärkeää tunnistaa, että kaikki toimintatavat ja -periaatteet eivät ole suinkaan kirjoitettuja. On koko joukko kirjoittamattomia sääntöjä, joihin toimijat ovat sitoutuneet. Jokaisen pelaajan tulisi esimerkiksi tervehtiä myös seuran muiden joukkueiden valmentajia, vaikka mikään kirjoitettu ohje ei tähän viittaisikaan. 

Nämä kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt ja normit sekä niiden käytännön toteuttaminen rakentavat joukkueen päivittäistä toimintakulttuuria – ja siten myös seurakulttuuria.

Yhteiset toimintalinjat tuovat joukkueen arkeen systemaattisuutta ja selkeyttä, jopa turvallisuutta. Päivittäinen toimintakulttuuri on tärkeämpää kuin kauden alussa asetettavat tavoitteet, sillä arjessa tapahtuva käytännön toiminta määrittää lopulta sen, kuinka yhtenäisesti joukkue toimii. Moni juniorijoukkue laatii kauden alussa säännöt pelaajien ja valmentajien yhteisessä palaverissa. Tämänkaltaiset listat eivät kuitenkaan vielä yksistään riitä. 

Päivittäisen toiminnan kannalta olennaiset periaatteet ovat usein sellaisia, joita valmentajan tulee omalla toiminnallaan edesauttaa. Tietyt asiat toteutuvat tehokkaimmin silloin, kun valmentaja vaatii ja seuraa niiden toteutumista osana toimintaa. Jossain vaiheessa niistä tulee rutiininomainen osa joukkueen arkea. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat toimintatavat.

1. Jokaisen pelaajan tervehtimisen ja kuulumisten kyselyn pitäisi olla säännöllinen osa harjoitusten alkua. Yksi hyvä tapa on esimerkiksi kätellä jokainen pelaaja ennen "virallisen osion" alkamista. Mitä vanhemmista pelaajista on kyse, sitä enemmän valmentajan tulisi myös kannustaa pelaajia antamaan toisilleen palautetta. Vuorovaikutus on niin olennainen osa valmennustyötä, että siihen tulee kiinnittää aivan erityistä huomiota. Tämä koskee sekä verbaalista että non-verbaalista kommunikointia sekä viestintää eri kanavin: WhatsApp -viestit, kehityskeskustelut kasvotusten, videoklipit, eleet kentällä, palaute otteluiden puoliajoilla ja niin edelleen. 

2. Jo ennen harjoitusten alkua pelaajien pallottelun tulisi tapahtua ryhmässä. Yksin pomputtelun ja kikkailun sijasta pelaajia tulisi kannustaa pelaamaan yhdessä erilaisia pienpelejä, rondoja, futistennistä tai muita vastaavia pelejä, joissa kaikki pelaajat ovat mukana. Ketään pelaajaa ei tule jättää porukan ulkopuolelle. Mikäli valmentaja on jo hyvissä ajoin ennen harjoitusten alkua kentällä, tulee hänen antaa tötsät ja liivit pelaajien käytettäväksi. Pelaajien osallistaminen ja vastuun antaminen lisäävät omistajuutta ja sitouttavat osaltaan pelaajia yhteiseen toimintakulttuuriin. 

3. Harjoitusten päätyttyä jokaisen pelaajan tulisi osallistua varusteiden keräämiseen, maalien siirtämiseen ja muihin vastaaviin toimiin, jotka liittyvät harjoitusten loppumiseen. Valmentajan tulee osallistaa pelaajia myös huolehtimaan yhteisten tilojen siisteydestä. Kun näistä toimintatavoista tulee rutiininomainen osa joukkueen arkea, ei valmentajan lopulta enää tarvitsee valvoa tehtävien toteuttamista, vaan pelaajat huolehtivat näistä asioista itsenäisesti ja yhdessä.

Yllä mainitut esimerkkikohdat ovat seikkoja, joihin valmentaja voi vaikuttaa. Yksittäisen joukkueen toiminnan vaatimustason tulisi olla niin korkea, että pieniin yksittäisiin asioihin suhtaudutaan tarkasti. Kaikella on merkitystä. Valmentajan tulee puuttua välittömästi, mikäli pelaaja esimerkiksi jättää yhteisten tavaroiden keräämisen muiden tehtäväksi. Vastaavasti jo 10-vuotiaiden pelaajien osalta voidaan edellyttää, että pelaaja ilmoittaa itse valmentajalle, mikäli ei pääse osallistumaan peliin tai harjoituksiin. Sitoutuminen yhteisiin toimintatapoihin kasvattaa vastuuntuntoisia ja reippaita joukkuepelaajia. Kentän ulkopuolinen toimintakulttuuri ja onnistuminen kentällä ovat hyvin usein vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. 

Ulkomaisten seurojen kykyjenetsijät ovat monesti sanoneet, että suomalaiset pelaajat ovat luotettavia ja tunnollisia joukkuepelaajia. Tämä on tärkeä perusta, jota pelaajien teknis-taktisen osaamisen jalostaminen ja pelipaikkakohtaisen harjoittelun kehittäminen vahvistavat. Tähtipelaajakultille ei ole syytä antaa tilaa suomalaisessa juniorijalkapallossa. Jokaisen joukkueen tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten päivittäinen toimintakulttuuri edistää pelaajien kehittymistä ja seuraan kiinnittymistä. On tärkeää, että pelaajat toimivat myös kentän ulkopuolella yhdessä.

Tampereen yliopiston sosiologian professori, vuosina 2009-2013 akatemiaprofessorina toiminut Pertti Alasuutari on määrittänyt toimintakulttuurin seuraavalla tavalla (Laadullinen tutkimus, 1999). Määritelmä soveltuu erinomaisesti myös juniorijalkapallon viitekehykseen ja se sivuaa yllä esitettyjä näkökohtia.

"Toimintakulttuuri tarkoittaa sitä kollektiivista ajattelun ja käytäntöjen kokonaisuutta, elämäntapaa sekä maailman hahmottamisen tapaa, joka on kullekin yhteisölle tiettynä ajankohtana ominainen."


Case-esimerkki: FC Hongan U17 -joukkueen arvot ja niiden muotoutuminen

FC Hongan U17 -joukkueen (B-juniorit) päävalmentaja Riku Paularinne kertoi elokuussa 2018 Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n jäsentilaisuudessa joukkueensa arvoista ja siitä, miten ne näkyvät käytännössä. Paularinne avasi myös sitä prosessia, jonka lopputuloksena joukkueen arvot olivat muotoutuneet. Arvoja oli pohdittu valmennusjohdon ja pelaajien yhteisissä tapaamisissa kauden alussa. Arvoja ei lähdetty miettimään heti, vaan vasta kolme viikkoa kauden aloittamisen jälkeen. Ensimmäiset viikot uusi valmennusjohto tarkkaili pelaajien toimintaa ja käyttäytymistä. Näin heillä oli ennen ensimmäistä "arvotapaamista" parempi käsitys joukkueen tilanteesta, pelaajien välisistä suhteista sekä päivittäisen arjen laadusta.

Yhteisen tapaamisen alussa Hongan pelaajat ja valmentajat keskustelivat siitä, miksi arvot ovat tärkeitä ja mitä ne antavat joukkueelle. Arvoja ei siis lähdetty pohtimaan heti. Kun pelaajat oli jaettu pienempiin ryhmiin, jokainen ryhmä mietti omassa rauhassa ja itsenäisesti, mitkä voisivat olla joukkueen arvot ja miksi. Pienryhmätyöskentelyn jälkeen jokainen ryhmä esitteli omat ajatuksensa, minkä jälkeen koko joukkue vertaili, mitä samoja arvoja pienryhmien esityksissä oli. Lopuksi käytiin avoin keskustelu ryhmissä syntyneistä arvoista. Paularinteen mukaan koko ajan esillä oli myös se, miten arvot näkyvät joukkueen käytännön toiminnassa. Tässä korostuu kirjattujen arvojen ja arjen toiminnan välinen kiinteä suhde. 

Alle on esimerkinomaisesti koottu B-nuorten Suomen mestaruuden vuonna 2018 voittaneen FC Hongan U17 -joukkueen muutamia arvoja sekä nostot siitä, miten ne näkyvät päivittäisessä toiminnassa. Case-esimerkin tavoitteena on herätellä ajatuksia ja antaa vinkkejä esimerkiksi U12-U15 -joukkueiden valmentajille, jotka pohtivat yhteisten arvojen merkitystä ja vastaavanlaisen prosessin toteuttamista omassa ympäristössä. Paularinteen kokemuksen mukaan arvokeskustelu oli tärkeä osa kauden aloittamista ja se oli hyödyllinen sekä pelaajille että valmentajille. 

Kollektiivisuus: Joukkueen tavaroista huolehtiminen, yhdessä ruokaileminen ja vuorovaikutus joukkueen sisällä.

Urheilijan elämä: Kilpailullisten tavoitteiden asettaminen, harjoitussuunnitelmat ja teemat kentän ulkopuoliseen elämään (esimerkiksi ravinto, nesteytys, uni ja kehonhuolto).

Yksilön vastuu: Omista varusteista huolehtiminen, vaatimustaso, vapaa-ajan käyttäytyminen, lepo ja opiskelun hoitaminen hyvin, yhteys urheilijan elämään.

Arvot ja tavoitteet sekä niiden pohjalta rakentuva toimintakulttuuri auttavat vastaamaan päivittäisessä toiminnassa eteen tuleviin haasteisiin. Jos joukkueessa on kauden aikana vaikea tilanne (pelaajat esimerkiksi myöhästyvät usein harjoituksista), joukkue voi tukeutua yhdessä sovittuihin arvoihin: "Mitä sovimme kauden alussa yksilön vastuusta?" Jalkapallojoukkue muodostuu erilaisista ihmisistä, jolloin yhteisesti sovitut toimintatavat ja yhdessä jaettu arvopohja edesauttavat joukkueen yhtenäisyyden rakentamisessa. Jalkapallojoukkue on yhteisö, jossa ihmiset toimivat yhdessä menettämättä omaa ainutlaatuista identiteettiään. Arvot ja niihin sitoutuminen ovat tässä merkityksessä ikään kuin joukkuetta koossa pitävä liima.


Ydinasioihin keskittyminen

Miksi valmentajan on tärkeää vaatia pelaajilta osallistumista yhteisten asioiden hoitamiseen ja sitoutumista sovittuihin toimintatapoihin? Valmentaminen ei ole vain pelin opettamista, se on myös kasvattamista, esimerkillä johtamista ja tärkeiden arvojen vaalimista. Valmentaja on roolimalli ja esimerkki. Tehtävässä on hyvin paljon samaa kuin opettajassa. Kasvattamalla reippaita, joukkueesta huolehtivia sekä yhteisiin arvoihin ja toimintatapoihin sitoutuvia nuoria saamme suuremmalla todennäköisyydellä pelaajia, jotka antavat myös kentällä kaikkensa. Nämä kaksi asiaa vaikuttavat kiinteästi toisiinsa.

Yhteiset toimintatavat ja koko joukkuetta koskevat periaatteet myös sosiaalistavat pelaajaa omaan joukkueeseen. Valmentajan on tässä suhteessa tärkeää pohtia esimerkiksi sitä, antavatko yhteiset toimintatavat pelaajille turvaa vai kahlitsevatko ne tarpeettomasti, miten pelaajien sitoutumista yhteisiin sääntöihin voisi edistää sekä miten uudet pelaajat sopeutuvat joukkueen toimintakulttuuriin. Se, millainen koheesio ja vuorovaikutus joukkueessa on, vaikuttaa välittömästi myös joukkueen peliotteisiin, kuten Pieti Poikola aikaisemmassa sitaatissaan totesi.

Joukkue on niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin turvaverkko, johon pelaaja voi nojautua vaikeillakin hetkillä. Valmentajan tulee edistää joukkueen koheesiota niin, että pelaajat voivat pelata peliä toisilleen. Vuorovaikutukseen ja pelaajien välisiin suhteisiin kentällä keskitytään erityisesti osassa 2. Joukkueurheilu on siitä turvallinen paikka toimia, että pettymyksenkin hetkellä ympärillä on muita pelaajia, jotka jakavat pettymyksen tunteen ja harmittavan hetken. Voitoista voi puolestaan nauttia yhdessä muiden kanssa. Jalkapallo on hyvä paikka kokeilla, pettyä ja yrittää uudestaan – ja lopulta onnistua.

Poikien koripallomaajoukkueen valmentaja Jyri Lohikoski on puhunut valmennukseen liittyen ydinkeskeisestä valmennuspedagogiikasta. Termillä Lohikoski on kuvannut sitä, että pelissä, harjoittelussa ja valmennuksessa on asioita, jotka ovat olennaisempia kuin muut. Kaikkea ei voi kontrolloida, eikä kehittää, jolloin on keskityttävä niihin seikkoihin, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä. Tämä on hyvä lähtökohta myös seurakulttuurin kehittämistä ajatellen. Valmentajan ei tule yrittää muuttaa kaikkea yhdellä kertaa, vaan keskittyä pitkäjänteisesti aina muutamaan eri osa-alueeseen kerrallaan.

Edellä lausuttu ei kuitenkaan tarkoita kaikki vaikuttaa kaikkeen -ajattelun hylkäämistä. Hyvänä pääsääntönä on edelleen, että seurakulttuuri muodostuu lukuisista yksittäisistä asioista, joilla on yhteys toisiinsa. Valmentajan tehtävänä on valita ne keskeisimmät seikat, joihin hän aikoo keskittyä esimerkiksi kauden aikana. Kauden jälkeen on yhteenvedon ja tavoitteiden uudelleenarvioinnin aika.

Yhdelle olennaisin asia voi olla pukukoppikulttuurin vahvistaminen, toiselle taas seuran edustusjoukkueen pelaajien tekeminen junioreille tutummiksi. Painopisteteemaa voi joko vaihtaa kauden päätyttyä tai jatkaa valitun kokonaisuuden syventämistä. Jos valmentaja toteaa, että ensimmäisellä kaudella pelaajat ovat omaksuneet laadukkaan harjoittelukulttuurin ja tavaroista huolehtimisen, toisella kaudella painopisteenä voi olla esimerkiksi omatoimisen harjoittelun tukeminen ja pelaajien välisen vuorovaikutuksen edistäminen. Pitkäjänteisyys on näissäkin asioissa kunniassa.

Kuva 5: Vastuu yhteisistä tavaroista ja varusteista on tärkeä osa joukkueen toimintakulttuuria. Toiminta- ja seurakulttuuri ovat kiinteässä vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.
Kuva 5: Vastuu yhteisistä tavaroista ja varusteista on tärkeä osa joukkueen toimintakulttuuria. Toiminta- ja seurakulttuuri ovat kiinteässä vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Kuvan oikeudet: Jussi Eskola.


Jokaisen valmentajan on hyvä miettiä ainakin muutama seurakulttuurin osa-alue, joihin hän aikoo kiinnittää muita enemmän huomiota. Siihen, mitkä osa-alueet ovat olennaisimpia, ei ole yksiselitteistä vastausta. Ympäristö, seuran profiili, valmentajan historia, kokemus ja persoona, harjoitteluinfrastruktuuri ja monet muut asiat vaikuttavat yhtä aikaa. Myös pelaajien iällä on vääjäämättä vaikutusta. Yhteisten arvojen määrittely yhdessä pelaajien kanssa on usein sitä helpompaa, mitä vanhemmista pelaajista on kyse. Nuorempien pelaajien kohdalla taas on usein järkevää lähteä liikkeelle perusasioista, kuten pukukoppikulttuurin luomisesta ja yhteisistä tavaroista huolehtimisesta.


***

1.5. Tapahtumat, tiedotus ja viestintä osana seurakulttuuria


Valmentaja sosiaalisessa mediassa

Sosiaalisen median osuus ihmisten ajankäytössä on nykypäivänä suuri. Myös monet juniorivalmentajat ja muut juniorijalkapallon toimijat ovat aktiivisesti mukana sosiaalisen median eri kanavissa. Valmentajat edustavat seuraansa ja ovat yhteisönsä näkyviä toimijoita. On tavanomaista ja ymmärrettävää, että valmentajan käyttäytyminen ja toiminta yhdistetään seuraan. Tämä koskee myös sosiaalista mediaa. 

On luonnollista, että ulkopuolisten silmissä valmentajan toiminta herättää mielikuvia myös seuraan liittyen. Niin Facebookissa, Instagramissa kuin Twitterissäkin on paljon juniorijalkapallon seuraajia: vanhempia, valmentajia, pelaajia, lajista kiinnostuneita, yritysten edustajia ja muita toimijatahoja. Myös sosiaalisessa mediassa valmentajalla on tietty vastuu.

Kriittinen keskustelu ja vallitsevien toimintatapojen kyseenalaistaminen voivat virkistää juniorijalkapalloa koskevaa keskustelua ja haastaa ajattelua. Tarpeeton provosointi, henkilökohtaisuuksiin menevä "huutaminen" ja muu vastaava toiminta on kuitenkin turhaa. Se ei heikennä vain valmentajan uskottavuutta, vaan vaikuttaa välillisesti myös seuran imagoon. Ovathan valmentajat joko seuran työtekijöitä, oto-valmentajia tai vapaaehtoisia.

Seuran tekevät siihen kuuluvat ihmiset – niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Perusteltuja näkemyksiä rauhallisesti ja kiihkottomasti esittävä valmentaja vaikuttaa usein hyvinkin positiivisesti seuran imagoon suhteessa ulkopuolisiin ja myös lähellä oleviin sidosryhmiin. Samoin valmentajan "fiilistely" erilaisin kuvin ja päivityksin herättää usein mielenkiintoa. Sosiaalinen media on seuralle iso mahdollisuus, jota ei tule turhaan kammoksua. Seurakulttuurin kehittämisen kannalta sosiaalinen media on mielenkiintoinen kokonaisuus. Toki jonkinlaisista toimintaperiaatteista ja -linjauksista on hyvä sopia seuratoimijoiden kesken.

Valmentajat kehittävät ja rakentavat jalkapallokulttuuria omalla aktiivisuudellaan. On selvää, että myös muiden toimijoiden – kuten media, liiton toimijat, poliittiset päättäjät, kannattajat, jne – toimilla ja päätöksillä on vaikutusta kulttuurin ilmenemiseen ja muuttumiseen. Kulttuuri voidaan määritellä myös lajin harjoittamiseksi. Kuinka laajasti, syvällisesti ja intensiivisesti jalkapalloa harjoitetaan ajallisesti ja alueellisesti? Valmentajan rooli on tässäkin suhteessa olennainen.

Monet valmentajat tuovat sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi omassa Twitter -profiilissaan, esiin oman seuransa. "Missä seurassa teen työtäni päivittäin?". Tämä on hyvä tapa. Valmentaja voi vaikuttaa ulkopuolisten käsitykseen seurasta erilaisin kuvin, tekstein ja päivityksin. Seuraajat, jotka ovat usein muita jalkapallotoimijoita, pääsevät kurkistamaan kulisseihin ja näkevät, miten seurassa toimitaan ja millaisia tapoja yhteisössä on. Valmentaja voi omalla toiminnallaan edistää merkittävästi seuran imagoa. Sosiaalinen media on erinomainen kanava myös eri seurojen valmentajien väliseen vuorovaikutukseen. Kentänlaitakeskusteluja se ei tietenkään korvaa, mutta tarjoaa yhden hyvän lisävaihtoehdon.

On mahdollista, että muut valmentajat ja pelaajien vanhemmat kiinnostuvat seurasta ja haluavat liittyä osaksi energistä ja hyvällä tarmolla toimivaa seuraa juuri seuran sosiaalisen median aktiivisuuden johdosta. Esimerkiksi raumalainen Pallo-Iirot on luonut aktiivisella ja raikkaalla tiedotuksellaan kuvan eteenpäin pyrkivästä ja hyvähenkisestä seurasta. Kotimainen jalkapallo on arvokasta. Ulkomaisten seura- ja maajoukkueiden kannustamisessa ei ole mitään väärää, mutta junioritoimijoiden on tunnistettava asemansa lajikulttuurin kehittäjinä ja esimerkin näyttäjinä. Voimmeko vaatia arvostusta suomalaiselle jalkapallolle, jos emme itse osoita sitä jokapäiväisessä arjessamme? 

Sosiaalinen media on juniorivalmentajille suuri mahdollisuus vaikuttaa kotimaisen jalkapallon asemaan, arvostukseen ja yleiseen keskustelukulttuuriin. Tätä valtaa tulee käyttää järkevästi.


Tapahtumat

Yksittäisen pelaajan toiminnan ydinyksikkö on joukkue. Joukkue muodostaa myös valmentajan päivittäisen toimintaympäristön. Joukkue ei ole kuitenkaan itsenäinen yksikkö, vaan osa laajempaa kokonaisuutta, seuraa. Seuran järjestämät tapahtumat liittyvät osittain edellä jo käsiteltyyn aiheeseen eli eri ikäluokkien väliseen yhteistoimintaan. Pelaajien seuraa kohtaan kokeman merkityksellisyyden kasvattamisessa olennaista on se, millaisena pelaaja kokee ympäröivän yhteisön. Tunteeko hän olevansa osa seuraa? Minkälainen suhde pelaajalle on seuraan? Tähän kokemukseen erilaisilla tapahtumilla on suuri merkitys. Valmentaja puolestaan voi omalla toiminnallaan ja esimerkillään vaikuttaa siihen, kuinka tärkeinä pelaajat pitävät näitä seuratapahtumia, millaisella aktiivisuudella niihin osallistutaan ja minkälainen asema tapahtumilla on osana joukkueen toimintaa.

Hyvä keino rakentaa seurakulttuuria on ensinnäkin kannustaa ja viedä junioripelaajia katsomaan seuran edustusjoukkueen pelejä. Tätä teemaa sivuttiin jo kohdassa 1.3. Valmentaja voi katsomossa kertoa tarkemmin edustusjoukkueen pelaajista ja kehottaa pelaajia seuraamaan esimerkiksi oman pelipaikkansa pelaajia. Pelaajien iästä riippuen valmentaja voi esimerkiksi antaa jokaiselle juniorille tehtäväksi kirjoittaa muutamalla lauseella, miten seurattava edustusjoukkueen pelaaja pelasi. Näin tapahtumista voidaan rakentaa myös hyviä oppimistilaisuuksia.

Kuva 6: Erilaiset tapahtumat, kuten vaikkapa edustusjoukkueen kotiottelut, ovat hyviä tilaisuuksia edistää seurakulttuuria. Seuran toiminnassa mukana olevat ihmiset kokoontuvat yhteen ja tapaavat toisiaan. Kuva: Unsplash.
Kuva 6: Erilaiset tapahtumat, kuten vaikkapa edustusjoukkueen kotiottelut, ovat hyviä tilaisuuksia edistää seurakulttuuria. Seuran toiminnassa mukana olevat ihmiset kokoontuvat yhteen ja tapaavat toisiaan. Kuva: Unsplash.


Myös erilaiset kauden aloitustapahtumat ja päättäjäiset lisäävät eri joukkueiden ja eri-ikäisten pelaajien yhteenkuuluvuutta. Eri ikäluokkien (kuten U10-U12) valmentajat voivat panostaa esimerkiksi yhteiseen aloitustapahtumaan, jossa kerrotaan tulevasta kaudesta, asetetaan tavoitteita sekä tutustutaan muiden joukkueiden pelaajiin. Tapahtuman huipennuksena voi toimia esimerkiksi yhteisharjoitukset tai sekaryhmien välinen turnaus. Mikäli tapahtuman järjestämiseen nähdään vaivaa, positiiviset vaikutukset voivat olla moninkertaisia: nuoremmat pelaajat oppivat vanhemmilta junioreilta, pelaajat tutustuvat toisiinsa ja seuran arvo voi nousta yksittäisen pelaajan silmissä. Myös useamman ikäluokan yhteisleirit ovat hyviä esimerkkejä yhteisistä tapahtumista. Tällaisia leirejä on käytössä ainakin useilla pääkaupunkiseudun seuroilla. 

Useat junioriseurat järjestävät pelaajilleen kesäisin erilaisia leirejä ja jalkapallokouluja. On ollut hienoa seurata sosiaalisen median kautta, kuinka muutamat seurat ovat kutsuneet leireilleen vierailijoiksi sellaisia seuran omia kasvattaja, jotka ovat ponnistaneet ammattilaiseksi asti, osa jopa ulkomaille. Symbolinen arvo on merkittävä pelaajakehityksenkin näkökulmasta. Kaikki on mahdollista, seurasta voi päästä pitkälle ja jalkapallosta voi saada ammatin itselleen. Ihmiset tekevät seuran ja kuten todettua, esikuvilla voi olla nuorille pelaajille suuri tärkeys ja merkitys.


Case-esimerkki: IF Gnistan vastaan Mikkelin Palloilijat (2002-syntyneet)


Oheinen case-esimerkki osoittaa, miten yksittäisistä junioripeleistäkin on mahdollistaa rakentaa sellaisia merkittäviä tapahtumia, jotka jättävät nuorille pelaajille pysyviä muistoja. Helsinkiläinen IF Gnistan kohtasi Mikkelin Palloilijat kesäkuussa 2015 13-vuotiaiden Etelä-Länsi -liigan kevätkierroksen viimeisessä pelissä. Monet asiat ottelun järjestämisessä viestivät arvostuksesta peliä, joukkueita ja pelaajia kohtaan. Kokemus oli myös paikalla olleille katsojille hieno.

Ennen ottelun alkua juniorit saapuivat kentälle kahdessa jonossa ja molempien joukkueiden pelaajat ja taustat esiteltiin kuulutuksin. Lisäksi kaikki maalintekijät kuulutettiin pelin yhteydessä. Oulunkylän urheilupuiston kioski palveli katsojia koko pelin ajan. Kotijoukkue Gnistan oli kutsunut Suomen A-maajoukkueen entisen päävalmentajan Antti Muurisen jakamaan palkintoja ottelun parhaille pelaajille yhdessä Gnistanin edustusjoukkueen pelaajan Juuso Rantasen kanssa. Pelin päätyttyä Muurinen kävi vielä molempien joukkueiden pukuhuoneessa tsemppaamassa pelaajia sekä kertomassa ajatuksiaan harjoittelusta ja pelaajakehityksestä. Pisteenä i:n päälle ottelusta tehtiin vielä kattava raportti Gnistanin nettisivuille valmentajien kommenttien kera.

Moni Gnistanin junioripelaaja on vielä myöhemminkin muistellut, kuinka hienolta tuntui kuulla oma nimi kuulutettuna. Myös valmentajalegenda Muurisen kommentit pelin jälkeen jäivät usealle mieleen. Esimerkki osoittaa, miten yksittäisistä peleistä on pienilläkin panostuksilla mahdollista saada hienoja hetkiä, tavallista suurempia pelejä. Juniorijalkapallo on hieno asia, johon panostaminen on arvokasta. Kun tällaisia toimenpiteitä toteutetaan pelien yhteydessä jatkuvasti, niistä tulee säännönmukainen osa arkea. Pintatason kulttuurista siirrytään hiljalleen kohti syvärakennetta. Pienistä asioista tulee suuria.


Henkilöstön esittely

Perustellusti voidaan sanoa, että ihmiset ovat seuran tärkein voimavara. Valmentajat ja muut työntekijät, pelaajat ja joskus jopa vapaaehtoiset antavat kasvot seuralle ja toimivat sen käyntikorttina. Jalkapalloseuroja olisi vaikea kuvitella ilman niissä toimivia henkilöitä. Seura ei ole kasvoton koneisto, vaan erilaisista ihmisistä koostuva yhteisö, jonka toimijat vaikuttavat merkittävällä tavalla mielikuvaan seurasta ja sen toiminnasta. Jokaisella seuralla on jonkinlainen identiteetti. Ulkopuoliselle henkilölle seuran valmentajat ovat usein se joukko, joka antaa ensivaikutelman koko seurasta. 

Urheilun ulkopuolella on täysin tavanomaista, että yritys esittelee työntekijänsä Internet -sivuillaan. Olemme tutkineet viimeisen vuoden aikana tarkasti eri seurojen kotisivuja. Suomessa on vain joitakin yksittäisiä jalkapalloseuroja, jotka tuovat nettisivuillaan näkyvästi esiin seurassa työskenteleviä henkilöitä. Miksi asia on näin? Seuran koolla, profiililla tai toiminta-alueella ei pitäisi olla merkitystä asian suhteen. Kun satunnainen vanhempi etsii sopivaa lähialueen seuraa lapselleen, innokas nuori pohtii valmentamisen aloittamista tai yritys miettii mahdollista sponsoroitavaa seuraa, nettisivuilla olevat tiedot seuran työntekijöistä voivat toimia tärkeänä, joskus jopa ratkaisevana kriteerinä. Millaisia valmentajia seurassa toimii? Minkälainen tausta heillä on? Mitkä asiat ovat heidän mielestään parasta jalkapallossa? Millainen koulutustaso valmentajilla on?

Muutamat seurat ovat jo jonkin aikaa tehneet seuran toimihenkilöistä ja vapaaehtoisista niin sanottuja Kuukauden toimija -juttuja. Osa seuroista taas uutisoi näkyvästi, luonnollisesti syksyisin, uusista työntekijärekrytoinneista. Monipuolinen ja laadukas uutisointi ei palvele vain seuran jäsenistön tarpeita. Säännöllisellä tiedotuksella seura tavoittaa myös muita sidosryhmiään: tukijoita, lähialueen kouluja, muita jalkapallotoimijoita, lajifanaatikkoja sekä esimerkiksi kuntapäättäjiä. Henkilöstön esittely muokkaa ja luo omalta osaltaan myös koko seuraidentiteettiä. Millaisia valmentajia seurassa X on? Keitä muita henkilöitä seurassa työskentelee? Mitä seuran työntekijät tekevät?

Tutustuessamme eri seurojen Internet -sivuihin ensimmäinen reaktiomme on usein ollut informaatioähky. Nettisivut täyttyvät mitä erilaisimmista asioista. Eikö työntekijöiden esittelylle ole tilaa? Yksi tapa osoittaa seuran ylpeys omista työntekijöistään on kertoa näiden ihmisten tausta ja tarina muillekin ihmisille. Myös erilaisia videoklippejä olisi mahdollista hyödyntää selvästi nykyistä enemmän esimerkiksi valmentajien esittelyssä. Joissakin yksittäisissä seuroissa näin on jo tehty ja vastaanotto on ollut positiivista.

Seuran pelaajat toki tuntevat oman joukkueensa valmentajat, mutta muiden ikäluokkien valmentajat saattavat jäädä tuntemattomiksi. Seuran yhtenäisyys, "me-henki", kasvaa usein sillä perusteella, että toimijat ovat toisilleen tuttuja. Yksi keino lisätä tätä tunnettavuutta on valmentajien kuvalliset ja sanalliset esittelyt seuran nettisivuilla. Vaikka valmentajista ei olisi esittelyä nettisivuilla, heistä kertominen esimerkiksi seuran sosiaalisen median kanavissa on yksi toimiva vaihtoehto. Nuorista pelaajista moni on Instagramissa, ja se onkin yksi kätevä kanava kertoa seuran toimijoista. Vanhemmille puolestaan seuran nettisivut ovat usein yleisin tapa etsiä tietoa.


Valmentajien rekrytointi

Suomalaiset jalkapalloseurat ovat työnantajia yhteensä sadoille juniorivalmentajille. Vuonna 2017 jalkapalloseuroissa oli 538 päätoimista työntekijää (muun muassa valmentajat, valmennuspäälliköt ja toimistohenkilökunta). Keskeinen kysymys jokaisessa seurassa on luonnollisesti se, millaisia valmentajia se haluaa saada riveihinsä ja miten rekrytointi tapahtuu. Vähintään yhtä tärkeää on, miten nykyisiä valmentajia kehitetään. Valmentajavalinnat ovat myös seurakulttuurin kannalta aivan olennaisia. Valmentajat ovat kulttuurin välittäjiä ja ilmentävät omalla toiminnallaan seuran arvoja. Hyvä rekrytointi voi johtaa siihen, että seura löytää itselleen osaavan valmentajan useammaksi vuodeksi. Epäonnistuneen rekrytoinnin vaikutuksia tuskin tarvitsee kertoa. 

Kuinka monella suomalaisella jalkapalloseuralla on selkeä ja dokumentoitu rekrytointiprosessi valmentajille? Valmentajien erilaisuus on rikkaus, mutta tietyistä yleisen tason linjauksista tulee pitää tiukasti kiinni, kun valmentajia valitaan seuraan. Mitkä ovat valmentajan pedagogiset taidot? Ymmärtääkö valmentaja pitkäjänteisyyden merkityksen? Tunnistaako valmentaja seuran arvot ja sitoutuuko hän niihin? Vaikka nämä seikat saattavatkin tuntua itsestäänselvyyksiltä, useissa seuroissa on todennäköisesti varaa terävöittää valmentajien rekrytointia. Onko tilanne tosiaan sellainen, että seurat joutuvat ottamaan valmentajaksi kenet tahansa? Vai olisiko tässäkin kokonaisuudessa parantamisen varaa?

Seura tekee kaltaisekseen. Seuran tavoitteista, koosta ja profiilista riippumatta jokaisen seuran tulisi kiinnittää huomiota valmentajien päivittäiseen kanssakäymiseen. Valmentajat oppivat toisiltaan ja vaihtavat keskenään hyödyllisiä kokemuksia, toimintatapoja ja muita ajatuksia. Seuran ja sen johtohenkilöiden tehtävänä on edistää keskustelukulttuurin syntymistä ja jatkuvan kanssakäymisen rutiinia. Nämä seikat eivät ole pois valmentajan tärkeimmästä tehtävästä – kentällä tapahtuvasta valmentamisesta – vaan säännöllinen tietojenvaihto tukee valmentajaa omassa kehittymisessä. Se, miten uusi valmentaja sopeutuu seuraan, on tässä suhteessa korostetun tärkeää. Rekrytoinnin merkitystä ei voi tässäkään suhteessa korostaa liikaa. Aiheeseen syvennytään vielä myöhemmin tässä osassa.

Seurojen rekrytointi-ilmoituksia lukiessa törmää lähes poikkeuksetta samaan ongelmaan: ilmoituksissa ei kerrota tarkasti, millainen seura on ja mitkä ovat ne seuran tärkeimmät arvot, joihin se päivittäisessä toiminnassaan nojaa. Ilmoituksissa kyllä kerrotaan joskus – ei suinkaan aina –  mitä muodollisia vaatimuksia valmentajalta edellytetään (kuten koulutustaso ja kokemus) ja mitä tehtäviä seurassa on tarjolla. Näiden lisäksi ilmoituksen pitäisi aina sisältää tietoa siitä, mitkä ovat seuran tärkeimmät tavoitteet, miksi seura on olemassa sekä millaisia valmentajia seura haluaa kasvattaa ja kehittää. Selvää on, että esimerkiksi jäsenmäärän kasvattaminen ja maajoukkuepelaajien tuottaminen ovat tavoitteina erilaisia ja ne voivat vaikuttaa valmentajien valintaan. 

Rekrytointi-ilmoituksiin panostaminen on tärkeää, vaikka seura rekrytoisi valmentajia myös muuta kautta (esimerkiksi valmentajien verkostojen kautta tai kasvattamalla seuran vanhemmista junioripelaajista valmentajia). Rekrytointi-ilmoitus on aina myös kuvaus seurasta ja sen toiminnasta. 


Avoin keskustelukulttuuri seurayhteisössä – kehittymisen välttämätön edellytys

"Jalkapallomme on se, mitä puhumme. Koska me olemme sitä, mitä puhumme." 

Näin on todennut Gert Remmel, aikaisemmin Suomessa ja nykyään Italiassa vaikuttava jalkapallovalmentaja ja -analyytikko. Käyttämämme sanat luovat merkityksiä ja konkretisoivat ajatuksiamme ja käsityksiämme pelistä. Jalkapalloseurassa, ja oikeastaan missä tahansa muussakin yhteisössä, terve keskustelukulttuuri rakentuu sen varaan, että keskusteluun voi ottaa osaa kuka tahansa yhteisöstä, vuorovaikutus on säännöllistä ja avointa, eikä kenenkään sanoja oteta vastaan absoluuttisena totuutena. Myös ikäviä asioita pitää nostaa esille. Se, miten ja kuinka paljon seuran valmentajat kommunikoivat keskenään, vaikuttaa vääjäämättä moneen muuhunkin asiaan. Seuratoiminnassa mahdollisesti olevien epäkohtien esille tuleminen edellyttää usein, että joku uskaltaa nostaa näitä asioita esille. Valmentajat voivat yhdessä vuorovaikutuksen kautta kehittää seurakulttuuria.

Keskustelukulttuuria ja vuorovaikutusta voidaan arvioida eri relaatioissa. Ensinnäkin on mahdollista arvioida valmentajien välistä keskustelua. Tällöin korostuu muun muassa se, että valmentajat kykenevät antamaan ja vastaanottamaan palautetta avoimesti. Perusteltu kritiikki on yksi avain valmennusosaamisen kehittämiseen. Valmentaja voi olla helposti sokea omille kehityskohteilleen.

Kriittistä lähestymistapa ei pidä sekoittaa negatiivisuuteen. Negatiivisuus väsyttää, kuluttaa energiaa väärällä tavalla ja murentaa seuratoimijoiden yhtenäisyyttä. Perusteltu kritiikki (mikä asia ei toimi, miksi se ei toimi ja miten asian voisi muuttaa) ei ole vain hyödyllistä, vaan jopa välttämätöntä. Yksi parhaimpia yhteenvetoja aiheesta on tämä Reima Launosen, Filosofian Akatemian hankejohtajan, muotoilu (Hyvä paha kritiikki, 3.4.2018).

"Mikä on sitten huonoa kritiikkiä? Kriittisyys on huonoa silloin, jos sen pääpaino on pelkän oman pahan olon tai turhautumisen ulos purkamisessa eikä epäkohtien esille nostamisessa tai pyrkimyksessä parantaa niitä. Kritiikin ei kuitenkaan tarvitse olla "rakentavaa" vaatimuksen tiukimmassa muodossa, sillä epäkohdan voi nostaa esille, vaikka esittäjällä ei olisikaan siihen ratkaisuehdotusta. Kun tiedostamme ongelman, voimme yhdessä lähteä kehittämään siihen ratkaisuja. Haasteiden esiin nostaminen mahdollistaa kehityksen, minkä vuoksi tarvitsemme jo lähtökohtaisesti kriittisyyttä."

Jokaisessa seurassa pitäisi ottaa tavoitteeksi esimerkiksi se, että valmentajat seuraavat säännöllisesti toistensa harjoituksia ja käyvät keskustelua harjoitteista ja valmentajan suorituksesta. Lisäksi harjoitusten kuvaaminen ja niiden analysointi yhdessä muiden valmentajien kanssa jälkikäteen on hyödyllistä. Arvioinnin kohteeksi voidaan ottaa yksi teema kerrallaan, esimerkiksi valmennustiimin yhteistyö, vuorovaikutus suhteessa pelaajiin tai harjoittelun intensiteetti. Valmentajakollegoiden jäsennelty palaute on yksi tärkeimmistä tavoista auttaa valmentajia kehittymään tehtävissään. Kokeneemman valmentajan tuki vasta-aloittaneelle valmentajalle voi olla korvaamattoman tärkeää. 

Jotkin seurat Suomessa ovat järjestäneet erilaisia valmentajailtoja, joissa on keskitytty jakamaan ajatuksia ja kokemuksia. Palaute tällaisista tilaisuuksista on ollut pääsääntöisesti positiivista. Myös Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n toiminnan yksi kantavia ajatuksia on ollut kehittää keskustelukulttuuria ja lisätä juniorivalmentajien välistä vuorovaikutusta. Keskustelukulttuuri seurassa vaikuttaa välittömästi myös seurakulttuuriin, seuran ajattelu- ja toimintatapoihin.


Uutiset nykyisistä ja entisistä pelaajista

Vaikka pelaajat ja valmentajat vaihtuvat, usein lyhyessäkin ajassa, seura on ja pysyy. Seura on aina suurempi kuin siihen kuuluvat henkilöt. Historia kertoo usein yksittäisten toimijoiden kautta, miten seura on kehittynyt ja muuttunut vuosien ja vuosikymmenten aikana. Nykypelaajille ja -toimijoille voi olla hyödyllistä tietää, keitä pelaajia ja valmentajia seurassa on toiminut esimerkiksi seuran alkuaikoina tai mitkä ovat seuran suuria saavutuksia. Mielenkiintoista on myös tietää, onko seurasta ponnistanut pelaajia maajoukkueisiin asti. Historia ei ole pelkästään jotakin vanhaa. Se kertoo myös, miten nykyhetkeen on tultu.

Historia ja perinteet kiinnittävät osaltaan nykyhetken pelaajia osaksi yhteisöä. Tässä yhteydessä historia on kuin liima, joka yhdistää nykyisyyden osaksi historiaa. Mennyt aika on seuran identiteetin yksi rakenneosa. Uutiset seuran kasvattien edesottamuksista ja entisistä pelaajista kertova historiakoonnos antavat tärkeää informaatiota seurasta kiinnostuneille ihmisille. 


Case-esimerkki: Turun Nappulaliigan henkilökuvat ja kirjastonäyttely

Turun Nappulaliiga (TuNL) on hyvä esimerkki seurasta, joka tuo hienolla tavalla esiin seuran entisiä pelaajia. TuNL:n sivuilla on osio "Runosmäestä maailmalle", joka kertoo muun muassa Lukas Hradeckýn, Joni Kaukon sekä Kaan Kairisen tarinan ja ensiaskeleet seuran riveissä. Entiset Nappulaliigan pelaajat ja nykyiset ammattilaisjalkapalloilijat kertovat muistoistaan junioriaikoihin liittyen. Pelaajat muistelevat muun muassa harrastuksen aloittamista ja tärkeitä hetkiä sekä lähettävät terveisensä nykyjunioreille. Tällaiset jutut ovat seurakulttuuria parhaimmillaan ja antavat tärkeää informaatiota seuran nykyjäsenille.

TuNL on myös järjestänyt Runosmäen kaupunginosan kirjastossa näyttelyn, jossa on ollut esillä seuran kasvattien pelipaitoja, vanhoja valokuvia ja muuta materiaalia. Seuran nykyiset junioripelaajat ja muut lajitoimijat ovat päässeet tutustumaan niihin pelaajiin, jotka ovat ponnistaneet seurasta aina Euroopan kentille saakka. Tällaiset asiat voivat olla junioripelaajalle korvaamattoman tärkeitä seikkoja ja arvokkaita hetkiä. Ehkä jollekin pelaajalle iskee tällaisesta hetkestä kipinä: "Haluan olla isona yhtä hyvä maalivahti kuin Lukas Hradecký!".


Seuran historia voi nettisivujen lisäksi näkyä myös niissä paikoissa, jossa eri joukkueet harjoittelevat. Kuinka monella suomalaisella seuralla on harjoituskeskuksessaan tai esimerkiksi pukukoppitiloissa kuvia seuran entisistä pelaajista tai vanhoista joukkueista? Monessa Keski-Euroopan maassa tällaiset historiikit, kuvat ja muistolaatat ovat yleisiä pienissäkin seuroissa. Historia ja nykyhetki kulkevat käsi kädessä. 

Suomesta erinomainen esimerkki on HJK, jonka kotiareenan, Töölön jalkapallostadionin, käytäviä koristavat kuvat entisistä mestaruusjoukkueista ja taulut esimerkiksi vanhoista pelipaidoista. Kun Klubin nykyjuniorit harjoittelevat lähes päivittäin Töölön alueella ja käyttävät stadionin pukukoppi- ja muita tiloja, he saavat päivittäin nähdä ja kokea historian olevan läsnä. Tämä, jos mikä, luo merkitystä. Resurssien puute ei kelpaa selitykseksi, sillä hyvin usein kyse on varsin pienistä investoinneista. Tahto ratkaisee paljon enemmän.


Valmentajan ja vanhempien yhteydenpito

Pelaajien vanhempien rooli herättää suomalaisessa juniorijalkapallossa paljon keskustelua. Usein äänensävy on negatiivinen; puhutaan "häirikkövanhemmista", jotka vaativat lapselleen peliaikaa ja pommittavat valmentajia sähköpostiviesteillä. Tällaisia yksittäisiä hankalia vanhempia on varmasti olemassa, mutta erikseen on vielä kysyttävä, onko kyse yleisestä asiantilasta. Vastaako mielikuva häirikkövanhempien yleisyydestä todellisuutta? Miten vanhemmat keskimääräisesti käyttäytyvät? Entä miten vanhemmat voisivat edistää seurakulttuuria?

On varmasti seuroja ja valmentajia, jotka ovat kokeneet vanhempien suunnasta epäasiallista vaikuttamista. Monesti hankalat vanhemmat ovat kuitenkin poikkeus. Suuri osa junioripelaajien vanhemmista käyttäytyy järkevästi, ymmärtää oman roolinsa ja suhtautuu lapsen harrastukseen aikuisen kypsyydellä. Valmentajan vuorovaikutuksella, toiminnan laadulla ja seuran viestinnällä on suuri vaikutus siihen, miten vanhemmat kokevat joukkueen toiminnan. Toiminnan tavoitteiden ja toimintaperiaatteiden tulee olla kaikkien osapuolten tiedossa. Esimerkiksi Kuopion Palloseuralla on perusteellinen ja kattava ohjeistus, Joukkueenjohtajan käsikirja, jonka tarkoituksena on avata yksityiskohtaisesti seuran toimintatapoja.

Valmentajan on syytä pyrkiä kaikessa viestinnässään avoimuuteen ja ennakointiin. Mikäli valmentaja joutuu jälkikäteen selittelemään valintojaan ja päätöksiään, tilanne on jo varsin hankala. Mikäli joukkue on esimerkiksi osallistumassa turnaukseen, johon sääntöjen tai käytännön järjestelyiden vuoksi voidaan ottaa vain rajoitettu määrä pelaajia, tulisi valmentajan informoida vanhempia hyvissä ajoin ja etukäteen ainakin seuraavista asioita: Ketkä pelaajat osallistuvat turnaukseen?; Millä perusteella pelaajat valitaan?; Miten muille pelaajille taataan riittävästi pelejä?; ja niin edelleen. Joukkuedynamiikan kannalta ensisijainen vaihtoehto on luonnollisesti se, että kaikki pelaajat pääsevät osallistumaan turnaukseen tai muuhun pelitapahtumaan. Yksittäiset juniorijoukkueet ovat Suomessa pelaajamäärältään pääsääntöisesti hyvin isoja, joten edellä kuvattuja tilanteita tulee varmasti kauden aikana. Toimintatapojen tulee tällöin olla kaikkien tiedossa.

Valmentajan ja vanhempien vastakkainasettelu johtaa harvoin mihinkään hyvään. Molemmilla toimijoilla on oma roolinsa, jota toinen osapuoli voi tukea. Tietynasteinen yhteistyö on välttämätöntä. Onhan molempien tahojen intressi pitkälti sama: pelaajan hyvinvointi ja kehittyminen sekä joukkueen hyvä henki. Millaisin toimin valmentaja voi edesauttaa vanhempien oikeanlaista osallistamista mainittujen tavoitteiden edistämiseen? Urheilijaksi kasvamisen polulla vanhemmilla on valtava merkitys.

Ensinnäkin, valmentaja voi ohjeistaa ja neuvoa vanhempia siinä, kuinka nämä voisivat tukea lasta urheilullisten elämäntapojen opettelussa. Monelle perheelle tämä voi olla itsestäänselvyys, mutta aina pelaajan vanhemmilla ei ole merkittävää liikunta- tai urheilutaustaa. Yksi varteenotettava keino on valmentajan ja vanhempien yhteiset palaverit, joissa keskustellaan esimerkiksi seuraavista seikoista: Kuinka voin tukea lasta jalkapalloharrastuksessa? Miten voin kannustaa lasta omatoimiseen harjoitteluun? Mikä on unen ja ravinnon merkitys? Kyse ei ole valmentajan vastuun ulkoistamisesta, vaan joukkueen ja kodin yhteistyöstä. Vanhemmilla on suuri rooli innostajina ja kannustajina – miksi emme siis sparraisi myös vanhempia? Perheen merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Toiseksi, valmentajan on yleensä syytä informoida säännöllisesti vanhempia joukkueen harjoittelun etenemisestä. Tämän näkökohdan ei pidä koskea missään nimessä vain tavoitteellisia joukkueita, vaan yhtä lailla myös vasta-aloittaneita tai vähemmän motivoituneiden pelaajien joukkueita. Syy on yksinkertainen. Kun vanhemmat ovat tietoisia, mitä asioita joukkue harjoittelee ja miten kausi etenee, valmentaja saa työrauhaa, eikä hän joudu vastailemaan vanhempien yksittäisiin kysymyksiin. Informointi voi tapahtua esimerkiksi päättyneiden jaksojen jälkeen, jolloin valmentaja vetää kuluneen jakson yhteen: Mitä harjoittelimme (tukeminen, 1. kosketus, suojaaminen, jne.)? Miten harjoittelu sujui? Miten kausi jatkuu? Näin vanhemmat ovat säännöllisesti perillä joukkueen toiminnasta samalla, kun valmentaja voi täysimääräisesti keskittyä varsinaiseen työhönsä. Vanhempien tietoisuus toiminnan sisällöstä varmistaa usein sen, että valmentajien ei tarvitse kauden aikana selitellä toiminnan painopisteitä, valintoja tai muita ratkaisuja. Joukkueenjohtaja toimii monesti linkkinä valmennustiimin ja vanhempien välillä.


Seuran ohjeistukset

Edellä käsiteltyyn valmentajan ja vanhempien väliseen suhteeseen liittyy luonnollisesti myös seuran viestintä. Ruotsalainen IF Brommapojkarna, pelaajamäärässä mitattuna Euroopan suurin seura, on laatinut pelaajien vanhemmille ja pelaajille ohjeistukset seuran toimintatavoista. Dokumenttien nimet ovat Förväntningar på dig som föräldrar ja Förväntningar på dig som spelare. Ohjeistusten tarkoituksena on kertoa IF Brommapojkarnan toimintatavoista, tärkeistä periaatteista sekä seuran arvoista. Kyse ei ole raskaista asiakirjoista, vaan selkeistä ja johdonmukaisista esityksistä. 

Dokumenttien tarkoituksena on informoida tärkeistä asioista ja vähentää mahdollisia epäselvyyksiä. Olisi suositeltavaa, että myös suomalaisilla seuroilla olisi toiminnastaan nykyistä kattavammat ohjeistukset, jotka olisivat julkisesti saatavilla seurojen nettisivuilla. Suomalaisena esimerkkinä on edellä käsitelty Espoon Palloseuran valmennuslinja, jonka toimintakulttuuria koskeva osio on erinomainen. Myös esimerkiksi Kuopion Palloseuralla on kattava ohjeistus.

Ohjeistusten yksi tärkeimmistä funktioista on siinä, että ne vähentävät tulevaisuudessa mahdollisesti syntyviä epäselvyyksiä ja erimielisyyksiä. Jalkapalloharrastus voi maksaa vanhemmille jopa muutamia tuhansia euroja vuodessa ja lajilla on lapselle suuri sosiaalinen merkitys. Seuran jäseneksi liittyminen tapahtuu kuitenkin pääsääntöisesti hyvin suppealla lomakkeella. Harrastuksen hinta, merkitys ja laajuus vaativat perheiden selkeämpää sitouttamista seuran toimintatapoihin. Ohjeistukset ovat myös yksi tapa avata seuran identiteettiä ja niitä tapoja, joilla seurakulttuuria voidaan pyrkiä kehittämään. Tällöin myös vanhemmat tietävät paremmin, miten he voivat edistää seurakulttuuria.

Vanhempien ja esimerkiksi seurassa aloittavien valmentajien tulisi olla tietoisia siitä, miten seurassa toimitaan. Konfliktien hallinta edellyttää tarkkoja periaatteita, joiden varaan seuran toiminta rakentuu. On tärkeää, että toiminta on riittävän seuravetoista, eikä yksittäisissä joukkueissa toimita täysin toisistaan poikkeavasti.

Seuran tuottamat dokumentit voivat myös selventää seuran identiteettiä ja erottaa sen muista seuroista. Esimerkiksi Brommapojkarna on omassa ohjeistuksessaan määritellyt, minkälaisia pelaajia se haluaa kasvattaa, millaisia ominaisuuksia valmentajalta edellytetään ja mitkä ovat seuran tärkeitä arvoja. Nämä seikat saattavat poiketa muissa seuroissa tai niiden merkitys voi olla erilainen. Pelaajat, valmentajat ja vanhemmat voivat kriteerien avulla arvioida, onko seura juuri itselle sopiva. On tärkeää, että toiminnan tavoitteet tuodaan selkeästi esiin. Seuraohjeistus konkretisoi, mitä seura haluaa olla ja miten se pyrkii saavuttamaan tavoitteensa. Ulkopuoliselle perusteellinen asiakirja voi puolestaan antaa kuvan hyvin hoidetusta organisaatiosta.

Erilaiset ohjeistukset tarjoavat myös tukea mahdollisissa kriisitilanteissa ja arjen kiperissä kohdissa. Kun seuran toimintatavat, arvot ja konfliktitilanteiden ratkaisuperusteet on kirjattu auki, on seuratoimijoiden helppo löytää työkaluja haastaviin tilanteisiin. Säännöllisen dokumentoinnin tulisi olla keskeinen osa jokaisen seuran toimintaa. Tässä suhteessa suomalaisissa seuroissa on tapahtunut edistystä. Ohjeistuksilla on edellä todetun mukaisesti merkitystä myös seurakulttuurin kannalta. Esimerkiksi valmentajien on helpompi kiinnittää huomiota erilaisiin seurakulttuuria vahvistaviin toimiin, kun tavoitteet ja toimintatavat niiden saavuttamiseksi ovat tiedossa. Ohjeistus muodostaa tällöin perustan, joka sitten ilmenee päivittäisessä arjessa.


***

1.6. Seurakulttuurin yhteys pelaajakehitykseen?


"Meidän pitäisi välttää tulkintaa, että jos lapsi harjoittelee paljon, se olisi jotenkin raakaa. Hienoimmillaan urheilu on hyvä yhteisö, jossa saa olla mukana ja hieno elämänalue, jossa voi toteuttaa itseään."

- Outi Aarresola


Tanskalainen Kristoffer Henriksen, ruotsalainen Natalia Stambulova ja tanskalainen Kirsten Kaya Roessler ovat käsitelleet tutkimuksessaan Holistic approach to athletic talent development environments: A successful sailing milieu ympäristön vaikutusta urheilijan kehittymisen polulla. Tutkijat erottelevat mikro- ja makrotason. Holistista lähestymistapaa noudattaen tutkijat näkevät urheilijan kehitysympäristön muodostuvan useista toisiinsa vaikuttavista ja keskenään riippuvaisista tekijöistä, jotka ovat kiinteässä vuorovaikutussuhteessa toisiinsa ja jotka muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kehän ytimessä ovat muun muassa joukkuetoverit, perhe ja valmentajat.

Urheilijan kehittymisympäristössä on monia osa-alueita, jotka vaikuttavat yhdessä muiden tekijöiden kanssa. Kehän ulkoreunalla, makrotasolla, ovat muun muassa spesifinen ja yleinen urheilukulttuuri. Luokittelemme seurakulttuurin näiden kahden ylätason käsitteen väliin. Tutkimus kuvastaa osaltaan sitä, kuinka moni tekijä vaikuttaa urheilijan kehittymiseen ja lajiin kiinnittymiseen. Myös seurakulttuurilla on kiistatta vaikutusta – ainakin makrotasolta heijastuvana tekijänä, jonka osa-alueet ilmenevät päivittäisessä arjessa.

Seurakulttuuri vaikuttaa kahdella tavalla. Yhtäältä se on näkyvä osa päivittäistä toimintaa seuratalon, seuran värien ja logon sekä valokuvien ja muiden vastaavien ulkoisesti havaittavien tunnusten muodossa. Toisaalta se vaikuttaa myös syvemmällä – arvojen, uskomusten ja kokemusten tasolla. Kyse on tällöin kulttuurin syvärakenteesta (jaottelusta tarkemmin tämän osan alussa).

Seurakulttuuria rakentavat seurassa toimivat ihmiset. Kun puhumme huippupelaajakehityksestä, keskeisestä on rakentaa sellaista jalkapalloympäristöä, jossa huipulle tähtääminen näyttäytyy nuorelle pelaajalle todellisena vaihtoehtona. Jalkapallossa tapahtuneet hetket, tapahtumat ja kokemukset muodostavat jatkumon. Nuoren urheilupääoma on tällöin niin fyysistä, sosiaalista kuin tiedollista. Seurakulttuurin merkitys tässä nuoren pelaajan urheilupääoman jatkumossa on Suomessa vielä verrattain alhainen. Suomessa nuorten urheilupolkuja on tutkinut muuan muassa liikuntatieteiden tohtori Outi Aarresola.

Aarresola toteaa väitöskirjassaan, että "varhainen sosiaalistuminen tiettyyn kulttuuriin edesauttaa tämän alueen omaksumista osaksi yksilön maailmankuvaa". Seuraan kiinnittyminen on kiistatta yksi esimerkki tällaisesta sosiaalistumisesta. Valmentaja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka merkittävänä jalkapalloileva lapsi kokee ympäröivän kulttuurin. Pelaaja ei kehity tyhjiössä, eikä yksinään. Makro- ja mikrotaso ovat keskenään jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Jokainen pelaaja on aina myös osaksi ympäristön muovaama. Tällöin on kysyttävä, miten, missä vaiheessa ja kuinka syvällisesti pelaaja sosiaalistuu ympäröivään kulttuurinsa.

Miksi seurakulttuuri sitten on tärkeää? Aivan yhtä hyvin voisi perustella, että joukkue on jalkapallotoiminnan ydinyksikkö ja vanhempien merkitys on vielä joukkuettakin olennaisempi, mitä tule urheiluun sosiaalistumiseen. Joukkuetta ja seuraa ei ole tasoina välttämättä edes tarkoituksenmukaista eritellä sikäli kuin tarkastelussa on pelaajan näkökulma. Pelaajan sitoutumiseen vaikuttaa merkittävällä tavalla se, miten muut pelaajat ovat sitoutuneet joukkueen toimintatapoihin, kehittymiseen ja arvoihin. Seurakulttuuri puolestaan vaikuttaa välillisemmin: Mitä merkitsee pelata seurassa X? Miten seura X erottuu seurasta Y? 

Vahva seurakulttuuri ikään kuin konkretisoi jalkapalloon sitoutumisen merkitystä: "Jalkapallo on tärkeää, koska saan toteuttaa itseäni yhdessä muiden kanssa juuri tässä seurassa, joka eroaa kaikista muista seuroista".

Tanskalaisseura FC Midtjyllandin puheenjohtaja, kirjailija Rasmus Ankersen julkaisi vuonna 2012 teoksen "The Gold Mine Effect". Kirjassaan Ankersen pohtii ja yrittää selvittää, miksi tietyiltä alueilta ja tietyistä kulttuureista tulee paljon menestyviä urheilijoita, kuten esimerkiksi Etelä-Koreasta paljon huippunaisgolfareita. Teemaan liittyen voimme kysyä, onko seurakulttuurilla ja pelaajakehityksellä jonkinlainen yhteys? 

Teemassa on paljon samaa kuin yllä esitetyssä urheilijana kehittymisen kehässä. Teos on suositeltavaa luettavaa kaikille juniorijalkapallon parissa toimiville. Kirjallisuudessa on puhuttu kultakaivoksista. Aiheella on selvästi yhteys myös suomalaiseen juniorijalkapalloon. Miten Suomeen voisi syntyä kultakaivoksia, seuroja tai kaupunkeja, joista nousisi jatkuvasti korkean tason ammattilaispelaajia? Seurakulttuuri on tässäkin tapauksessa yksi tärkeä osa-alue, joka vaikuttaa yhdessä muiden tekijöiden, kuten esimerkiksi perheen, olosuhteiden ja valmennuksen, kanssa.

Teoksen yksi sanoma on, että menestyksen salaisuus on siinä, ettei ole mitään salaisuutta. On samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka puskevat toinen toisiaan eteenpäin ja haastavat toistensa ajatuksia. On sopivalla tavalla rohkea ja analyyttinen ajattelutapa, jossa ajatellaan enemmän mahdollisuuksia kuin rajoitteita. On yksittäisiä johtotähtiä ja esimerkkejä, jotka vievät muita eteenpäin omalla esimerkillään. On vuosien saatossa rakentunut oma identiteetti, joka on vuorovaikutuksessa ulkopuolelta tulevien vaikutteiden kanssa. On tiivis yhteisö, joka pyrkii koko ajan kehittymään.

Ankersenin kirjan viesti seurakulttuurin näkökulmasta on myös selkeä. Seurojen on ensinnäkin oltava riittävän pitkäjänteisiä prosesseissaan ja luotava selkeitä pitkän aikavälin tavoitteita. Tavoitteiden toteuttaminen vaatii osaavia ja tinkimättömiä henkilöitä, joiden löytäminen puolestaan edellyttää laadukkaan rekrytointiprosessin. Uskallamme väittää, että suurin osa suomalaisista jalkapalloseuroista ei ole vielä käsittänyt rekrytoinnin perustavanlaatuista tärkeyttä. Kolmanneksi korostuu ennakkoluuloton asenne muutokseen. 

Seurakulttuurin kehittämisen kannalta ei ole asioita, jotka ovat liian vähämerkityksisiä. Kaikella, pienilläkin yksityiskohdilla, on merkitystä. Muutama yksinkertainen esimerkki selventää asiaa. Näkyvätkö seuran värit yhteisön tiloissa? Keskustelevatko valmentajat pelistä päivittäin? Ruokailevatko pelaajat yhden ja saman pöydän ääressä?

Kuva 7: Seurakulttuurin kehittämisen kannalta pienilläkin teoilla ja arjen ratkaisuilla on merkitystä. Jokainen yksityiskohta on tärkeä.
Kuva 7: Seurakulttuurin kehittämisen kannalta pienilläkin teoilla ja arjen ratkaisuilla on merkitystä. Jokainen yksityiskohta on tärkeä.


Kaikkien näiden osatekijöiden taustalla vaikuttavat arvot. Jos toimijoiden yhdessä jakamat arvot näkyvät säännöllisesti päivittäisessä toiminnassa, seurakulttuuri voi rakentua vahvaksi.

Miten seurakulttuuria sitten voi vahvistaa esimerkiksi yhdessä joukkueessa tai laajemmin koko yhteisössä? Kysymykseen keskitytään myös seuraavassa alaluvussa, mutta tässä yhteydessä voidaan esittää alustavia ajatusrakennelmia. Ajateltavissa olevia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi seuraavat kokonaisuudet, jotka täydentävät edellä esitettyjä ja jäljempänä tarkennettavia huomioita.

1. Seurasta huipulle nousseiden pelaajien tarinat 

Esikuviin liittyy suuri arvo. Näin on varsinkin, jos esikuviin voi samaistua ja heidän historiansa on käsin kosketeltavissa. Valmentajien ja muiden seuratoimijoiden tehtävänä on kertoa seurasta huipulle nousseiden pelaajien tarinat. Miten Jukka Raitala harjoitteli olleessaan keravalaisen KP-75:n junioripelaaja? Millä asenteella Tim Sparv suhtautui jalkapalloon Norrvalla -juniorivuosinaan? Vielä vahvempi vaikutus on, jos seuran kasvatit vierailevat juniorijoukkueiden harjoituksissa kertomassa historiastaan ja taustastaan. Vaikutus on usein tehokkaampi, kun kyse on sellaisesta aikuispelaajasta, johon juniori voi samaistua. Valmentajan tehtävänä on tällöin kertoa esimerkiksi, kuinka kyseinen pelaaja harjoitteli juuri näillä samoilla kentillä.

2. Seuran kasvattien tuominen esille pienillä arjen teoilla 

Helsinkiläinen koripalloseura Masu-Basket on profiloitunut vahvaksi kasvattajaseuraksi. Seura palkitsee vuosittain junioripelaajia seuran omien kasvattien mukaan nimetyillä kunnianosoituksilla, Sasu Salin- ja Petteri Koponen -palkinnoilla. Palkintoperustelut ovat määritelty kyseisten pelaajien ominaispiirteiden mukaisesti: Salin -palkinto myönnetään ahkeralle harjoittelijalle, joka treenaa aina hymy huulilla ja Koponen -palkinto jaetaan pelaajalle, joka taidollaan ja sitoutumisellaan osoittaa haluavansa huipulle. Muitakin esimerkkejä voidaan antaa: säännölliset uutiset seuran kasvattien edesottamuksista, seuran kasvattien mukaan nimetyt tapahtumat tai infotaulu kasvateista seuran tiloissa. Joillakin seuroilla on esimerkiksi entisten pelaajien pelipaitoja nimikirjoituksineen seuran tiloissa.

3. Nuoremmat juniorit katsomaan myös vanhempien ikäluokkien pelejä 

Suomessa on tietysti paljon seuroja, joilla ei ole korkealle tasolle nousseita ammattilaispelaajia. Tämä ei tarkoita, etteikö seurakulttuuria voisi pyrkiä vahvistamaan jollain muulla tavalla. Joillekin nuorille pelaajille voi olla iso juttu esimerkiksi seuran vanhempien junioreiden pelien seuraaminen. Tällöin huomiota voi kiinnittää oman pelipaikan pelaajan toimintaan tai muuhun sovittuun osa-alueeseen. Havaintojen perusteella monessa suomalaisessa seurassa eri ikäluokkien pelaajat eivät tunne toisiaan kovin hyvin. Aiheella on läheinen yhteys aikaisemmin käsiteltyyn eri ikäluokkien väliseen yhteistoimintaan. Myös kentän ulkopuolella järjestettävät tilaisuudet ovat tässä suhteessa tärkeitä.

4. Vanhemmat juniorit ja edustusjoukkueen pelaajat mukana nuorempien harjoituksissa 

Seuraan kuulumisen tärkeys voi vaihdella iästä ja pelaajasta riippuen. Innostavien esimerkkien tärkeyttä ei pidä kuitenkaan koskaan väheksyä. Joissakin seuroissa, esimerkiksi HJK:ssa tai VJS:ssä, vanhemman pään junioripelaajat ovat vierailleet nappulajoukkueiden harjoituksissa. Tällainen yhteistyö voi innostaa molempia osapuolia. Seurahan on yhteisö, joka kerää yhteen siihen kuuluvat pelaajat. Pienelle lapselle aikuispelaajan tai nuoren pelaajan pelillisellä tasolla ei ole välttämättä lainkaan merkitystä. Isompi vaikutus on sillä, että vanhempi pelaaja heittäytyy mukaan ja omalla toiminnallaan innostaa ja kannustaa lasta yrittämiseen ja kehittymiseen.

5. Paikalliset toimijat osaksi seurayhteisöä 

Raumalainen jalkapalloseura Pallo-Iirot erottautuu sosiaalisessa mediassa monesta muusta seurasta suuresti. Pallo-Iirot näyttää esimerkkiä, josta muun Suomi-futisyhteisön ei olisi lainkaan pahitteeksi ottaa oppia. Seuran miesten edustusjoukkue pelasi kaudella 2018 Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seura on kuitenkin rakentanut edustusjoukkueen kotiotteluiden ympärille tapahtuman isolla T:llä. Paikalliset yritykset tarjoavat palveluitaan kotiotteluiden yhteydessä. On hodarikioskia, jäätelöautoa ja paljon muuta. Pyrkimyksenä on, että koko perhe viihtyy ja otteluihin tullaan jo hyvissä ajoin. Paikallisten toimijoiden sitouttaminen osaksi seurayhteisöä lisää seuran paikallista merkittävyyttä ja rakentaa osaltaan vahvempaa seurakulttuuria. Yhteisöllisyys lisääntyy.

***

1.7. Millaisilla toimilla seurakulttuuria voi vahvistaa? – 20 seuraesimerkkiä


Kulttuuri ei kehity hetkessä. Kaikkein tärkeintä on säännöllinen päivittäinen työ ja sen laatu. Niin sanotun normaalin arkipäiväisen toiminnan lisäksi seuran merkitystä voi nostaa muun muassa erilaisilla tapahtumilla, viestinnällä, olosuhteilla, huomionosoituksilla ja muilla valinnoilla. Edellä on esitetty joitakin yleisiä huomioita seurakulttuurin kehittämistä edesauttavista toimista. Nyt on tarkoitus edetä pintaa syvemmälle, konkreettisiin esimerkkeihin.

Oheiseen listaan on koottu esimerkkejä niistä toimista, joilla suomalaiset seurat ovat omassa toiminnassaan pyrkineet kehittämään seurakulttuuria. Usein kyse on varsin pienistä arjen seikoista, joiden merkitys ympäröivälle yhteisölle voi kuitenkin olla suuri. Esimerkit voivat toimia innoittajina muille seuroille, tai ainakin herättää ajatuksia. Se, mikä toimii yhdessä seurassa, ei välttämättä tarkoita, että muiden seurojen kannattaisi kopioida toimintatapaa sellaisenaan. 

Esimerkkejä on erilaisista seuroista ympäri Suomea ja myös ulkomailta. Lista ei ole suinkaan tyhjentävä; nyt mainittujen esimerkkien lisäksi monessa muussakin seurassa tehdään tärkeää työtä, joka näkyy vahvempana yhteisöllisyytenä.

1. PEPO - Lappeenrantalaisen PEPO:n harjoitushallista löytyy vaikuttava kunniataulu. Taulussa on kuvat kahdeksasta maajoukkueeseen yltäneestä PEPO:n kasvatista Suomi-paita päällä. Mukana ovat muun muassa Eveliina Summanen ja Mikko Kuningas. Taulun keskellä on kysymys: "Kuka on seuraava?". Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka seuran kasvatteja voi tuoda esiin päivittäisessä arjessa. Miltä tuntuukaan kävellä joka viikko harjoituksiin tuon kunniataulun ohi? Jossakin juniorissa voi syntyä ajatus: "Haluan joskus myös oman kuvani tuohon tauluun."

2. Pallo-Iirot - Rauman Pallo-Iirojen aikuis- ja juniorijoukkueiden ottelut on koottu seuran nettisivuille selkeäksi osioksi. Nettisivujen etusivulla ilmoitetaan aina viikoittain eri ikäluokkien kotipelien ajankohta ja paikka. Seuran jäsenet löytävät helposti yhdestä paikasta kaikki pelit. Pallo-Iirot on myös esitellyt videoiden avulla seuran valmentajia, jotka ovat kertoneet ajatuksiaan jalkapallosta ja valmentamisesta. Tämä on erinomainen esimerkki tärkeiden arjen toimijoiden esiin nostamisesta. Ihmiset ovat seuran yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein voimavara.

3. FC KontU - Helsinkiläinen FC Kontu, alkuperäiseltä nimeltään Kontulan Urheilijat, esittelee nettisivuillaan kaikki seuran työntekijät. Jokaisesta työntekijästä on kuva ja tarkempi esittely. Työntekijät kertovat omasta taustastaan jalkapallon parissa sekä tehtävistään seurassa. Kattavan esittelyn avulla seuran avainhenkilöt tulevat tutuiksi, ja työntekijöiden vastuualueet ilmenevät selkeästi. Tärkeät toimijat antavat kasvot seuralle. Harvalla suomalaisella seuralla on Internet -sivuillaan henkilöstön esittelyä. Miksi?

Kuva 8: Pienen Mäntyluodon Kirin kasvatit Joonas Meura ja Aleksanteri Tomberg kasvattajaseuransa pelipaidoissa. Seuran nettisivuilla on kattava historiaosio, jossa on kerrottu seuran pelaajien tarinat. Kuvan oikeudet: FC Jazz.
Kuva 8: Pienen Mäntyluodon Kirin kasvatit Joonas Meura ja Aleksanteri Tomberg kasvattajaseuransa pelipaidoissa. Seuran nettisivuilla on kattava historiaosio, jossa on kerrottu seuran pelaajien tarinat. Kuvan oikeudet: FC Jazz.

4. Mäntyluodon Kiri - Satakunnasta löytyy pieni ja tuntematon seura, jonka nettisivujen historiaosio hakee kuitenkin vertaistaan. Kiri on koonnut tarkat tiedot seurassa pelanneista merkittävistä henkilöistä osioon "Tunnettuja kiriläisiä". Hienoja esittelytekstejä koristavat runsaat kuvat. Erikseen on korostettava, että nuorimmat esittelyn saaneet kiriläiset ovat vuonna 1998 syntyneet parikymppiset Joonas Meura ja Aleksanteri Tomberg. Seura on ylpeä siitä, että nuorukaiset ovat ponnistaneet pienestä seurasta maajoukkuetapahtumiin asti. Yksittäisiin henkilöihin tiivistyy paljon seuran historiasta ja tärkeistä vaiheista.

5. TuNL - Turun Nappulaliiga on ollut monen Suomen A-maajoukkuepelaajan ensimmäinen seura. Seuran nettisivuilta löytyy "Runosmäestä maailmalle" -osio, jossa muun muassa Lukas Hradecký ja Kaan Kairinen kertovat TuNL -muistoistaan. Lisäksi Runosmäen kaupunginosan kirjastossa on järjestetty näyttely, jossa on ollut esillä seuran merkittävien pelaajien paitoja, kuvia ja muuta materiaalia. Pelaajakehitys on keskeinen osa seurojen työtä ja siihen kuuluu olennaisena osana tarinat kasvattipelaajien urapoluista. Nämä tarinat ja niiden päähenkilöt voivat toimia tärkeänä esimerkkinä nykyjunioreille.

6. HJK - Helsingin Jalkapalloklubi järjestää joka kevät HJK Cupin, rennon tapahtuman, jossa seuran juniorijoukkueet ja aikuisten edustusjoukkueet sekä niissä toimivat pelaajat, valmentajat ja muut toimihenkilöt kokoontuvat Töölön jalkapallostadionille kisaamaan rangaistuspotkukilpailun voitosta. Tapahtumaan kuuluu yhteistä hauskanpitoa ja kohtaamisia muiden pelaajien ja "klubilaisten" kanssa. HJK Cupin kaltaiset, eri-ikäiset pelaajat ja eri toimijat yhteen kokoavat tapahtumat vahvistavat ihmisten kiinnittymistä omaan seuraan. Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus lisääntyvät. Seuran tekevät siihen kuuluvat ihmiset.

7. PK-35 - Helsinkiläisseuran lisäksi tässä yhteydessä voisi mainita monta muutakin seuraa. PK-35 ansaitsee maininnan listalla siitä syystä, että seura kutsuu kesän juniorileireilleen vuosittain vieraaksi omia kasvattejaan. Kesällä 2018 leirillä vierailivat muun muassa Janne Saksela ja Ville Salmikivi, kaksi nykyistä ammattilaispelaajaa. Seurasta huipulle ponnistaneet kasvatit ovat merkittävä osa seuran historiaa ja toimivat tärkeinä esikuvina nuoremmille nykyjunioreille. Leireillä nuoret pelaajat pääsevät kohtaamaan aikuispelaajia, jotka voivat omalta osaltaan sytyttää nykyjunioreissa jalkapallokipinän. Tarinoissa ja kohtaamisissa piilee suuri voima.

8. FC Inter - Infrastruktuuri on keskeinen osa seurakulttuurin vahvistamista. Tila, jossa junioripelaajat voivat viettää yhdessä aikaa esimerkiksi ennen harjoituksia, mahdollistaa paljon. Turun Inter avasi vuonna 2016 Veritas Stadionin toisessa kerroksessa Juniori Loungen, joka on tarkoitettu seuran junioripelaajille. Tilassa on mahdollista tehdä läksyjä, valmistautua treeneihin tai katsoa televisiosta pelejä. Resurssit mahdollistavat paljon, mutta jo pienikin panostus pelaajien viihtyvyyteen voi tuoda merkittäviä etuja. Kun pelaajat viettävät seuran tiloissa aikaa myös joukkueen tapahtumien ulkopuolella, olemassa on ainakin mahdollisuus siihen, että pelaajan kiinnittyminen seuraan voimistuu. Seurakulttuuri ja lajin merkitys syntyvät kohtaamisten kautta päivittäisessä toimintaympäristössä.

9. JJK - Seurakulttuuria ei ole ilman arvoja. Moni seura kyllä listaa nettisivuillaan muutamalla ranskalaisella viivalla tärkeimmät arvot, mutta eivät aina avaa, miten ne näkyvät päivittäisessä toiminnassa ja mitä niillä tavoitellaan. Jyväskylän JJK:n nettisivuilla on avattu tarkasti seuran arvoja. JJK:n arvot ovat paikallisuus, vastuullisuus ja rakkaus. Seura tuo esiin, miten näitä arvoja käytännössä toteutetaan. Vastuullisuutta on esimerkiksi liikunnallisesta elämäntavasta ja koulunkäynnistä huolehtiminen ja paikallisuutta se, että seuran edustusjoukkueen halutaan koostuvan lähes kokonaan seuran omista kasvateista. Arvot voivat sinänsä olla millaisia tahansa, olennaista on niiden konkretisoiminen arjen toimintaohjeiksi ja tavoitteiksi. Keskeistä on tällöin tietysti se, miten arvot näkyvät päivittäisessä arjessa. Muuten ne jäävät vain listaksi ilman yhteyttä varsinaiseen toimintaan. Päivittäinen toiminta ratkaisee lopulta sen, mikä merkitys arvoille muodostuu.

10. VJS - Vantaan Jalkapalloseura järjestää joka kesä Vantaa Cupin, jonka yhteydessä on hienolla tavalla nostettu esiin valmentajien tärkeys. Turnaukseen kuuluu tärkeänä osana valmentajien VIP Lounge, rauhallinen tila, jossa valmentajille on tarjolla kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Tilan tärkein merkitys on kuitenkin siinä, että se toimii luonnollisena paikkana valmentajien vuorovaikutukselle. Toimijat kohtaavat toinen toisensa ja vaihtavat ajatuksia. Pienten asioiden merkitystä valmentajien hyvinvoinnille ei tule koskaan väheksyä. Tällaiset asiat muovaavat myös yksittäisen seuran mielikuvaa ulkopuolisten silmissä. Olosuhteet mahdollistavat paljon. VJS:n viime vuosien vahva panostus olosuhteisiin ja harjoittelun mahdollisuuksiin muun muassa Aktia Areenalla on pelaajakehityksen ja seurakulttuurin kannalta ensiarvoisen tärkeää. VJS:n värit ovat näkyvästi esillä hallissa, mikä on ensiarvoisen tärkeää.

11. IF Brommapojkarna - Ulkomaisen esimerkin seuratoiminnan kehittämisestä tarjoaa edellä jo mainittu ruotsalainen IF Brommapojkarna. Bromman viestinnässä isoa roolia näyttelevät videoklipit, joilla seuran työntekijät esittelevät yhteisön toimintaa. Videoklipit on koottu seuran nettisivuille. Juniorivalmentajat kertovat joukkueiden toimintaperiaatteista ja toimistotyöntekijät selventävät, miten seuraan esimerkiksi voi liittyä. Videoiden tarkoituksena on selventää seuran toimintatapoja ja tuoda esiin arjen tärkeitä toimijoita. Suomalaisessa juniorijalkapallossa videoiden käyttö osana seuran viestintää ja markkinointia on vielä vähäistä. Niiden avulla seura voi kuitenkin erottautua muista ja vahvistaa omaa brändiä.

12. Ilves - Tamperelaisseuran Veikkausliigan kotiotteluissa Tammelassa vieraillessa yksi näky on varma: katsomossa on paljon keltapaitaisia junioripelaajia. Juniorit kerääntyvät pelin jälkeen pukukopeille vievälle polulle, ja edustusjoukkueen pelaajilla on aina aikaa junioreille. Toisinaan juniorit ja edustuksen pelaajat pallottelevat keskenään kentällä pelin jälkeen. Vastaavaa näkee monissa muissakin seuroissa, esimerkiksi FC Hongassa. Juniorit ja aikuispelaajat ovat osa samaa yhteisöä. Seuraan kiinnittymisen kannalta esikuvien merkitys on valtavan tärkeä. Ilveksen kohdalla ulkopuolinen tarkkailija aistii selvästi, että junioripelaajien kohtaaminen on tärkeää edustusjoukkueen pelaajille. Rutiineista muodostuu kestäviä toimintatapoja: vaikka edustusjoukkueen pelaajat vaihtuvat, seura on ja pysyy. Lisäksi Ilves järjesti elokuussa 2018 hienon llves-päivän, jolloin seuran jääkiekko- ja jalkapallojaostojen aikuis- ja junioripelaajat kokoontuivat yhdessä viettämään aikaa Särkänniemen huvipuistoon. Tapahtumat ovat elintärkeitä keinoja yhteisöllisyyden vahvistamisessa.

13. MaSu-Basket - Hyviä esimerkkejä seurakulttuurin vahvistamisesta löytyy myös jalkapallon ulkopuolelta. MaSu-Basket eli Malmin Super-Koris on helsinkiläinen kasvattajaseura, jonka riveissä ovat pelanneet muun muassa Susijengin avainpelaajat Sasu Salin ja Petteri KoponenSeura jakaa vuosittain kasvattiensa mukaan nimetyt kunnianosoitukset – Salin- ja Koponen -palkinnot. Molempien palkintojen jakoperusteissa on huomioitu ne ominaisuudet, jotka ovat tunnusomaisia Salinille ja Koposelle. Kuten aikaisemmin on jo todettu, seuran kasvatteja on mahdollista tuoda esiin pienillä teoilla, joiden merkitys nykyisille junioripelaajille voi olla kuitenkin mittaamattoman arvokas. Miltä tuntuukaan saada oman esikuvan mukaan nimetty palkinto?

14. IF Gnistan - Perinteinen oulunkyläläinen jalkapalloseura IF Gnistan on panostanut viime vuosina paljon seuran tiedotukseen ja viestintään. Aikaisemmin varsin harmaana ja tylsähkönä pidetty seura on pyrkinyt luomaan itsestään modernimman ja raikkaamman kuvan. Aktiivisen sosiaalisen median näkyvyyden lisäksi seura on valinnut myös perinteisemmän linjan – jalkautumisen lähiympäristöön. Seuran edustusjoukkueen pelaajat ovat pitäneet pistettä muun muassa Oulunkylän kauppakeskuksessa ja kertoneet paikallisille seuran kuulumisista. Pelaajilta on voinut ostaa esimerkiksi seurahuiveja ja kausikortteja. Muutamat muutkin seurat ovat toimineet samoin. Aina ei kannata luottaa siihen, että paikalliset löytävät noin vain seuran peleihin. Välillä seuran on mentävä ihmisten luokse ja tuotava toimijoitaan näkyvästi esiin. Toistonkin uhalla: merkitys syntyy kohtaamisten kautta.

15. Tampere United - Kuten todettua, seurakulttuuria ja yhteisöllisyyttä rakentavat siihen kuuluvat ihmiset. Erinomainen esimerkki tästä on Tampere United ja seurassa toimivat intohimoiset vapaaehtoiset. TamU-TV -tuotanto on ehkä näkyvin esimerkki tamperelaisseuran taustatoimijoiden upeasta työstä. TamU-TV näyttää edustusjoukkueen kotiottelut suorina lähetyksinä ja tuottaa hienot ennakot, haastattelut ja koosteet. Kun seurassa on intohimoisesti lajiin suhtautuvia, yhdessä toimivia ja rohkeita jalkapalloihmisiä, kaikki on mahdollista. Eikä sarjatasolla ole tällöin ratkaisevaa merkitystä. TamU-TV voittaa laadullaan ja sisällöllään jopa monet pääsarjatason seurat.

16. TPS - Suomessa on useita monilajiseuroja, joiden lajivalikoimasta löytyy jalkapallon lisäksi monia muitakin lajeja. Tällaisia seuroja ovat esimerkiksi TPS, Ilves, HIFK, GrIFK, SalPa ja KTP. Isossa seurayhteisössä piilee suuri potentiaali, jonka hyödyntäminen voi palvella kaikkia lajeja. Kun FC TPS (jalkapallo) oli syksyllä 2017 varmistanut nousun Ykkösestä Veikkausliigaan, joukkue palkittiin kunnianosoituksin ennen HC TPS:n (jääkiekko) kotiottelua. Eri lajitoimijoiden näkyvä esiin tuominen voi herättää kiinnostusta sellaisissa kannattajissa, jotka ovat alun perin kiinnittyneet seuraan vain yhden lajin kautta. Lajien välinen yhteistyö voi tarjota paljon erilaisia mahdollisuuksia – yhteistapahtumista yhteisiin kausikortteihin ja tietojenvaihdosta vahvemman seurakulttuurin synnyttämiseen. Usein vain mielikuvitus on rajana. Jalkapalloseurat voivat ottaa oppia muilta lajeilta ja toisinpäin.

17. Pargas IF - Paraisten jalkapalloylpeyden, PIF:n, sivuilla on hieno Hall of Fame -osasto, johon on koottu kuvia seurassa pelanneista ammattilaisista. Mukana ovat muun muassa Anna WesterlundJonatan Johansson, Jessica Lagerblom ja Mathias Lindström. Lähes kaikista pelaajista on kuva PIF -pelipaita päällä. Joistakin pelaajista löytyy myös videomateriaalia. Entiset pelaajat ovat tärkeä osa seuran historiaa ja kuvat pelaajista tuovat historian osaksi nykyisyyttä. Tarinoissa on suuri voima, ja ne toimivat esimerkkinä nuoremmille pelaajille. Erilaiset kuvagalleriat ja muut historiaosiot ovat kiinnostavia paitsi seuran jäsenille – myös ulkopuolisille jalkapalloihmisille. Kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa.

18. FC Honka - Tässä teoksessa on monessa kohdassa korostettu seuran edustus- ja juniorijoukkueiden välistä yhteistyötä. Seura on yhteisö, johon kuuluu sekä aikuispelaajia että lapsia ja nuoria. Paidan väri ja logo rinnassa ovat samat. Monessa seurassa junioripelaajat käyvät katsomassa edustusjoukkueen pelejä. Espoolaisessa FC Hongassa edustusjoukkueen pelaajat ovat vierailleet junioreiden peleissä. Esimerkiksi vuosien 2017 ja 2018 Helsinki Cupissa edustusjoukkueen pelaajat olivat katsomassa ja kannustamassa Hongan junioripelaajia. Pelien jälkeen otettiin yhteiskuvat ja heitettiin "yläfemmat". Tällaiset hetket voivat jäädä nuorille pelaajille muistiin pitkäksi aikaa. Ulkopuolisen silmin oli hienoa katsoa, kun FC Hongan Veikkausliiga -joukkueen puolustajat Tommi Saarinen ja Konsta Rasimus tsemppasivat seuran junioripelaajia Käpylän kentillä heinäkuussa 2018.

19. KuPS - Jokaisella suomalaisella jalkapalloseuralla on historia. Seuran matka nykypäivään on saattanut pitää sisällään lukuisia mielenkiintoisia vaiheita. Edustusjoukkue on tässä suhteessa usein suurimman mielenkiinnon kohteena. Millä sarjatasolla se on pelannut? Keitä pelaajia edustusjoukkueessa on esiintynyt? Kuinka paljon peleissä on ollut katsojia vuosien saatossa? Kuopion Palloseuran nettisivuilla on erittäin tarkat tilastot edustusjoukkueen peleistä vuodesta 1969 lähtien. Sivuille on listattu kaikki ottelut, maalintekijät, sarjataulukot, pelaajat, valmentajat ja yleisömäärät. Historiaosio palvelee sekä yhteisön jäseniä että ulkopuolisia lajifanaatikkoja ja jalkapalloromantikkoja. Kulttuuri syntyy historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden odotusten sekoituksesta – ja tässä suhteessa erilaisilla tilastokoonnoksilla on erottamaton paikka seuran historiassa.

20. EPS - Tämän osan alussa esiteltiin case-esimerkkinä Espoon Palloseuran valmennuslinjaprosessia ja erityisesti toimintakulttuurin osuutta siinä. Toiminta- ja seurakulttuuri kulkevat käsi kädessä. Se, miten seurassa toimitaan, vaikuttaa siihen, miten pelaajat kiinnittyvät seuraan. Kaikella on merkitystä. EPS:n linjaus toimii hyvänä esimerkkinä myös muille seuroille: erilaisten asiakirjojen ja dokumenttien julkisuus palvelee sekä seuratoimijoita että suurempaa yleisöä. Samalla seuran imago muiden jalkapallotoimijoiden keskuudessa muovautuu ja kehittyy. Suomalaisen juniorijalkapallon kehittymisen kannalta on tärkeää, ettei toimivia käytäntöjä tarpeettomasti 'salata' tai 'piilotella'. EPS:n valmennuslinja on tässä suhteessa merkittävä avaus. Julkinen tieto palvelee laajasti eri lajitoimijoita ja synnyttää tärkeää vuorovaikutusta. Moni seura voi saada toimintaansa ajatuksellisia virikkeitä.

***

1.8. Kymmenen kysymystä valmentajille


Jokaisen juniorivalmentajan on syytä pysähtyä säännöllisesti arvioimaan omaa valmennustoimintaa. Omien kokemusten reflektointi – mitä olen oppinut, miten koin asiat, miten tämä vaikuttaa kehittymiseen, jne. – auttaa uusien näkökulmien löytämisessä ja aikaisemman tiedon käsittelyssä. Monesti ajatusten kirjoittaminen paperille auttaa. Muistiinpanoihin on hyvä palata myöhemmin. Mitä ajattelin valmentamisesta kaksi vuotta sitten? Valmentajana kehittymisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää pohtia, miten oma valmentajuus on vuosien saatossa kehittynyt.

Uudet kokemukset kerrostuvat aikaisempien oppien päälle jatkumoksi. Reflektio on elintärkeää sekä yksittäiselle valmentajalle että laajemmin koko seurayhteisölle. Oman kehittymisen pohdinta on tärkeää jo pelkästään siitä syystä, että se voi herättää uusia ajatuksia. Miten valmentaja voi omalla toiminnallaan esimerkiksi auttaa pelaajia rakastumaan lajiin? Oheisen kysymyslistan avulla jokainen juniorivalmentaja voi pohtia omaa suhdettaan seurakulttuurin edistämiseen.

1. Mitä arvoja haluat välittää omalla esimerkilläsi pelaajille?

2. Miten nämä arvot näkyvät päivittäisessä toiminnassasi?

3. Onko joukkueellasi kirjoittamattomia sääntöjä tai periaatteita, joita pelaajien tulisi noudattaa?

4. Tunnistavatko muiden ikäluokkien pelaajat sinut?

5. Kuinka hyvin pelaajasi tuntevat seuran edustusjoukkueen pelaajat? Kuinka monessa edustusjoukkueen pelissä juniorit kävivät kaudella 2018?

6. Tietävätkö pelaajien vanhemmat, mitkä ovat seurasi ja joukkueesi tavoitteet?

7. Miten kuvailisit joukkueesi ympärillä olevaa toimintakulttuuria?

8. Tunnistatko seurasi arvot, ja miten ne näkyvät joukkueesi toiminnassa ja omassa työskentelyssäsi?

9. Mitä sinulle merkitsee toimia valmentajana juuri kyseisessä seurassa?

10. Minkälaisen kuvan haluat antaa joukkueesi toiminnasta muiden seurojen valmentajille?

***

1.9. Lopuksi


Teoksen ensimmäisessä osassa on keskitytty seurakulttuuriin, jolla on läheinen suhde pelaajakehitykseen. Teoksen seuraavissa osissa (2 ja 3) keskitytään tarkemmin itse peliin ja pelin opettamiseen. Seurakulttuuria on arvioitu ennen muuta siitä näkökulmasta, kuinka valmentaja voi omalla toiminnallaan edistää sitä. Teksti on pyrkinyt antamaan vastauksen, tai ainakin herättämään ajatuksia, sen suhteen, miksi seurakulttuuri on tärkeä asia jalkapallossa ja erityisesti junioritoiminnassa. Kyse on kokonaisuudesta, joka koostuu lukuisista erilaisista ja eri tavalla vaikuttavista tekijöistä. 

Olemme pyrkineet nostamaan esiin esimerkkejä, joiden avulla seurayhteisön merkitystä on mahdollista nostaa. Seuraesimerkkien joukossa on pieniä ja suuria, eri kaupungeissa vaikuttavia sekä hieman toisistaan poikkeavilla painotuksilla toimivia seuroja. Hyvien ja tehokkaiksi havaittujen toimintamallien seuraaminen ei ole koskaan huono asia.

Kulttuuri muuttuu ja kehittyy koko ajan. Keskeistä on ymmärtää, että seurakulttuuri muotoutuu seuroihin kuuluvien ihmisten jokapäiväisen toiminnan tuloksena. Kulttuurin edistäminen tarvitsee aina tekijöitä. Muutos ei ole aina näkyvää tai nopeaa. Jalkapallokulttuuri olemme me. Valmennuksen laatuun panostaminen on ratkaisevan tärkeää, mutta se tarvitsee parikseen vahvan seurakulttuurin. Kulttuuri vaikuttaa siihen, millainen merkitys seuralla ja jalkapallolla yleisesti on yksittäiselle pelaajalle. Laadukas valmennus ei yksinään riitä, jos pelaaja ei koe kiintymystä lajiin. Seuran ja valmentajan lisäksi tietysti muukin ympäristö vaikuttaa: perhe, kaveripiiri, koulu, lähialueen liikkumismahdollisuudet, mahdolliset esikuvat, ja niin edelleen.

Ainakin jonkinlaisen haasteen seurakulttuurin kehittämiselle asettaa seurojen joukkuekeskeisyys. Jos joukkueet toimivat pitkälti toisistaan erillisinä tahoina ilman vuorovaikutusta, seuran merkitys taustalla voi jäädä ohueksi ja pinnalliseksi. Kesäkuussa 2018 julkaistiin opetus- ja kulttuuriministeriön raportti "Suomalaiset liikunta- ja urheiluseurat muutoksessa 1986−2016" (raportin laatijoina Pasi Koski ja Pasi Mäenpää). Erityisen mielenkiintoinen on raportin seuraava huomio, joka herättää ajatuksia myös seurakulttuurin kehittämisen näkökulmasta.

"Yhä useammassa seurassa toiminta keskittyi entistä enemmän ryhmien tasolle. Reilu kolmannes seuroista näki kehityksen kulkeneen tähän suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Harjoitukset, kilpailu- ja pelimatkat, palaverit ja talkootoiminta tapahtuvat näissä seuroissa pääosin ryhmä- tai joukkuetasolla. Myös viestintää on todennäköisesti paljon enemmän joukkueen sisällä kuin seuratasolla. Toiminnan suunnittelu, maksuliikenne ja sen hallinnointi voi tapahtua pääosin ryhmän tai joukkueen tasolla. Ääritapauksissa yksittäinen toimintaryhmä voi toimia kuin "seura" seuran sisällä."

Seura- ja joukkuekeskeisyyden välinen suhde vaihtelee seurasta riippuen. Yksittäiset joukkueet ovat aina enemmän tai vähemmän itsenäisiä orgaaneja, joilla saattaa olla keskenään toisistaan poikkeavat tavat toimia. Seurakulttuurin kehittymisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että myös seuralla on edes jonkinlainen merkitys osana pelaajan ja joukkueen päivittäistä toimintaympäristöä. Vaikka suhde olisikin vain välillinen, on aina syytä muistaa, että yksittäiset joukkueet ovat aina osa suurempaa kokonaisuutta eli seuraa. Kun seuralla on selkeä tapa toimia, vahvat toimintaperiaatteet ja tunnistettava identiteetti sekä kirjatut tavoitteet, joukkueissa tapahtuvat muutokset ovat helpommin hallittavissa. Yhtenäiset toimintatavat ja säännöllinen vuorovaikutus palvelevat myös eri-ikäisten pelaajien välistä yhteenkuuluvuutta. Tällöin seura on enemmän kuin vain osiensa, eli joukkueiden, summa. Pelaajat tuntevat kuuluvansa samaan yhteisöön.

Jokaisen juniorivalmentajan on syytä pysähtyä säännöllisin väliajoin pohtimaan, kuinka oma toiminta edistää pelaajan rakkautta jalkapalloa kohtaan. Keinoja on monia. Kaikkia ei kannata yrittää toteuttaa samantien, vaan teoksessa todetulla tavalla valmentajan on syytä valita aina muutama toimenpide, painopistealue, johon keskittyä kerrallaan. Pelaajan kehittyminen ja joukkueen valmentaminen ovat pitkiä prosesseja. Sama pätee seurakulttuuriin. Myös seurakulttuuria on tärkeää kyetä rakentamaan riittävän pitkäjänteisesti.

Suomalaisen juniorijalkapallon resurssikehitys on ollut merkittävää viimeisten vuosikymmenten aikana. Päätoimisten seuratyöntekijöiden määrä on kasvanut ja rakennettuja jalkapallokenttiä on tullut lisää. Lajin pariin on tullut lisää harrastajia. Kaikki nämä tekijät yhdessä luovat otollista maaperää myös seurakulttuurin kehittämiselle. 

Useammat ihmiset ovat päivittäin vuorovaikutuksessa toistensa kanssa esimerkiksi seuran toimistolla. Syntyy kohtaamisia ja vuorovaikutusta. Monessa seurassa joukkueet ovat nykyään lähempänä toisiaan kuin aikaisemmin. On seurojen hallinnassa tai omistuksessa olevia kenttiä. Jotkut seurat ovat virallisissa asiakirjoissaan ottaneet seurakulttuurin kehittämisen yhdeksi painopistealueeksi. Aika näyttää, millaisin toimin ja valinnoin tätä tavoitetta pyritään toteuttamaan. Mahdollisuudet ovat suuret.

Teoksen ensimmäisen osan yksi tarkoituksista on ollut herättää ajatuksia valmentajissa, seuratoimijoissa ja muissa jalkapalloihmisissä. Seurakulttuurin kehittäminen on aina sidoksissa toimintaympäristöön, siihen seuraan, joka kulloinkin on tarkastelun kohteena. Absoluuttisia totuuksia on harvoin olemassa, jalkapallossakaan, ja sellaisia emme ole yrittäneet etsiäkään. Tiettyjen esimerkkien, vertailukohtien ja pohdintojen avulla on kuitenkin mahdollista synnyttää uusia ajatuksellisia hahmotelmia. 

Jokainen jalkapallotoimija voi omalla toiminnallaan vaikuttaa kulttuurin kehittymiseen. Se, millaisessa ympäristössä pelaajat kasvavat, on suuressa määrin juuri meidän valmentajien vastuulla. 

Huominen rakennetaan tänään.


***

Lähteet


Kirjallisuus ja tutkimukset


Aarresola, Outi: Nuorten urheilupolut: tutkimus kilpaurheiluun sosiaalistumisen normeista, pääomista ja toimijuudesta (Jyväskylän yliopisto, 2016)

Alasuutari, Pertti: Laadullinen tutkimus (3. uudistettu painos, Tampereen Vastapaino, 1999)

Ankersen, Rasmus: Gold Mine Effect: Crack the Secrets of High Performance (Icon Books, 2013)

Cook, Clayton R. et al: Positive Greetings at the Door: Evaluation of a Low-Cost, High-Yield Proactive Classroom Management Strategy (Journal of Positive Behavior Interventions, 2018)

Henriksen, Kristoffer - Stambulova, Natalia - Roessler, Kirsten KayaHolistic approach to athletic talent development environments: A successful sailing milieu (Psychology of Sport And Exercise, 2010)


Muut lähteet


Fotboll Magasinet 1/2018 (Svenska Fotbollsförbundet)

Helsingin Sanomat 3.9.2017: Artikkeli "Susijengin otteluja tv:ssä kommentoivan Pieti Poikolan elämä muuttui Annapurnan rinteellä"

Koski, Pasi - Mäenpää, Pasi: Suomalaiset liikunta- ja urheiluseurat murroksessa 1986-2016 (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:25)

Launonen, Reima: Hyvä paha kritiikki (Filosofian Akatemian blogisarja, 3.4.2018)

Paularinne, Riku: Presentaatio (Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n jäsentilaisuus 2018)

Seuraohjelma.fi -portaali (Suomen Palloliitto)

Sudenpolku ja meidän tapa (Suomen Koripalloliiton ohjeistukset)

Suunnanmuutos -blogi (www.jalkapalloblogi.com)

Urheilulehti 31/2018: Artikkeli "Enemmän kuin urheiluseura"

Valla, Juha: Presentaatio (Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n jäsentilaisuus 2018)

Lisäksi vierailtu tekstissä mainittujen seurojen Internet -sivuilla.


***